Kestin vääristyneessä ihmissuhteessa melkein kaksi vuosikymmentä, joista vasta ihan viimevuosina ymmärsin, että suhteemme oli täysin vääristynyt ja minä olin kynnysmatto, hyväksikäytettävä orja.

Mietin joskus, miten aikanaan saatoin niin idiootti, että annoin exälle esimerkiksi tilini käyttöoikeudet. Sitten keväällä muistin riidan, jonka päätteeksi mies vaati minua todistamaan, ettei raha ole minulle tärkeä antamalla hänelle minun tili käyttöönsä. Ja siitä sitten seurasi monta ylimääräistä kyyneltä, hammasten kiristystä ja elämä meni todella hankalaksi, kun kuitenkin jouduin yksin muutaman vaippa-ikäisen käymään ruokakaupassa myös silloin kun ex ei ollut kotona, kun hän söi jääkaapin tyhjäksi yön aikana, jopa lasten piltit ym. Ja siis aamulla olikin aina yllätys avatessani jääkaapin ovea, kun ei ollutkaan edes aamupalalle tarjota sitä, mikä oli edellisenä päivänä ostettu lapsille. Itse en tuohon aikaan ehtinyt kuin lounaan syödä lasten kanssa ja myöhään yöllä join sitten iltateen ennen nukkumaan menoa. Mutta

siis sitten kävi lähestulkoon aina niin, ettei tililläni ollutkaan sitä rahaa, mikä siellä piti olla ja jouduin aina jättämään suurimman osan ruokatavaroista hihnalle ja voitte kuvitella, miten hävetti, aina ja jokainen kerta. Mies tyhjensi tilini omalle tililleen ja väitti maksavansa laskuja, vaikka todellisuudessa ne menivät johonkin muuhun käyttöön. Siihen asti laskut oli maksettu niin, että se maksaa, jolla on rahaa eli melkein puoliksi. Sitten minusta kaiken kustantaja, ja jouduin aina kerjäämään ja anomaan ruokarahaa ja vaipparahaa lapsille. Tuohon aikaan kävimme vielä yhdessä myös kaupassa iltaisin täyttämässä jääkaappia, koska mies söi paljon, nukkui kaiken ajan, ellei ollut töissä ja alkoi valvomaan öitä.

Samaan aikaan kiinnitin huomiota siihen, että en saanut enää tavata ystäviäni ja he eivät saaneet minuun yhteyttä puhelimella. Mies siis poisti tulleet viestit ja vastaamattomat puhelut minun tietämättäni. Ja syyllisti minua omasta hirveydestäni ja kuinka kukaan ei halunnut pitää minuun mitään yhteyttä, että hän tiesi kyllä mitä muut minusta ajatteli. Käsittämätöntä, minä uskoin ja luotin miehen sanaan, vaikken ymmärtänytkään mitä kamalaa olisin tehnyt ystävilleni.

Oltuani sitten kuukausia lähestulkoon yksin lasten kanssa, minulle tuli jokin hetkellinen ymmärrys ja huoli parisuhteesta, koska koin, ettei kaikki ollut kunnossa meillä. Huoleni johti riitaan jälleen, ex käytti minun mahdollista uupumista lasten kanssa hyväkseen ja kertoi, kuinka olin huono ja kelvoton äiti ja sen tiesi myös hänen äitinsä, joka oli samaa mieltä exän kanssa. ja Että jos eroaisimme, hän ottaisi lapset, ettei joutuisi maksamaan maksuja. Siihen mennessä isä eiollut vielä vaihtanut edes vaippoja kertaakaan, saati tehnyt ruokaa, ei koskaan siivonnut, ei pessyt pyykkiä, ei ollut viettänyt omien lasten kanssa ollenkaan aikaa, päinvastoin. Hän oli jo osoittanut omalla käytöksellään, että lapset olivat riesa hälle, hän töni pieniä pois ja käski heitä painumaan vittuun ym. törkeää. Torjui lapsensa kaikin tavoin ja sitten julisti kuitenkin itsensä kaikkein parhaimmaksi isäksi. Hän oli kunkku, jota piti palvella.

Jokin siis pääsi valloilleen miehessä, vaikka samansuuntaisia merkkejä oli ollut aiemminkin. En vain ymmärtänyt, en ymmärtänyt vuosikausiin, vuosikymmeniin. Yritin siis tuohon aikaan eroa ensimmäisen kerran, mutta olin jo siihen mennessä niin uupunut kaikesta kodin,-ja lastenhoidosta, etten jaksanut ajatellakaan mitään huoltajuuskiistoja, saati sitä, että äitiyteni olisi kyseenalaistettu samoin kuin ex teki. Olin väsynyt koska en saanut mieheltä minkäänlaista tukea arkeen, äitini korvasi tuolloin exän tuen, jonka luokse menin lasten kanssa ja nukuinkin joskus päiväunet äitini hoitaessa lapsia. Kiitos siitä hänelle.

