Kyllähän se on ollut tiedossa, ettei lasten isä pidä mistään sopimuksista kiinni, ei pidä lupauksiaan ja kieltää lapsiltaan jopa perustarpeet omassa kodissaan. Lasten isä venkoilee ja juonii joka asiasta, pelaa jotain ihmeellistä peliään, jossa lapset joutuvat kärsimään. Tällä hetkellä isä myös kieltäytyy yhteistyöstä kanssani, menee jopa niin pitkälle, että ilmoittaa, ettei tule paikalle, jos minä tulen esimerkiksi lapsen harrastuksen tiimoilta. Lapsellista ja sairasta toimintaa tuollainen.

Mitä jos koko maailma saisi tietää,millainen ihminen tuo lasten isänuljake on todellisuudessa? Minulle hänen käytöksensä on siis normaalia hänen toimintaansa, mutta eihän se ole millään lailla normaalia.

Olen sietänyt, olen toiminut isän korvikkeena lapsille sen mitä olen pystynyt ja olen paikannut jatkuvasti lasten isän puutteellista kykyä olla vanhempi. Se on vaatinut hitonmoista pitkää pinnaa, sietää ja kestää. Pikkuhiljaa olen alkanut luopua tuosta, lapset ovat nyt sen verran isoja onneksi, että heille voi jo sanoa, etten todellakaan enää huolehdi niistä asioista, jotka isän pitää osata huolehtia omilla viikoillaan. Se ei ole minun ongelmani, jos lasten isän luona lasten oma elämä muuttuu vieläkin kauheammaksi.

Lasten isä ei esimerkiksi osaa huolehtia murrosikäisten tyttöjen kuukautisista, ei hygieniasta. Lapset eivät edes uskalla pyytää isältään suojia, deodorantteja, shamppoota jne. Ja kun olen ohjeistanut näitä lapsia menemään isänsä mukana kauppaan, ja viemään ostoskärryyn itse sen, mitä tarvitsevat niin isä sanoo kaupassa nuorelle, ettei nuori niitä tarvitse ja tavarat pitää palauttaa takaisin hyllyyn. Sitten nämä nuoret tulevat luokseni ja kertovat, etteivät haluaisi haista hielle, käyttävät isänsä dödöä, hakevat minun kaapista kuukautissuojat, yhtenä kuukautena tähän menee jo todella monta kymmentä euroa, samoin ottavat mukaansa luotani dödöt ja pesuaineet, vaatteista puhumattakaan. Isä ei myöskään anna lapsille itselleen rahaa milloinkaan, mihinkään tarkoitukseen vaan sanoo, ettei lapset ja nuoret sitä tarvitse, kun hän ostaa kaiken mitä he tarvitsevat. Paskanmarjat. Kuukautiset on sellainen juttu, etten voi kieltää lapsia viemästä suojia, koska muualtakaan he eivät niitä sitten saa. Samoin muun hygienian laita. Mutta se on väärin, että minä vähistäni joudun kustantamaan nämäkin asiat myös sinne isän kotiin ja kuitenkin viikkoviikkoasuminen tarkoittaa myös sitä, että lapsilla on molemmissa kodeissa omat tarvikkeensa.

eli meillä vuoroasuminen mahdollistaa isälle lasten ilmaisen ylläpidon hänen luonaan. Ja hommat ei toimi näin, lasken vuosia siihen, että viimeinkin lapsista on täysiikäinen, loppuu tämäkin epäreiluus sitten viimeistään. Säälin lapsia, koska he joutuvat painimaan ja miettimään ihan turhaan sellaisia asioita, jotka eivät edes kuuluisi heille, liian nuorina joutuvat itse huolehtimaan monista sellaisista asioista, jotka eivät heille kuulu, mutta isä kykene edes sopimaan kanssani lasten asioista  tai tekemään sopimuksia lasten asioiden "vastuunjaosta".

Tasapuolisuutta ei ole, minä hoidan, minä teen, huolehdin. Saan vittuilun tekstiviestinä takaisin, jos erehdynkin pahimmassa hädässäni kysymään lasten isältä jotain, oli kyse sitten vaikka vaan lapsen kouluun tarvittavista luistimista, kuten viimetalvena. Hän ei osta, hän oli sitä mieltä, että vanhat ennen kouluikää ostetut luistimet saisivat kelvata vielä, viisi numeroa liian pienet, kuten kävi ilmi liikkeessä, jossa myyjä katsoi oikean koon lapsen jalkaan.

Sama juttu tänä syksynä, lenkkarit saisivat isän mielestä mennä vielä puoli vuotta lapsella, jonka jalka on kasvanut tasaiseen tahtiin koko ajan. Maaliskuussa ostin tuolle lapselle kengät, niillä hän on kävellyt jokaikinen päivä, koko kesän ja sitten ne jäivät pieneksi. Isä kieltäytyi hankkimasta lapselle uusia, sanoi hänelle, että pitää vielä puoli vuotta kävellä pienissä kengissä, jotka siis jo ehtivät aiheuttaa varpaisiin kivuliaita muutoksia. Isä ilmeisesti kuvitteli, että samainen lapsi pyytää kenkiä huvikseen tai jotain? Meillä lapset on oppineet pyytämään asioita itselleen vain viimeisessä hädässään, kun alusvaatteissa on enemmän reikiä kuin kangasta, kun vaatteet repeävät päälle puettaessa jne. Kävelevät kengillä, joissa on suuret kolikon kokoiset reät pohjissa, välittämättä siitä, että koulupäivä märillä kengillä ja sukilla on yhtä tuskaa ja talvisin jalat jäätyvät kiinni jäiseen maahan, kun märkä sukka jää kiinni.

Yksikään perheemme ulkopuolinen ihminen ei voi uskoa sitä, kuinka sairas on lasten isän ajattelu. Kukaan ei voi tehdä mitään lastemme parhaaksi. Vain minä teen sen minkä kykenen, ja koen huonoa omaatuntoa siitä, että joudun joskus säästämään pennejä pitkäänkin, että lapsi saa perustarpeensa edes minun kautta.

Kova on koulu lapsilla jo pienestä asti, osaavat isompina sitten tulla toimeen pyhällä hengellä, eivät ainakaan vaadi liikoja ja ovat hyvin vähään tyytyväisiä. Eivät tarvitse sitten aikuisinakaan mitään, osaavat olla ilman jopa perustarpeita. Eivätkä ymmärrä myöskään kavereitaan siinä, miten kaverinsa saavat jopa dödöä pyytämättä, he saavat kaiken kuin manulle illallisen, suoraan kotiin kannettuna. Sitten luulevat, että kaverit on pilalle hemmoteltuja kakaroita, kun heillä normaalit asiat toimivat ja kaverinsa voivat keskittyä omiin asioihin, eikä miettimiseen siitä, mitä kulloinkin tarvitsevat.