Meni viikko. Yksi kokonainen viikko. Sen aikana ehdin jälleen jotenkin kasata itseäni kuntoon ja eilen oli jo pitkästä aikaa parempi olo. Välttelin myös äidilleni menoa, koska hän siis kovin samanlainen kuin ex.

No, yllätys jälleen iski illalla. Yksi lapsista toivoi syyslomaviikolle käyntiä exän nykyisen vaimokkeen luona, tapaamassa siis hänen lastaan, tulevat hyvin toimeen jne. Lapset ovat jälleen luonani syyslomaviikon, kuten aina nämä koulujen loma-ajat. Niistä ei voi neuvotella, ei keskustella, aina minun kanssani siis, koska äitiviikot osuvat aina loma-ajalle. No, jokatapauksessa lapsi on kysynyt ja toivonut pääsevänsä kyläilemään siellä ja en nähnyt itse mitään estettä asialle, ei se ole minulta pois, jos lapsi käy kyläilemässä jossakin.

Ainoa ongelma siis matka, jonka junalla olisi sitten mennyt. Sekin ok. On mennyt junaillen ennenkin. No, sitten kun on aika alkaa sopia asiaa, pyydän lapselta tämän exän vaimon puhelinnumeroa, jotta voisin kysyä, sopiiko hälle, että lapsi tulee jonakin päivänä yökylään heille ja milloin hänelle sopisi? Lapsen puheista olin jo ymmärtänyt, että sinnepäin sopisi ja eivät ole tekemässä mitään erikoista, jolloin kyläily ei sekoittaisi heidän suunnitelmiaan.

Ja mitä sitten tapahtui?

Lapsi tulee ulkoa sisälle huikaten iloisesti, että onko isä laittanut minulle mitään viestiä. Sanon, ettei ole ja ihmettelen miksi isän pitäisi minulle viestiä laittaa? Muistutan nyt jo oppineena aiemmista lapselle, ettemme ole sopineet isän mistään mitään. Ettei isä ole laittanut minulle viestiä.

No, parin tunnin päästä lapsi kysyy samaa uudelleen. Ei, isä ei ole laittanut minulle viestiä ja ihmettelen edelleen miksi isän pitäisi edes laittaa minulle viestiä? Hetken päästä lapsi itkien pyytää luokseen ja sanoo, ettei isä suostu antamaan lapselle tämän isän vaimon puhelinnumeroa. Lapsi ei ymmärrä, miksi isä ei voi sitä antaa hänelle ja sitten minulle, jotta voisin sopia lapsen kyläilystä. Lapsi on käynyt sairasta viestinvaihtoa isänsä kanssa, lapsi ei voi ymmärtää, miksi äitiviikolla tapahtuva kyläily pitäisi sopia isän kanssa? ja Isä sitten sopisi kyläilyn vaimonsa kanssa, kun eivät edes asu samankaton alla.

No, lapsikin ymmärtää, miten hankala tilanne on. Hän tietää itse ettei asioita hoideta kolmansien osapuolien kanssa, vaan asiat pitäisi hoitaa suoraan sen ihmisen kanssa, kenen kotiin lapsi on menossa. Niin siis normaalisti. Ja normaalisti tällaisessa asiassa ei edes pitäisi olla mitään ihmeellistä draamaa. No, nyt jälleen oli.

No, lapsi kysyy vielä, onko isä laittanut viestiä ja viesti tuleekin isältä neljän tunnin päästä ensimmäisestä lapsen kysymyksestä.

"jos lapsi on tulossa niin matka tänne on xeuroa. Sekä sisäleikkipuisto xeuroa ja sit menevät ulos syömään xeuroa. Kyydissä pääsee takas keskiviinkona tai torstaina. Itse tulen huomenaamulla ja jne.." Vastaan viestiin takaisin juteltuani lapsen kanssa ja yhdessä lapsen kanssa päätämme, ettei lapsi nyt sitten mene ollenkaan, koska minä en voinut kyläilyä hoitaa suoraan sen ihmisen kanssa, kenen luokse lapsi on menossa. Enhän nyt sovi siskonkaan kanssa, jos on menossa mummolle tai jotain.

Saan vastauksen bumerangina " ok..Ei henkilö x halua olla sinunkanssa tekemisissä sen enempää kuin minäkään mutta minä sen sen asian oisin hoitanut ja sovittanut koska kyseessä on minun lapsi" . Ihan sairasta tuollainen.

