Olen itse niin väsynyt tähän ainaiseen henkiseen kipuun ja jokaiseen lamaantumiseen, jotka jälleen näyttävät palaavan oikein rytinällä. Olen väsynyt siihen, että yhden kodin sijasta minulla on kaksi kotia, joiden asioita hoidan ja selvittelen. Oma fyysinen kotini ja sitten exän koti, jossa henkisesti joudun vierailemaan päivittäin ja jopa yöllä.

Viime yönä kysyin exältä lapsen minulle soittaman puhelun jälkeen, miksi lapset ovat yksin yölllä kotona ja yksi lapsi on hätääntynyt ja itkee klo 01 aikaan. Ex vastasi, että "haista vittu, asia ei kuulu minulle!" ja toinen viesti tuli perään, etten saa hämmentää ko. lasta enempää". Selvä, näinhän tämä menee.

Eli

on täysin ok jättää lapset yöksi kotiin, yksin. On täysin ok, että lapsi on hätääntynyt ja itkuinen yöllä.

On täysin ok, että isä saa kohdella minua tai lapsia ilkeästi ja miten häntä huvittaa.

On töysin ok, ettei vuoroviikkolasten vanhempien yhteistyö toimi mitenkään, on ok pimittää tietoja toiselta vanhemmalta ja sitten valehdella, ettei toinen vanhempi kykene huolehtimaan jne.

On täysin ok sivuuttaa lasten kaikenlaiset tarpeet ja hyvinvointi isän luona.

On täysin ok, että isä saa kieltäytyä huolehtimasta lastensa tarpeista ja hyvinvoinnista omilla viikoillaan

On täysin ok, että isä saa valehdella, vääristellä totuutta ja tehdä kiusaa niin minulle kuin lapsillekin sekä huijata viranomaisia ja mustamaalata minua.

On täysin ok, että lapset saavat kokea isänsä vihanpitoa ja mielialojen raivoa

On täysin ok, ettei isän tarvitse välittää omista lapsista ja on ok, että isä saa edelleen vieraannuttaa lapsia minusta kaikin mahdollisin keinoin

On nyt niin paljon hyväksyttävää itselläni vielä vuosienkin päästä. Oma vika, että ikinä koskaan suostuin lasten jakamiseen tai yhtään mihinkään. Olen katunut tehtyjä ratkaisuja niin miljoona kertaa ja nyt voin vain

hyväksyä kaikki ne epäkohdat, kaikki välinpitämättömyyden, heitteillejätöt jne osaksi lasten elämää. Minun pitää hyväksyä osaksi elämääni lasten isän tekemä kiusa minua kohtaan ja se, ettei yhteistyö toimi ollenkaan.

Lapsista viis veisataan, kukaan ei tunnu oikeasti ymmärtävän, kuinka helvetillinen tilanne on lapsille itselleen. Niin, nyt minusta tuntuu, että minä olen se, joka koko ajan hakemalla haen ongelmia. Minun pitää oppia olemaan välittämättä lasten puheista, ja jättää lapset heitteille isänsä hoiviin heidän ollessaan isän luona.

Olkoon sitten niin, minun jaksaminen toimia lasten edunvalvojana on nyt niin kortilla. Lakkaan välittämästä lasten hyvinvoinnista isänsä kanssa, isänsä luona. Ei ole minun ongelmani.

Joskus joku kysyy, miksi en tee ls-ilmoitusta. En uskalla, koska lapset kärsivät sitten senkin edestä. Kukaan ei voi taata lasten turvallisuutta nytkään, niin miten kukaan voisi taata, ettei lapset kärsi vielä enemmän? Ei kukaan. Isä puhuu itsensä tilanteista, kääntää asiat niin, että minä olen se sekopää, joka vain kiusaan häntä perättömillä ilmoituksilla. Tähän leikkiin en siis lähde, koska tiedän ettei lasten asema isän luona siitä korjaannu, vaan päinvastoin se pahenee.

Henkistä väkivaltaa ei pysty todistamaan. Yhteistyön toimimattomuus vanhempien välillä ei ole kovin suuri ongelma. Ei edes se, ettei lapset saa tarpeitaan vastaavaa hoitoa, kasvatusta ja huolenpitoa isänsä luona. Koska lapset saavat sen kaiken minun luonani sitten minun luona. Sitten kun on lapsolla ongelmia, minä olen isän mielestä syypää, hänen luonaan ei ole mitään ongelmaa.

Minun pitää opetella olemaan välittämättä lapsista muutoin kuin omilla viikoillani. Jos heillä on jokin ongelma, kerron heille isänsä tavoin, etten voi auttaa, kysykää äidiltä, kuten isä sanoo. Minäkin sanon lapsille että hoitakaa asiat isäviikoilla isäviikoilla, siihen lapset sanoo, ettei isä halua, isä käskee äidin hoitamaan jne. Eli pompottelu on myös täysin hyväksyttävää.

Voi että olen vihainen.