Ihmettelen, miksi en pääse vieläkään elämään sitä ihan omaa elämää? Tai, no ei hirmuisesti tarvi ihmetellä, olenhan edelleen exän otteessa. Hän edelleen sanelee sen, miten elän. Lasten avulla ja heidän kauttaan.

Jokainen kerta, kun ex jostain saa tietää edes jonkin pienen asian elämästäni, hän käyttää tiedon hyväkseen, yleensä niin, että onnistuu kaikkein mukavimmankin asian kääntämään jotenkin minua itseäni vastaan. Hän kääntää asiat jollain oudolla tavalla niin, että saa minut näyttämään muiden silmissä todella epäilyttävältä ja huonolta äidiltä.

Joskus kysyin joustoa esimerkiksi lasten vaihtopäivään, tästä on jo vuosia aikaa, hän hymyssä suin sopi asian kanssani, ja mitä kuulinkaan seuraavalla viikolla? Että olin työntänyt lapset exän hoteisiin aiemmin, kun en jaksa omia lapsia hoitaa..

Ex tiesi kyllä, että silloin työasian takia jouduin pyytämään vaihtopäivän aikaistamista, sen yhden ainoan kerran, yhdellä päivällä. Ja siitä tuli semmoinen soppa, että ei hyvää päivää. Sen jälkeen ex on oli pitkään sitä mieltä ja puhui kaikille, kuinka en pitänyt sopimuksista kiinni, kuinka en jaksanut hoitaa lapsia omaa viikkoani loppuun, vaan työnsin lapset hänelle aikaisemmin. Ihan sairasta siis. Yksi ainoa kerta ja sen jälkeen olin sitä mieltä, ettei olisi kannattanut kysyä vaihtopäivän poikkeuksellista ajankoohdan muutosta. Se oli suuri virhe, josta opin, että ei kannata edes odottaa mitään inhimillistä sopimista näissäkään asioissa.

Homma toimii sitten niin, että ex kuvittelee/tietää lasten kautta minulla olevan viikonloppuna jotakin omaa menoa ja juuri silloin hän keksii, että lasten pitää tulla aiemmin luokseni äitiviikolle. Homma toimii siis vain yhteen suuntaan. Ja totta hemmetissä lapset ovat tervetulleita meille aiemmin, pääsevät pois kidutuksesta ja me pääsemme nopeammin takaisin omaan arkeemme.

Olin hölmö, peloissani ja väsynyt kun eron yhteydessä suostuin lasten jakamiseen ja vuoroviikkoasumiseen. Kadun sitä lasten vuoksi niin paljon. Mutta olin yksin, en tiennyt omista tai lasten oikeuksista muuta kuin sen, miten normaalisti asiat hoidetaan. Minua hävetti tuolloin myös kaikki ne avioliiton aikaiset tapahtumat sekä se, että ex jokaisessa käänteessä syyllisti minut ihan jokaisesta asiasta. Kuvittelin jotenkin sairaalla tavalla ja uskoin, että olin todellakin exän ongelmien syy, ja kun en enää olisi sen elämässä, ongelmatkin poistuvat. Olin niin väärässä.

Muistan, miten olin tilanteissa jo avioliiton aikaan, että minun olisi pitänyt tehdä perheestämme se lastensuojeluilmoitus, minun olisi pitänyt tietää ja uskaltaa lähteä turvakotiin, paitsi ettei sekään onnistunut enää viimeisinä vuosina. Riidan aikaan oli kovin tavallista, että ex otti puhelimeni, etten päässyt soittamaan kenellekään. Ja jos ei ottanut, niin annoin sen exälle itse, kun hän onnistui sen puhumalla saamaan haltuunsa. Hän kiristi minua usein, tai sitten olin loppujen siinä uskossa, että en ansainnut omaa puhelimenpitooikeutta, koska olin syypää milloin mihinkin riitaan ja hän ottaa sen pois, etten vaan tekisi mitään tyhmää?

Hitto, kun mietin kuinka tyhmä olin silloin. Hän hallitsi minua aivan täysin. Enkä edes ymmärtänyt sitä vuosiin. Kärsin toki epämääräisestä pahasta olosta ja useinkin kävi niin, että tiesin hänen toimivan väärin jne, mutta en vain kyennyt toimimaan, vain alistumaan tahtoon joka oli minua vahvempi ja hänen argumenttinsa olivat aina tehokkaampia. Jopa se, etten voinut viedä lapsia lääkäriin oli sairasta. Mutta hän onnistui uskottelemaan minulle, että vika olikin minulla päässä, eikä siinä lapsen sairaudessa. Että minä huolehdin ihan turhaan, olin kuulemma vain yliherkkä ja reagoin liian nopeasti. Yhdenkin lapsen kohdalla sitten hoidin lasta 2 viikkoa korkeassa kuumeessa, olin itse sairaana myös ja nuorin lapsista oli vauvaikäinen. Mutta en saanut viedä lasta lääkäriin, olin miehen mielestä itse hullu ja sairas.

