Sydän hakkaa kuin viimeistä päivää, koko keho tärisee ja henki ei meinaa kulkea, tuntuu kuin tukehtuisin juuri siihen paikkaan.

Jokin sana, jokin äänenpaino, tilanne, ihan mikä vaan nykyisin laukaisee tuon ikäänkuin kohtauksen. Viimeyönä taas heräsin jokaöisiin painajaisiin, tällä kertaa tuo uni oli niin selkeä, jotenkin johdonmukainen ja todellinen. Uni oli lapsista, pienemmistä ja heidän hädästään. Valvoin pitkään ja pelkäsin heidään puolestaan, en voinut olla ajattelematta, että mitä jos lapsilla onkin jokin hätä isänsä luona?

Aamulla sama juttu, pelkkä ajatus siitä, että joutuisin kohtaamaan exän, missään muodossa saa aikaan kohtuuttoman paniikin. Jo pelkkä lapsen toiveen toteuttaminen tapaamisesta isäviikolla, lapsen syntymäpäivänä aiheuttaa paniikin minussa. Kysyin isältä luvan tavata lastani isäviikolla, jo se on poikkeuksellista näiden vuosien aikana. Ja kun se päivä lähenee, yritän sopia asiaa lapsen kanssa, hän ei vastaakaan viestiin ja joudun jo kysymään häneltä, etteikö hän haluakaan tavata, haluaa kuulemma. No, mikä on sitten ongelman nimi? Miksi hän ei vastaa esitettyyn kysymykseen?

Miksi jokainen asia on niin hankalaa? Kadun jo nyt, että suostuin ylipäänsä lapsen pyyntöön tavata hänen syntymäpäivänään, kun asiaa ei voi sopia näköjään kuitenkaan sopia. Tämä ei toimi, ei ole koskaan toiminut kuin yhteen yhteen suuntaan. Niin, että lasten isä kyllä ilmoittaa lapsille äitiviikoilla, että haluaa mennä ja tulla lasten kanssa ja hakee lapsia minulta kysymättä tai sopimatta minun kanssa menoistaan ja sitten kun minä kerran erehdyn etukäteen isältä kysymään lupaa tavata lapsia isäviikolla, niin homm on näin hemmetin vaikeaa.

En tosiaan tiedä, mitä siellä isällä juuri nyt tapahtuu? Pelkään pahinta eli isä syyllistää lasta taitavasti ja lapsi ei enää tiedä, mitä hänen pitäisi tehdä. Minä en täällä omassa kodissani tiedä, tapaanko nyt siis lastani ollenkaan, koska tuo lapsi ei vastaa ja en pääse hänen kanssaan sopimaan kellonajoista jne. Isältä kysyin lupaa kahden tunnin tapaamiseen kodin ulkopuolella, koska isä ilmoitti taannoin eräässä tekstiviestissä, etten ole tervetullut hänen kotiinsa nyt tai koskaan myöhemminkään ja kyllähän tuon jo tiesin sanomattakin, mutta nyt siitä on mustaa valkoisella.

Kadun sitä, että suostuin lapsen pyyntöön. Homma saa näköjään taas niin suuret mittasuhteet, ettei ole tosikaan ja mietin, olenko minä jälleen hullu? Myöhemmin lapsen isä keksii sitten syyttää minua siitä, että ylipäänsä tapasin lasta isäviikolla, oli kyse synttäreistä tai ei. Tai oli kyseessä lapsen toive tai ei, isä löytää nyt siitäkin jotakin raskauttavaa minua kohtaan, kuten viimeksikin, kun nuori pyysi itse tapaamista isäviikolla, oman syntymäpäivänsä kunniaksi ja jokainen lapsi kysyi isältään luvan saada lähteä kanssani pariksi tunniksi ulos. Syytöksenä sain isältä, että kidnappasin omat lapseni, joilla oli siis isänsä lupa lähteä kanssani. Ainoa, mitä isä vaati jälkeenpäin ja syytti minua, etten ollut sopinut asiaa hänen kanssaan etukäteen. Miten tuollaista sopia etukäteen, kun oletus oli, että isä pitää nuoren synttärit ja sitten unohtaa koko asian ja nuori sitten kuitenkin haluasi jotenkin itseään muistettavan jne. No, selityksiä, minun olisi pitänyt tietää ja omata ennustajan lahjat tässäkin tapauksessa ja tietää, ettei nuoriso saa isän luona sopia omia menojaan koulunsa jälkeen isänsä kanssa, vaan isältä pitää kysyä lupa jokaiseen menoon. Hankalaa, totta vie. ja hän kyllä itse tekee mitä huvittaa, milloin huvittaa eikä ole koskaan kysynyt minulta minkäänlaista lupaa jne.

Olen niin väsynyt tähän soutamiseen ja huopaamiseen, siihen että jokainen asia saa liian suuret mittasuhteet, jopa minun ja lasten tapaamiset isäviikoilla, joista on jo sovittu etukäteen.

Tärisen, henkeä ahdistaa ja itkettää niin vietävästi. Jokseenkin tiedän, mitä lapsi tällä hetkellä kokee siellä isänsä luona. Isä huutaa, mollaa, syyllistää lapsen siitä, että tapaa minua. Isä huutaa lapselle vihaisena ja raivoissaan, siitä miten kamala ihminen olen. Isä ei vahingossakaan kerro, että olen jo kysynyt aiemmin luvan isältä tuolle tapaamiselle, tiettyyn aikaan. Isä vain syyllistää minut lapselle, että olen hullu ja keksin tapaamisia isäviikolle, vaikka niin ei saa tehdä.

Lapsi kokee ristiriitaa, koska isä itse tapaa minulta kysymättä lapsia äitiviikoilla. Lapsi mitenkään voi käsittää sitä, miksi äiti sitten saa edes syntymäpäivänä tavata lasta. Lapsi ei voi ymmärtää omaa pahaa oloaan, joka tulee isän puheista ja siitä miten isä toimii itse ja syyttää äitiä väärin toimimisesta.

Satoja esimerkkejä ristiriitaista asioista ja kukaan ei voi auttaa lapsia.