Myöhemmin kysyin exältä viestillä, että milloin olemme sopineet lapsen pankkiasioinnista ja vastaus oli ettei rupea jaarittelmaan kanssani vaan minun pitää tehdä otain kehittävämpää.

Että kun on kusipää niin on kusipää.

Mietin, että tuommoinenkin pankkiasiointi hoidetaan eroperheissa vissiin toisella tavalla? Puhutaan kenties kasvokkain ja sovitaan yhteisymmärryksessä, että kumpi vaiko peräti molemmat vanhemmat menevät yhdessä pankkiin avaamaan tilin lapselle silloin ja silloin. Ei meillä vaan.

Nyt isä ei itse kertonut suunnitelmasta vaan laittoi lapsen asialle. Normaalisti ihminen olisi kysynyt, käykö tapaamisen siirto hieman myöhemmälle, tai vielä normaalimmin asian olisi voinut hoitaa myös toisena päivänä, koska lapsella oli jo sovittua menoa äidin kanssa. Mutta ei, kiusantekoa ja niin tahallista.

Pieni juttu, mutta kun näitä tällaisia esimerkkejä on pilvin pimein. Tämä esimerkki on nyt huolella dokumentoitu yhtenä ikävänä tapauksena muiden joukossa, kuinka isä tekee kiusaa tahallaan.

Ja kerrasta oppineena, oli lapsen toive mikä tahansa tai oli vaikka ne syntymäpäivät, niin ihan turha on kuvitella, että isä kykenee pitämään kiinni sopimuksista. Hän ei ole koskaan kunnioittanut sopimuksia, päinvastin hän aina on sanonut, että sopimukset ovat rikkomista varten. Kuka terve ihminen noin sanoo?

Tai se, että isä itse ilmoittaa, etten määritellyt hänelle kellonaikaa, vaan puhuin iltapäivästä. Saakeli sentään.

Seurauksena eilen olikin sitten se, että pääni melkein räjähti, verenpaineeni eivät ole pitkiin aikoihin nousseet noin nopealla tahdilla kuin ne eilen viuhahtivat ylös. Kipu jyskytti niin jumalattoman kovaa päässäni, ja kipu tuli kuin salamana taivaalta. Illalla tajusin yhden mahdollisen syyn, siihen miksi jaksoin omalta osaltani keikki ne kamalat vuodet exän kanssa. Tavallaan jokainen tuollainen omituinen yhteenotto sai minussa aikaan adrenalilinimyrskyn, joka antoi voimaa jaksaa aina vaan vaikeiden jokapäiväisten hulluuksien keskellä. Jaksoin hoitaa lapset, kodin pelkästään tuon voimin. Ja sen vuoksi olen ollut eron jälkeen useinkin väsynyt, koska sitä hormonimyrskyä ei ole ollut saatavilla joka päivä.

Eilen tuonkin asian vasta ymmärsin, valvoin myöhään yöhön, en saanut nukutuksi, koska vireystilani oli päiväisen episodin vuoksi korkeampi hormonin vuoksi. Järkkyä.

Ja nyt en enää sääli edes lapsia, ei lapset tuollaista isää kaipaa, ei ansaitse. Ei kukaan tarvitse pahaa ihmistä lähelleen, ei vaikka kuinka olisi lasten isä. Isä joka ottaa, vedättää, jättää, lahjoo tarpeen tullen, hakee jopa omilta lapsiltaan säälipisteitä ja sen varjolla saa anteeksi itse omat paskamaiset tekonsa lapsia kohtaan.