Ensinnäkin, minun viikko kysymyksessä. Lasten isällä ei siis mitään tekemistä sen asian kanssa, minne lapsi minun viikoilla menee. Olkoon vaikka kuinka uusi vaimo kyseessä. Rinnastettavissa tässä asiassa siihen, että jos lapsi olisi tahtonut jollekin muulle kaverille yöksi, minun olisi jokatapauksessa pitänyt soittaa tuon kaverin vanhemmille ja sopia yökyläilystä.

No, oppipahan lapsikin sen, ettei edes tuollaisia asioita voi hoitaa yhdessä/erikseen isän kanssa.

Miksi en yrittänyt asiaa sitten isän kautta sopia? Monta jo koettua yritystä takana, eli kokemukseen perustuen en ottanut isään yhteyttä tässä tapauksessa.

1) Isä olisi ottanut asian niin, että minä työnnän lapsen hänelle äitiviikon aikana, kun en hänen mielestään jaksa hoitaa lapsia. Ei siis minkäänlaista ymmärrystä siitä, että lapsi on ystävystynyt ja näkevät hyvin harvoin toisiaan. Ja nyt olisi ollut mahdollisuus.

2) Isä olisi kieltäytynyt johonkin perustuen lapsen kyläilyn, mikä hyvin todennäköistä, kun kyseessä on sairastakin sairaampi mieli.

3) isä olisi kääntänyt asian niin, ettei ko. lapsi edes halua olla kanssani, vaan menee mieluummin uuden vaimonsa luo. Jälleen olisi totuus unohtunut, eli ystävyys tuon toisen lapsen kanssa.

4) isä olisi alkanut vääntämään ja kääntämään tulo,-ja menoaikojen kanssa, joko niin, että pimittäisi minulta tiedon tai sitten olisi pitänyt lapsen koko loppuviikon siellä, kuten jo edellisessä viestinpätkässä oli viitteitä siitä, että hän halusi hallita lapsen poistulon sieltä.

Asiat vaan ei hoidu, joudun itse jatkuvasti sietämään ikäviä tilanteita yrittäessäni toimia yhteistyössä ja sekään ei onnistu, että olisin lapsen asian hoitanut niinkuin aikuiset suoraan sen ihmisen kanssa, jonne lapsi olisi mennyt yökylään. Esimerkkejä on miljoona, jos yksi asia sadasta luonnistuu ilman ylimääräistä haloota, isällä on siinäkin jokin koira haudattuna ja saan sitten myöhemmin tuta siitä, yleensä moitteen ja syyllistyksen kera, sekä isä on onnistunut jotenkin kääntämään sitten sen asian ikäänkuin itselleen eduksi.

Alan olla itse niin rikki näistäkin tilanteista, kun tuntuu, että vaikka miten yritän tasapainoilla, mikään ei todellakaan suju. ja lapset ovat niitä kärsijöitä omissa asioissaan.

Viikolla minulle soitettiin hammashoitolasta, yksi lapsi ei ollut isäviikolla käynyt hammashoitolassa. Ei perumista sinne suuntaan, oli vaan jättänyt menemättä. Miksi? Uskon, että isä pääsi kouluun ilmoittamaan, että minä muka veisin lapsen, vaikkei sellaisesta ole sovittu. Uskon, että isä on opettajalle ilmoittanut, että lapsella on aika hammashoitoon ja äiti on viemässä. Ja sitten kun lasta ei kukaan viekään, eli en hae lasta, koska isän kanssa ei ole sellaisesta sovittu, se antaa huonon kuvan minusta kouluun päin. Niin kiero tuo isä kykenee olemaan. On sitten koulullakin ihmettelemistä, isä uskottelee sinnekin päin, että minun ja hänen yhteistyö toimii ja minä en vain kykene hoitamaan lapsen asioita ja sitten on koulullakin dokumenttia isän toimesta, todisteet siitä, että minun olisi pitänyt jokin lapsen asia hoitaa, vaikkemme ole siis sopineet isän kanssa mitään. Mutta kouluhan myöskin lähtökohtaisesti uskoo aikuisia ihmisiä, ilman tarvetta kyseenalaistaa ihmisiä.