Juuri nyt uhraudun lapsen isän mielestä, kun ilmoitin hänelle, että olen menossa lapsen kanssa lapsen asioille, kun isä on estynyt. Aina jaksaa siis yllättää, eikä positiivisesti. Siis ihan normaali asia, että jompikumpi vanhemista tai jos on oikein hyvä tuuri, niin normaalissa perheessä myös isovanhemmat, kummit sukulaiset ym. hoitaisivat saman asian lapsen kanssa ja nyt minua isä syyttää uhrautumisesta. "sitte. mahtavaa uhrautumista." tuli vastaus viestiini, jonka isälle laitoin. Ikinä, siis koskaan vastausviestit eivät ole asiallisia, vaan aina pitää jotenkin napauttaa. Jos asia ei olisi niin tärkeä lapselle itselleen, en varmasti hoitaisi sitä,kun se isäviikolla. Mutta, kun isä ei kykene huolehtimaan siitä, että joku muu aikuinen hoitaisi tämänkin asian lapsen kanssa, niin minä olen se ainut ihminen, joka tämän huolehtii, se ei ole lapsen vikaa ja hänen ei pidä kärsiä isänsä kykenemättömyydestä, muttei myöskään siitä, ettei vanhempiensa välit ole normaalit tai missään määrin toimivat.

Jättäisin niin mielelläni yhteydenpidon, mutta lasten asioiden hoito toisinaan vaatii, että joudumme olemaan tekemisissä. Kukaan muu kun ei voi huolehtia ja on toisinaan asioita, jotka vaan pitää hoitaa, tuli isän suunnalta kakkaa niskaan enemmän tai vähemmän. Ja sitä en missään nimessä halua, että isä pääsee sanomaan lapselle, etten minä välitä, koska se vale.

kakkaa sataa niskaan ja minun pitäisi kyetä olemaan välittämättä exän jutuista. Useinkin pystyn, mutta toisinaan tekee tiukkaa, kun herjaukset menevät kovin ihon alle. Sitten se suoranainen vitutus, kun jokaiseen asiaan pitää isän tehdä draamaa, aiheuttaa jonkinlaista ongelmaa.

Mutta onneksi vuosien edestä on kokemusta, on näyttöä siitä, ettei yhteistyö isän kanssa toimi ja se ei johdu minusta eikä yrityksen puutteesta. Yhteistyönkin yritys lasten ja vain lasten asioissa on isä tulkinnut niin, että minä olen se joka kiusaan ja häiriköin häntä ja hänen elämää laittelemalla hänelle viestiä, mutta olen tehnyt vain niinkuin olen ohjeet asiaan saanut ja nyt on todella paljon näyttöä siitä, ettei se vähäinenkään ja alkeellinen yhteistyön yritys toimi.

Isä on myös kieltäytynyt perheneuvolan tarjoamasta sovittelupalvelusta, joka kaiken lisäksi olisi maksutonta. siellä olis voinut turvallisesti keskustella ja ennenkaikkea sopia lapsiin liittyvistä asioista ja tehdä sopimukset jopa kirjallisina. Osa lapsista lähentelee jälleen murrosikää ja olisi hyvä käydä myös lapsen kanssa läpi mm. ne kuuluisat kotiintuloajat, yhdessä sopien, niin että myös isä on tässä mukana, onhan lapset kuitenkin puolet ajastaan isällään.

Isän kanssa ei voi tehdä suullisia sopimuksia, eikä missään nimessä kahden kesken. Hän on aina ollut sitä mieltä, että sopimukset on tehty vain rikottaviksi ja tätä myös toteuttaa käytännössä. Häntä ei koske samat normaalit ihmisten väliset normaalit kuviot, vaan hän todellakin tekee mitä huvittaa, riippumatta siitä, miten joku muu kärsii hänen teoistaan tai vaihtoehtoisesti tekemättä jättämisistä. Itseäni surettaa se, että suurimpina kärsijöinä ovat lapset, hänen omat lapsensa, joista hän siis ei kykene välittämään, ei ainakaan käytännössä. Puheet voivat olla suuriakin siitä ,miten rakastaa mutta käytännössä se ei näy. Samoin keinoin kiusaa myös lapsiaan, ja aina syy minun. Vaikkei minulla todellisuudessa olisi asioiden kanssa mitään tekemistä.

äh, toivoisin niin että tämä loppuisi, ja lapset ennenkeikkea pääsisivät jatkamaan elämäänsä normaalisti, ilman pelkoa, että isä hankaloittaa myös heidän elämäänsä. Paitsi, että se mistä lapset eivät tiedä, ei voi myöskään hankaloittaa ja se mitä lapset tietävät, kääntyy aina minua vastaan isänsä suussa.

Vaikeaa, mutta tällä viikolla olen onnistunut paljastamaan isän yhden kikan lasten suhteen. sen, että isä kertoo valehdellen lapsille, että me vanhempina teemme yhteistyötä. Lapset ovat luottaneet isänsä sanaan ja syyttäneet minua, kun en ole jotakin asiaa tiennyt, vaikka ovatkin olleet siinä luulossa, että tiedän, mutten välitä. Sairasta mutta totta.