Hajoan, tai siltä tuntuu. Elämän pienetkin vastoinkäymiset ja pettymykset tuntuvat juuri nyt ylivoimaisilta kestää.

Jos edes joskus, jos edes yksikin asia menisi joskus kerralla ilman mitään ylimääräistä säätöä tai murhetta, mutta ei.

Oma kalenteri näyttää juuri itselleni liian täyttä. Siis liikaa velvollisuuksia, joiden hoitaminen ahdistaa suunnattomasti ja en voi enää niitä peruakaan.

Vapaa-ehtoisesti olen menossa lapsen harrastuksen puitteissa talkoilemaan. Nyt sekin tuntuu liian ahdistavalta. Ja nämä talkoot nyt sitten aiheuttivat kyytiongelman toiselle mukulalle työssäoppimispaikkaan. Kysyin lapsen isältä kyytiä lapselle, koska olen siis itse toisen lapsen talkoissa. Kyytiä ei herunut, vaikka isä olisi päässyt töidensä puolesta viemään. Kusipää, mikä kusipää. Vaati kuitenkin aiemmin nuorelta tapaamista kanssaan, vaikkei edes itse ollut kotona, taka-ajatuksena olikin vain nuorempien sisarustensa kaitseminen vaihtopäivänä, kun isä oli töissä ja tähän tämä nuori ei suostunut, ihmetteli itsekin, miksi isänsä vaatii tapaamaan, jos ei ole edes kotona?

Olen myös lupautunut yhtä ihmistä avustamaan hänen työmaallaan. Harmittaa, että lupauduin, koska en juuri nyt jaksaisi yhtään mitään, mutten voinut pari kuukautta sitten tietää, että olisin itse näinkin huonossa kunnossa nyt, kuin olen. Väsymys ja voimattomuus on täysin uuvuttavaa.

Kaiken päälle miesystäväni oli hankkinut itselleen jostain flunssan ja nyt se on tehnyt tuloaan minuunkin. Tunnen kuinka lämpö nousee ja poskiontelot ilmoittelevat ikävän vaivan paluusta, joka myös toisaalta kertoo tämän asuntomme olevan homeessa. Hampaisiin jo särkee, ja poskiontelo on todella kipeä. Särkylääkettä nyt vain napaan, ja mentävä on, vaikkei yhtään huvittaisi.

Tapaan toki ihmisiä, mutten jaksaisi yhtään. Ajatus ihmisten ilmoilla olemisesta ei ole hyvä, ei tässä kunnossa. Ja peruakaan en voi, en voi jättää toista pulaan.

Elämäni on toisinaan yhtä vittumaista pettymysten sarjaa, sitä kun mikään ei mene lähimainkaan kerralla oikein, vaan jokaiseen asiaan liittyy itsestä riippumattomattomia muuttuvia seikkoja. Se on todella raskasta, kun et edes voi mihinkään vaikuttaa mitenkään.

En tiedä miksi tunnen tai tiedän, mutten käsitä sitä, että ahdistus valtaa minut, päivittäin. Minun on tultava itseni kanssa toimeen toimeen jokainen hetki, joudun olemaan liian paljon yksin, ilman ystävää, ilman ketään. Kärsin liikaa yksinäisyydestä. En tahtoisi olla yksin, mutten enää edes osaisi olla kenenkään ystävä itse.

Olen vaurioitunut, tieto ahdistaa. Koko elämäni tuntuu olleen yhtä painajaista, kirjaimellisesti. Nekin yksittäiset ja harvoin olleet onnen hetket, eivät riitä mitenkään korvaamaan kaikkea sitä tuskaa ja painajaismaista elämää, jonka olen joutunut elämään.

ja vaikka kuinka itse yritän, se minun yritykseni yksinään ei pitkälle riitä. Tiedostan vajoavani syvälle kriisiin itseni kanssa. pelkaan hajoavani tämän kaiken keskellä. Paniikkihäiriö iskee voimalla juuri silloin, ei tarvitsisi, juuri aina ennen kuin minun pitäisi lähteä jonnekin, koen syvää ahdistusta, selittämätöntä sellaista.

Tulen surulliseksi, kun tiedän, ettei niin tarvitsisi ollakaan, ettei sellainen jännitys ole normaalia. Kun koko keho reagoi ennen lähtöä. Nyt tuollekin tunteelle tai asialle on tullut nimi, eli tuo paniikkihäiriö. Se ei ole mennyt pois, päinvastoin se onkin vielä niin tiukasti minussa, olen vain oppinut välttelemään ihmisiä ja asioita, jotten tuntisi niin.

Olen myös nyt virallisesti masentunut. Olen itseasiassa ollut koko ikäni mutta olen oppinut elämään sen kanssa. Se on ollut aina osa minua, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Hukassa olen edelleen itseni kanssa, yksin.

Olen sivuuttanut oman itseni hyvinvoinnin koko ikäni. Olen aina toiminut toisten hyvinvointia ajatellen, tehnyt asioita toisille lisätäkseni heidän hyvinvointiaan. Samaa en ole itse vielä kokenut, että joku toinen olisi ajatellut minun hyvinvointia, tehnytkin minulle asioita minun hyvinvoinnin eteen. Rehellisesti sanottuna, kukaan ei ole koskaan ajatellut sitä, miltä minusta tuntuu, miten minä voin jne.

Olen kaikille ollut itsestäänselvyys, ihminen johon on voinut luottaa kaikissa asioissa, minun apuuni on turvauduttu käyttäen minua surutta hyväkseen niin monet ihmiset. Ja kun olisin itse apua tai jotain muuta tarvinnut, näistä ihmisistä ei ole ollut tukemaan minua vastavuoroisesti. Se aiheuttaa katkeruutta, tunteen minun hyväksikäyttämisestä.