En myöskään päässyt viimeisinä vuosina vapaasti liikkumaan. Ex otti aina kakkosautonkin avaimet mukaansa, kun itse lähti jonnekin. Ja vara-avaimien löydyttyä, nekin hävisivät. Sitten kun yritin lähteä esim. kauppaan ja ex tajusi, että olin käynyt kävellen lasten kanssa kaupassa, hän rikkoi mm. vaunuista renkaita, puhkoi ne, etten pääsisi omineni liikkeelle. Kalliiksi tuli, kun yksi renkaan uusiminen maksoi 40 euroa tuolloin. Ex rikkoi mm. pyöräni, otti lasten istuimet omaan pyöräänsä, käydäkseen muka lasten kanssa pyöräilemässä ja kerran, kaksi kävi ja sen jälkeen ei suostunut vaihtamaan minun pyörääni enää istuimia takaisin.

Muistelen, miten kannoin vauvaa, talutin kädestä leikki-ikäistä hakiessani isompia lapsia kotiin kavereiltaan, kun isä oli myös laittanut vauvan vaunut autotalliin korkealle, etten saanut niitä itse pois sieltä. Ja mitä teki isä, lähti kaverilleen, vaikka tiesi että lapsi pitää hakea kaverilta kello x.

Jälkeenpäin ajateltuna tilanteet on olleet ihan sairaita, uskomattomia ja minä uskoin exän selityksiin ja huutoihin siitä, että hän vain nosti vauvan jokapäiväiset vaunut autotalliin, koska siivosi. Kerran hän vei kaikki vauvan tarvikkeet jonnekin, vaikka niitä vielä tarvittiin. Pinnasängyn, matkarattaat sekä vaunut. Ihan yhenäkin, hän vain vei ne. Nyt jälkeenpäin olen ajatellut, että joku hänen hoidoistaan sai hänelle mukulan ja sen vuoksi vei ne meiltä pois. E nyt kukaan terve ihminen noin vain vie omalta lapseltaan pois tavaroita?

Olen jälkeenpäin miettinyt sitäkin kätilön kommenttia, kolmannen lapsen syntyessä, kun kätilö hämmentyi ja sanoi miehelle, että taas täällä, kylläpä oletkin nopean toiminnan mies. Ja minä siinä ihmettelin, että miten niin taas, kun edellisestä lapsesta oli jokunen vuosi aikaa ja kätilö hiljeni. Samoin nyt vuosien päästä olen jutellut mm. ihmisen kanssa, joka kertoi että onpa sattumaa, että hänen lapsillaan on samanniminen mies ja oli kovin kiinnostunut minun lasteni isän sukulaisista ja kertoili minulle hieman omasta erostaan tämän samannimisen miehen kanssa. Olin yllättänyt, koska kyseessä kuitenkin harvinainen nimi suomen mittakaavassa, saati että samalla paikkakunnalla. Tämä samainen nainen lupasi pitää yhteyttä myöhemminkin, mutta vuosia on jo mennyt tuostakin lupauksesta. En ole voinut olla miettimättä, että exä olisi pitänyt useampia naisia otteessaan, moni seikka täsmäsi ja sanoinkin tuolloin sille naiselle, että ihan kuin puhuisimme samasta miehestä. Hän oli kovin kiinnostunut meidän suhteestamme ja myöskin vuosiluvuista jne.

Avioliitossa tapahtui niin paljon, niin uskomattomia juttuja ja olen monesti miettinyt ja kyseenalaistanut itseäni niiden vuoksi, olen halunnut viimekädessä vain unohtaa kaiken sen paskan, mutta aina on jokin tilanne, jokin sana, jokin joka saa aikaan muiston jostakin. Ja aina se sama häpeä liittyy seuraani.

Olen kuitenkin päättänyt, että kirjoitan ulos kaiken, minkä ikinä pystyn muistamaan, aiheutti se sitten mitä tahansa tunteita itsessäni, en pääse yli enkä ympäri omasta ahdistuksestani, takaumat eivät helpota, unohdus ei enää toimi.

