En ole miettinyt ihmisten merkitystä omassa elämässä oikeastaan koskaan. Merkitseekö minulle edes muut ihmiset mitään? Siis jos ei perheenjäseniä oteta lukuun. Perheenjäsenten merkityksen tietää pohtimattakin, mutta ne muut ihmiset sitten?

Mitä niistä, on ensimmäinen ajatukseni, muttei viimeisin. Mikä merkitys muilla ihmisillä on elämässäni, miksi he ovat? Kukaan ei olemassa pelkästään yksittäistä ihmistä varten, vaan ovat osa suurempaa ja laajempaa joukkiota.

Tiedän senkin, että osa tulee ja menee. Sitten on niitä, jotka tuntuvat olevan aina jollain lailla osa elämää, vaikkei arjessa niinkään, mutta siellä olemassa, taustalla ikäänkuin ja muistuttaa itsestään aina tasaisin väliajoin.

Mietin tämän hetken ihmisiä, jokaista perheen ulkopuolelta ja pohdin, miksi he jotenkin liittyvät minun elämääni? Tiedän senkin jo nyt, että osa heistä sovittelee edellisten elämien kuormaa keventäen sitä tai saaden vastaavasti itse takaisin jotain.

Kaikille ja kaikelle on olemassa jokin syy ja yleensä koemme vain ne sauraukset, miettimättä syitä sen kummemmin. Yleensä sitten ihmiset poistuvat tarpeettomina kun ovat tehneet tehtävänsä jonkun ihmisen kanssa ja uusia ilmaantuu elämään.

Itse koen jotenkin olevani poikkeus. En ehkä tietoisesti edes halua päästää elämääni uusia ihmisiä, koska kokemukset aiemmin ovat olleet minun kohdallani kovin kurjia ja aiheuttaneet enemmän pettymyksiä, kuin antaneet iloa esimerkiksi. Itse en ole kokenut saaneeni vastavuoroisesti mitään ja omat odotukseni ovat aina olleet jotenkin ylimitoitettuja ja olen pettynyt osin omien suurten odotustenkin vuoksi. Ymmärrän ja hyväksyn sen kuitenkin, että olen vain kuitenkin saanut sen, minkä olen ansainnutkin. Ja olen itse antanut sen, minkä on pitänytkin antaa.

Tällä hetkellä elämässäni ei siis ole oikeammin ketään perheen ulkopuolista ihmistä. Perheen katson tässä laajemmin käsittäen myös siis lapsuudenperheeni ja heidän jasenensä. Varsinaista ystävää tai edes kaveria minulla ei ole. On vain muutama "tuttu".

Eräskin otti yhtettä somen kautta, mutta sitten hänestä ei enää kuulunutkaan mitään. Ilmeisesti onnistuin loukkaamaan häntä jotenkin tai sitten en vastannutkaan hänen tarpeisiinsa, kuten olisi voinut odottaa. Meidän ystävyytemme katkesi aikanaan yhenäkin ja paria satunnaista tapaamiskertaa lukuunottamatta emme ole edes kuulleet toisistamme vuosikymmeniin. Ihmettelen edelleen hänen motiiviaan muistaa minut ja sitten jättää yhteydenpito jälleen.

Sama juttu erään toisen ihmisen kanssa. Olen nyt kuukaudenpäivät "odotellut", että tuo ihminen pitäisi puheensa ja kävisi meillä, kuten on luvannut. Mutta, en ole hänelle mitenkään tärkeä ihminen hänen elämässään ja ymmärrän oikein hyvin, että on helppoa kyllä luvata ja sanoa, että tulee käymään jne, että oli mukava tavata jne, mutta omaan elämään tuntuu olevan hyvin vaikeaa mahduttaa uusia vanhoja ihmisiä. En ole loukkaantunut edes siitä, että minut on niin helppo ohittaa, enhän hänellekään enää anna mitään. Minulla ei ole mitään annettavaa exän elämän muodossa, salaisuudet on tiedossa ja en ole enää kiinnostava juorujen lähde. Elämäni on seurausta avioliitosta, selviämistä päivästä toiseen ja se ei häntäkään kiinnosta. Minä itse en ole tarpeeksi kiinnostava ihmisenä ja emme tavallaan kohtaa.

Moni on tosiaan luvannut pitää yhteyttä, luvannut itse ottavansa minuun seuraavalla kerralla yhteyttä ja odottelen edelleenkin näitä olemattomia lupaauksia. No en siis todellisuudessa odottele, mutta joskus en voi olla miettimättä, miksi kukaan ei sitten koskaan ottanutkaan yhteyttä?

