24.9.2018 maanantai

ja aamulla auton ikkunat paksussa jäässä, missä raappa? No en osannut varautua tuohon, näin pian. Toissapäivänä tai siis yöllä oli 17 lämmintä ja nyt pakkasta. Nopeasti ilma jäähtyy sitten viimeinkin. Syksy ja kirpeät aamut ovat täällä, ruska ehtii vielä näyttäytyä ja aurinkoiset iltapäivät saavat luonnon hehkumaan väreissä.

Lasteni on todella vaikeaa pitää kiinni yhteisesti sovituista asioista. Joko he unohtavat tai sitten ovat laiskoja tai sitten eivät välitä. Tai sitten niitä kaikkia. Ensin he ehdottavat yhdessä jotakin asiaa, pidämme asiasta pienen iltapalakeskustelun ja mietimme yhdessä, miten asiassa toimitaan. Päätämme yhdessä, sovimme yhdessä ja kirjoitamme vielä paperille jääkaapin oveen sopimamme asiat ylös. Mutta,, voi hemmetti kun on toiminnan aika, edes sovituista asioista ei voida pitää kiinni.

Mitäkö sovimme sitten lasten omasta pyynnöstä? Niinkin arkisesta asiasta kuin astianpesukoneen täyttämisestä ja tyhjennyksestä. Jokainen katsoi itselleen sopivimman päivän, jolloin kerran tekee tämän asian, siis vain kerran viikossa yksi tyhjennys ja täyttö.

Mutta ei, sopimuksista huolimatta homma ei toimi. Hermostuin, kun sen sadatta kertaa sain olla muistuttamassa erästäkin mukulaa asiasta. Ei viitsi, ei jaksa, ei huvita, saako sitä ja saako tätä jos tekee sovitun asian. Voi hyvänen aika, kun aina ei pidä olla saamassa jotakin jos osallistuu kotitöihin noinkin vähän. Kaksi päivää siinä sitten meni tämän lapsen kohdalla, että sovituista pidetään kiinni, ja että mihinkään hänen asettamiin ehtoihin en suostu. Homma tehdään mukisematta. En minä ole mikään itsestäänselvä kotitalousrobotti, jonka vieläpä pitäisi palvella käskystä, kuten olettavat. en ole mikään automaatti, jolle huudellaan saanko sitä, saanko tätä, voitko tuoda, voitko viedä jne.

Tuokin tulee isältään, isä palveluttaa muita ympärillään ja käskee palvelemaan itseään, käskee tuoda ja viedä asioita hälle, hoidattaa omia velvollisuuksia lapsillaan ja muilla, jotka samassa tilassa kulloinkin on. Ja nyt lapset yrittävät sitten minulla samaa käytösmallia. He näköjään kuvittelelevat että semmoinen käskyttäminen ja minun palveluttaminen on jotenkin normaalia.

Ei, en voi tuoda sinulle hiusharjaa sinulle, hae itse se sieltä mihin olet sen jättänyt. Ei, en tule nyt huudostasi sinun luoksesi sinun huoneeseen selvittämään asiaa, jonka voisit tulla selvittämään minun luokseni, juuri on olen tekemässä ruokaa tai laittamassa astioita. Ei, en lähde viemään sinua, kun voit mennä ihan itse polkupyörälläkin. Huomaamatta lapset ovat jälleen onnistuneet aloittamaan tuon passuuttamisen, ikäänkuin he olisivat kunkkuja ja kuningattaria ja minä heidän tuhkimonsa. Ei, en minä ole heidän palvelijansa. Miten tämäkin asia näyttää unohtuvan aina tasaisin väliajoin.

Teetkö sitä, teetko tätä, äitiiiii, sitä ja tätä. Lapsilla on terveet jalat, kodissaan osaavat liikkua mutta on kivempi liikuttaa äidin jalkoja, höykyttää äitiä paikasta toiseen ja minä hölmö en ensialkuun edes tajua, että lapset teettävät minulla asioita, jotka heidän pitäisi itse tehdä, kuten nyt hakea unohtamansa asia paikasta a, paikkaan b. Mutta on helppoa huudella huoneesta, äitiiiii tuotko, vietkö, teetkö jne. Tai ainakin yrittää toimia samoin kuin isänsä kohtelee heitä ja minua aikanaan.

Sitten jos minä pyydän johonkin asiaan apua, saan vain syytteet niskoilleni lasteni taholta. Eivät ehdi, eivät kerkeä, heillä on juuri jokin homma kesken, jota ei voi missään nimessä keskeyttää.

Sopimukset eivät siis pidä, heillä, lapsilla on oikeutensa kieltäytyä niistä, ihan tuosta noin vaan. Se on ilkeää, mutta ymmärrettävää siinä valossa, miten näkevät isänsä toimivan arjessa. Ei isänkään tarvitse pitää lupauksiaan, sopimukset ovat isän mielestä vain rikkomista varten.

Tämäkin on äidin kodin ja isän kodin yksi suuri ristiriitainen asia, jossa lapset yrittävät selvittää ja selviytyä siitä, mitä heiltä odotetaan ja mikä on normaalia ja toivottavaa. He isänsä lailla selittävät minullekin, miksi juuri heillä on oikeus rikkoa esimerkiksi yhdessä sovittuja sääntöjä tai toimintatapoja ja samassa syyllistävät minut tai toinen toisensa omista rikkomuksistaan.

Tätäkään ongelmaa ei olisi, jos lapset asuisivat pääsäntöisesti vain minun kanssa. Lapset oppivat kunnioittamaan sopimuksia, pitämään kiinni edes omista sanoistaan ja toimimaan niin, ettei luottamuspulaa syntyisi. Nyt lapset luottavat muihin ihmisiin huonosti, koska näkevät ettei sopimuksia tarvitse noudattaa, aina löytyy jokin syy tai ooikeutus sille,miksi jostakin asiasta saa isänsä mielestä livetä.