En välitä siitä, ettei asiat tai tapahtuneet ole mitenkään järkevässä järjestyksessä, niitä riittää jokaiselle päivälle useita, kuten edelleen eronkin jälkeen, jokaiselle viikolle riittää se oma sairas episodinsa jostakin asiasta. Ja jos on hiljaista, niin sekin on merkki siitä, että ex laskelmoi ja suunnittelee jotakin. Kokemuksen syvä rintaääni kertoo ja minun ei auta kuin luottaa siihen. Sekin on varmaa, ettei ero ratkaissut exän ongelmia, olenhan edelleen elossa. Häiritsen siis edelleen häntä pelkällä olemassaolollani. Ja hän todellakin tekee kaikkensa aina tilaisyyden tullen, milloin pääsee näpäyttämään minua.

Olen kokemuksesta onnistunut ennakoimaan, mutta olen huomannut aina uudelleen, ettei kaikkea voi todellakaan ennakoida, aina tulee yllätys kuin puun takaa. Ihan pienikin tilanne saa kohtuuttomat mittasuhteet, ja jos asiat voi hoitaa vaikeasti tai vielä vaikeammin, niin sillätävoin ex sitten toimii.

Ihan hulluja tilanteita, normaaleista asioista saa tekemällä tehtyä maailman vaikeimpia ja saa käännettyä asiat aivan päälaelleen, niin että asetelma on aina sama. Syyllinen löytyy minusta, aina. Oli juttu mikä tahansa.

Ja voi, kuinka hän nauttii niistä tilanteista, kun hän voi pimittää tietoa, joka liittyy lapsiin. Ja ne tilanteet, kun voi hallita ja pelata omilla säännöillään pompottaen lapsia ja minua. Kuten esimerkiksi lasten aikoja jonnekin terveydenhuoltoon. Kun kuvittelen, että asiat on ok, kuvittelen että olemme päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kumpi vie lapsen niin sitten hän jo sekoittaakin omalla toiminnallaan koko kuvion uusiksi. Niin, että minä hoidan asian loppujen lopuksi.

Kuten nyt lasten harrastusjutuissa viimeksi. Isäviikko, ja siis sopimuksen mukaisesti isän pitäisi hoitaa asia lapsen kanssa. No, kysyn asiaa kuitenkin, kun ei ole ilmoittautunut juuta eikä jaata järjestäjälle. Isä vain sanoo, ettei asia hoidu, koska on töissä. Se siitä. Eikö normisti tuossa tilanteessa kysytä, että voiko toinen vanhempi asian hoitaa lapsen kanssa? Niin normisti. Mutta, isä jättää asian auki, ei kysy minulta hoidanko asian. Sitten soitan lapselle, haluaako hän osallistua kyseiseen asiaan ja lapsi sanoo, että on unohtanut kysyä minulta asiaa, kun isä oli lapselle sanonut, että äiti hoitaa, siis kysymättä minulta asiasta mitään.

No, tässäkin kaksi mahdollisuutta. En puuttuisi ollenkaan asiaan jolloin, a) isä on jo sanonut lapselle, että on sopinut ko. asian minun kanssa, mikä siis vale lapselle. Lapsi luottaa isänsä sanaan. Ja kun sitten en olisi hoitanut asiaa, koska en olisi tiennyt mitään asiasta, isä olisi päässyt sanomaan lapselle, etten välitä lapsesta ja hänen asioistaan. Vaihtoehto b) kerron isälle, että hoidan lapsen kanssa tämän asian, vaikka onkin isäviikko, mutta kun isä töissä niin...Lopputulos on se, että isä syyllistää minut sitten siitä, että puutun isäviikon tapahtumiin ja häiritsen hänen elämäänsä näin. Lopputulos c) hoidan asian sopimalla lapsen kanssa suoraan ja isä syyttää minua lapsen kidnappauksesta, vaikka lapsi olisikin kertonut isälleen etukäteen.

Eli tein niin tai näin, aina väärin. Lapset eivät tänä päivänä näköjään tiedä sitä tosiseikkaa, ettemme isän kanssa ole sopineet yhtään ainoata asiaa, isä vain sanoo lapsille niin ja antaa heidän olettaa ja ymmärtää näin ja minusta tulee lasten silmissä ja isän puheissa sitten äiti, joka ei välitä lapsista kun en hoida ns. sopimuksia omalta osaltani. Tuokin on niin sairas kuvio, ja kukaan ei tuohonkaan puutu.

Ennen eroa isä teki kaikkensa sen eteen, että sai minut näyttäytymään huonolta äidiltä myös lasten silmissä. Kun minä kielsin lapsia, isä puuttui ja salli heille asian. ja kun minä sallin, isä puuttui ja kielsi asian lapsilta. Ja ihan tahallaan teki saadakseen lapsiin hämmennystä aikaan.