Mikä tarkoitus kaikella kokemallamme epäonnella on? Tuota olen miettinyt eilisestä asti.

Vastausta en keksi, en sitten millään. Vai kätkeytyykö epäonneen sittenkin onni?

Sanotaan usein, onni onnettomuudessa, eli pahemminkin olisi voinut käydä?

Oliko nyt onni, että sain kasattua lasten säästöistä yhdelle nuorelle puhelinrahat kasaan? Vai oliko tuokin tilanne nyt jokin elämän yksi monista koettelemuksista? Osasinko itse kenties suhtautua oikein tilanteeseen? Teinkö oikein? Tunsinko oikein? Vaiko menikö kaikki jälleen kerran väärin?

Kaikella on tarkoituksensa, ihan kaikella. Mutta mikä se tarkoitu sitten on milloinkin? Viimekädessä uskon itse, että olemme olemassa täällä oppiaksemme kaikesta kaiken, tullaksemme joskus täyteläisiksi.

Luulen, että itse olen jatkuvasti opettelemassa samaa asiaa ja olisi itselleni hieman helpompaa oppia, mikäli tietäisin mitä pitää oppia? Tuossa epäonnessa on nyt jokin ilmeinen läksy, jota en tunnu oppivan sitten millään, niin luulen kun pohdin asiaa.

Mietin elämääni taaksepäin ja aina voin melkein snoa, että oli onni onnettomuudessa. Tai, että joillakin tapahtumilla on ollut selkeä tarkoituksensa, jonka olen jälkeenpäin ymmärtänyt ja yrittänyt oppia.

Mikä tarkoitus oli esimerkiksi sillä, että nuorelta meni tahallaan tai tahattomasti puhelin käyttökelvottomaksi? Mitä siitä seurasikaan? Nopeasti ajatellen ja kokien ei mitään positiivista, mutta kun yritän oikein miettiä, niin ehkä jotakin hyvääkin?

Kuten, ajatus se on vain rahaa, siitä ei pidä murehtia tai kantaa syyllisyyttä. Tuon kautta nuorelle avautui myös väylä omaan itseensä ja omaan syyllisyyden kokemuksiin. Tuon tapahtuman kautta nuorelle avautui väylä purkaa omia syyllisyyksiään, joita koki samalla hetkellä, joko syystä tai syyttä sekä monia muita aikaisempia asioita ja tapahtumia, joissa on myös syyllistänyt itsensä ja usein myös täysin aiheettomasti, mutta on kantanut tavallaan väärin muiden syyllisyyttä.

Samalla ymmärsin itse tämän nuoren kohdalla monta syyseuraus asiaa, jotka liittyvät syyllisyyteen ja sen myötä käytökseen. Ikäväkseni ymmärsin, miten tätä lasta on koulittu juuri tyypilliseen narsistiseen tapaan, eli isänsä taholta palkittu väärin toimimisesta ja isä on myös kannustanut toimimaan väärin sekä isä sitten hyljännyt lapsen aina kun lapsi on toiminut oikein. Mitä minä sitten olen tehnyt, hyljännyt väärin toimimisesta ja palkinnut oikein toimimisesta. Ei mikään ihme, ettei tämä laapsi ole kestänyt ristiriitaa ja seuraukset olleet kovin mielenkiintoiset.

Tämä kuitenkin, puhelinepisodi lapsen itsensä aiheuttamana osoitti kaikessa kurjuudessaankin sen, että kyseinen nuori on kuitenkin päässyt eteenpäin omassa kehityksessään. Ja se on positiivista hänelle, minulle kaikille.

Samana päivänä kävimme samaisen nuoren kanssa työvaateostoilla, ja hän ei hajonnut tilanteeseen, kuten vielä jokunen aika takaperin olisi saanut kunnon kiukkukohtauksen. Nyt hän selitteli ostosten jälkeen, miten hän koki ansainneensa nämä vaatteet hyvällä koulumenestyksellään eli sai palkinnon vaatteiden muodossa. Tästä ei nyt ollut kyse ensinkään, mutta valitettavan usein meillä on taloudellisen tiukkuuden vuoksi esim. lapset saaneet vaatteita ja muuta perusarjen asioita myös lahjaksi, sekä olen itse tavallaan palkinnut lapsia sitten juurikin hyvistä koenumeroista kannustaen näin lapsia huomaamaan, että kun tekee työtä niin se myös huomioidaan. Ja se onkin toiminut meidän lasten kohdalla. Kun ei ole motivaatiota joskus opintoihin, pitää sitten keksiä se jokin porkkana, jota tavoitella.

Kuitenkin, elämä on jo jatkunut päiviä siitä, kun tämäkin episodi oli valloillaan. Elämä on palautunut jälleen uomiinsa. Ja pari taloudellista huolta on jälleen ohitettu onnistuneesti.