Tänä päivänä minulta edelleen puuttuu sanoja kuvaamaan sitä jokapäiväistä helvettiä, jossa elin ja sitä sairasta kuviota, jolla ex piti minut otteessaan. Olin todella nuori, ihmettelin aina väliin omaa pahaa oloani, vaikka kaiken piti olla hyvin. Aloin saamaan tuolloin niin kovia päänsärkykohtauksia, että jouduin aina ensiapuun, kun mikään käsikauppatavara ei auttanut ja olin kuitenkin ainoa, joka hoiti lapset ja kodin. Vaikka isä oli kotona, en voinut jättää lapsia isänsä hoitoon, koska hän aina kieltäytyi hoitamasta uhkausten kera tai sitten hän muutaman kerran satutti lapsia tahallisesti, ja näistä hän jäi kiinni itseteosta jo ennenkuin pääsin lähtemäänkään, niin en todella uskaltanut jättää lapsia ilman toisen aikuisen valvontaa ja niinpä aina jouduin hakemaan äitini paikalle huolehtimaan pienistä.

Tätä ajankohtaa aiemmin mes oli jo ollut väkivaltainen, mutta sitten oli pitkiäkin hyviä kausia, normaaleja kausia ja yhteen tällaiseen saumaan sitten syntyi ensimmäinen lapsi. Raskausaikana mies löi minua, heitti sängylle ja uhkasi vatsassa olevaa pientä potkuilla haluten minulle keskenmenon, mutta oli jo myöhäistä katua, en vain tajunnut lähteä. Syytin tilanteista aina itseäni, mitä olin vaatinut itselleni jotakin, mitä olin ottanut puheeksi jonkin asian, josta mies raivostui, mitä olin ylipäänsä olemassa.

Minun ei olisi koskaan pitänyt tavata tuota ihmistä, ei koskaan olisi pitänyt uskoa kaikkiin kauniisiin puheisiin, jne. Jäin kuitenkin koukkuun ikäänkuin, enkä päässyt eroon. Oikeastaan ero ei edes käynyt mielessäni, koska uskoin vakaasti, että miehen käytös minua kohtaan oli minun itseni aikaansaamaa, minun syytäni ja aina, jokainen kertä päätin ottaa opiksi, etten enää koskaan tekisi tai sanoisi samoin.

Lopputulos oli kuitenkin se, ettei mikään riittänyt, vaikka olisin ollut millainen tahansa tai tehnyt mitä tahansa niin olisin jokatapauksessa joutunut samaan pisteeseen. Niin monta vuotta, ja aina mies vannoi muuttuvansa, lupasi kerta toisensa jälkeen, ettei enää lyö jne. Ja mustasukkaisuus kasvoi kasvamistaan miehen päässä. Olin alkuun jopa otettu, että mies välitti niin paljon, vuosien jälkeen se oli riippana selässäni, miehen hullujen kuvitelmien ja luulojen ja syytösten myötä.

Jossakin vaiheessa omat hoksottimeni alkoi kuitenkin heräillä. En voinut mitenkään käsittää, että mies syyttää minua esimerkiksi siitä, kuinka huono ihminen olin ja että ystävänikin olivat samaa mieltä, mutta eihän miehellä pitänyt olla mitään tekemistä minun ystävävieni kanssa, kun hän inhosi jokaista minun tuttuani, sukulaistani sekä omiaankin haukkui aina. Hän ei arvostanut ketään.

Ongelmia ja lisää syytöksiä tuli sitten kun ymmärsin alkaa kuljettamaan puhelinta mukanani ja laitoin puhelimen näytönkin salasanan taakse. Lyömistä, uhkailuja, syytöksiä jokaikinen hetki. Minulla ei ollut minkäänlaista yksityisyyttä ollut aiemminkaan ja aloin siihenkin heräämään, ettei se ole missään nimessä normaalia, että mies vahtii vaikkapa minun wc-käyntejä vaatien pitämään oven auki ym. sairasta ja jos laitoinkin oven kiinni, niin hän kävi repimässä oven auki huudon kera. Lukot hän hajoitti ensitöikseen jokaisesta kodista, ettei kukaan päässyt linnottautumaan ovien taakse.