Yksi ihminen pyytää aina minua soittamaan ja käymään kylässä heillä, kun ohimennen näemme, mutta on se vaikeaa kun ei ole tuon ihmisen yhteystietoja olemassa. Miesystävlläni on, mutta olen itse niin vanhanaikainen, etten periaatteessa kysy. Kyllä kahden ihmisen pitää vaihtaa keskenään yhteystiedot, ennenkuin voi tavallaan itse ottaa yhteyttä, eikä onkia niitä toisen käden tietojen kautta.

Eron jälkeen olen yrittänyt huonolla menestyksellä pitää yllä niitä vähäisiä ihmissuhteita, jotka siis perustuivat vain siihen, että olin mielenkiintoinen tasan niinkauan, kun minusta sai irti exän kuulumiset. Monille sanoinkin suoraan, etten halua puhua exän asioista, että ne on häneltä kysyttävä itseltään ja yhteydenpito lakkasi kuin seinään. Olenkin miettinyt, kuinka moni näistä ihmisistä oli pitänyt suhdetta exään meidän avioliiton aikana tai kuinka monen kaverinkaveri oli suhteessa exään, Melkoisen moni ilmeisesti, koska vielä tänä päivänä exä kieltäytyy olemasta lapsen asioissa julkisesti samassa paikassa kanssani. Se kertoo minulle paljon, tai se että minulle täysin ihminen tulee kysymään, olenko omien lapsieni äiti, kun hän on yhditänyt lapsen ihan toiseen henkilöön.

Exä on siis valehdellut vuosikausia olevansa eronnut yksinhuoltaja isä, jo silloin vielä ollessamme avioliitossa. Tämä seikka selittäisi hyvinkin sen, että hän ei koskaan halunnut liikkua kanssani julkisesti, kielsi minua käymästä tietyissä paikoissa sekä kielsi käyttämästä autoa liikkumiseen, kielsi minua ylipäänsä osallistumasta mihinkään, missä saattoi olla muitakin ihmisiä. Hän siis oli liikkunut lasten kanssa tuon toisen tai oikeammin niiden toisten naisten kanssa ja ihmiset ovat pienellä paikkakunnalla sitten yhdistäneet tosiaankin minun lapseni johonkuhun toiseen naiseen. Kuinka mukavaa onkaan olla ihmeissään, olenkohan minä nyt omien lasteni äiti vaiko en ja vakuutella vieraalle ihmiselle, että kyllä tietääkseni olen tämänkin lapsen synnyttänyt, hoitanut jne. Oli eräänkin naisen ilme hyvin mielenkiintoinen, kun hän kuuli, että olimme olleet lasten isän kanssa jopa naimisissa ja että todellakin toistakymmentä vuotta ja olimme eronneet vasta sinä ja sinä vuonna.

Tätä nykyä exän valheet muille alkavat jo saada huvittavia piirteitä. Yhden lapsen kohdalla meinasin kuolla nauruun, koska lasta luultiin ainoaksi lapseksi. Oli jälleen naisten ilmeet kovin huvittavia oikoessani heidän luulojaan tämän lapsen oikeasta sisarusmäärästä.

Edelleen huomaan exä, exä exä....Hän nyt on ollut hallitseva tekijä jopa minun ystävyyksissä ja niiden katkeamisissa sekä osana syytä, etten ole voinut solmia uusiakaan. Kuitenkin, hänen kohdallaan tunnen, että olen velkani hänelle ja hänen suhteen jo maksanut. Miksi edelleen hän kummittelee halliten elämääni, vieläkin? Jokainen elämäni osa-alue on jotenkin edelleen hänen taskussaan, miksi en pääse eroon? Odottaako tämäkin näytelmä paljastumista, sitä että kerron hänelle suorat sanat siitä, kuinka tiedän tiedän tänään totuuden hänen likaisista suhteistaan moniin naisiin, siitä kuinka tiedän hänellä olevan useita muitakin lapsia eri naisten kanssa ja kuinka hän yrittää pitää kulissit kunnossa, niin kenelle ne kulissit pitää pitää? Kuka ei saa tietää totuutta? Ja mitä sitten tapahtuisi jos tuo jokin saisi tietää exän elämän totuuden? Ja pitäisikö minun se kertoa?