Millainen ihminen kieltää muiden ihmisten tarpeet? Millainen ihminen kieltää jopa omien lastensa tarpeet?

Olen juuri nyt jälleen todella huolissani lapsista, jotka ovat isäviikolla. Minä en voi soittaa lapsille kuulumisia, koska isä syyttää minua lasten kiusaamisesta ja hänen elämänsä häiriköinnistä. Lapset eivät voi soittaa minulle päin, koska isä suuttuu pahoin ja huutaa ja haukkuu lapsille minua.

Yksi lapsista on kysellyt minulta kahteen otteeseen, mitä tarkoittaa vainoharhaisuus, kuulostaa isänsä puheilta jälleen. Samainen lapsi rakastaa pelaamista yli kaiken ja nyt on oppinut valehtelemaan minulle mennäkseen pelaamaan koulupäivien jälkeen isän kotiin. Isä kääntää tillanteen niin, ettei minun luokse kukaan lapsista edes halua tulla, vaan lapset menevät mielellään hänen luokseen jopa äitiviikolla.

Sitten kun lapsi tulee kotiin myöhässä kotiintuloajasta, en ole saanut häneen yhteyttä, koska sammuttaa puhelimensa ja unohtaa ajankulun, yritän soittaa isälleen ja laittaa viestiä niin joko hän ei vastaa tai sitten laittaa viestillä herjauksen takaisinpäin. Mutta varsinainen asia jää selvittämättä, eli onko lapsi isällään, kun pitäisi jo olla minun luona. Sitten pyydän sisarusta soittamaan isälle ja kysymään asiaa ja kyllä lapsi on siellä ja tämä sisarus sitten pyytää isältää, että laittaa jo lapsen kotiin. Isä ei koskaan kerro, kun lapset menevät koulupäivän jälkeen sinne ja minä odottelen kotona huolissani tai sitten luotan lapsen sanaan, että menee kaverille ja kun ei kuulu sovittuun aikaan takaisin tiedän, ettei olekaan mennyt muualle kuin isälleen pelaamaan. Isäviikoilla lapset saavat pelata ilman rajoituksia, niin paljon kuin sielu sietää ja kyllähän koukkuun jääneet lapset sitten pelaavat. Kun sitten lapsi tulee, kysyn söikö isällään mitään, ei ollut syönyt, ei juonut ja nälkä on sitten sen mukainen. Säälin lasta, koska joutuu valehtemaan minulle peliriippuvuutensa tähden, säälin, koska kaverisuhteet jäävät pelien jalkoihin, samoin kaikki muukin on muuttunut elämässä merkityksettömäksi, vain pelit, pelit ja pelit merkitsee enää mitään.

Millainen ihminen kiristää lapsia sillä, ettei saa nähdä itseään jos lapsi tekee jotakin mitä isä ei halua? On paljon siis asioita, joita pitää salailla ja joista ei kerrota perheen ulkopuolelle. Salailu on rankkaa lapselle, mutta hän ei tiedä muustakaan, on kasvanut siihen, juurtunut siihen, että isän kodin seinien sisäpuolella pätee ihan omat lait, ja niitä ei kyseenalaisteta. Minun ihan turha yrittää auttaa lapsia, koska lapset eivät uskalla puhua kenellekään muulle mitään pahaa isästään, koska joutuvat sitten luopumaan hänestä.

Eron aikaan tein mukamas oikean ratkaisun kun kuvittelin virheellisesti, että isän ongelmat johtuvat vain minun olemassaolostani, kuten hän aina syytti. Uskoin, että isä muuttuu heti, kun minä en ole läsnä hänen elämässään ja hän kohtelisi lapsiaan paremmin. Syytin itseäni isän huonosta käytöksestä, jota hän vielä sanoillaan aina vahvisti kuinka hän olisi ihan erilainen ihminen ilman minua ja minun ärsyttävää läsnäoloa. Halusin antaa mahdollisuuden isälle isyyteen, vaikka hänellä ei ollut aiemminkaan minkäänlaista kiinnostusta omiin lapsiinsa. Paitsi tietysti puheissa, kuinka hän oli olevinaan maailman paras isä. Tänään lapset toivovat, että miesystäväni olisi lasten isä. Ja se tuntuu minusta kurjalta. Miesystäväni ei kuitenkaan ole lasten elämässä niin aktiivinen, juurikin sen vuoksi, että lapsilla on olemassa oikeakin isä, jonka voisi olettaa myös toimivan ja tekevän kuin isien edes vähimmillään kuuluisi tehdä. Mutta, ei. Lapset luottavat miesystävääni enemmän kuin isäänsä. Ja se on harmi lsten isän kannalta.

Lasten isä on jo vuosien aikana ehtinyt syyttää miesystävääni mm. lasten ahdistelijaksi, kyttääjäksi, väkivaltaiseksi, juopoksi jne. lapsille itselleen. Onneksi lapset tietävät itse mikä on totta ja että isä tekee itsensä typeräksi tuollaisella käytöksellä. Mutta, isä haukkuu samoin myös omia lapsiaan, juopoiksi, huoriksi, ongelmaisiksi ja näistä kaikista minulla on onneksi tekstiviestit tallessa, että jos lapset eivät puhu kokemuksistaan, voin itse toteennäyttää isän ruman kohtelun jopa omien lastensa suhteen.

Tasapainottelu lasten hyvinvoinnin ja erittäin mahdottoman isän välillä on ollut vaikeaa ja hyvin kuluttavaa itselleni. Lapsille jatkuva isän pelkääminen on myös raskasta sekä se, että lapset jo tietävät miten eletään niin, että isä pysyy joksenkin tyytyväisenä lapsiin, ettei turhaan ärsytetä isää, joka kuitenkin saa kohtauksia myös ilman näkyvää syytä ja kostaa sitten lapsille huutaen jne.

Tämä on niin monimutkainen soppa ja olen itse niin väsynyt tähän suohon. Juuri nyt myös oma huoli lapsista ja heidn kuulumisistaan saa jälleen aikaan oman lisänsä tähän soppaan, jota isä taidokkaasti hämmentää.