Oikeastaan ei ole semmoista päivää, etteikö lasten isän suunnilta tulisi jotakin ikävää. Harvoin, erittäin harvoin osaa yllättää positiivisella tavalla.

Eräänä päivänä yritin avata lasten isän tekemisiä ihmiselle, jonka luulen olevan kaverini. Oikeastaan olen yrittänyt avata eron jälkeistä elämää monelle muullekin ja aina saan huomata sen saman asian. He eivät ymmärrä, eivät pysty uskomaan sitä vähääkään, minkä paljastan kaikesta siitä meidän todellisuudesta menneessä tai nykyisessä tilanteessa.

Minusta tuntuu niin pahalta todeta aina, ettei meillä mene mikään asia niinkuin normaalisti, mikään asia ei toimi normaalisti ja jopa pieninkin lasten asia saa kohtuuttomat mittasuhteet, edelleen.

Lasten isä tekee kiusaa tahallaan ja se kun toinen ei voi käsittää sellaista, tuntuu niin pahalta. Koen itseni vähintäänkin valehtelijaksi, kun toinen tuijottaa minua epäuskoisena kerrottuani lasten isän tekemisistä lapsiaan tai minua kohtaan. Onhan se hurjaa kuunneltavaa, onhan se epäuskottavaa, että kukaan kykenisi sellaisiin tekoihin omille lapsilleen, mutta valitettavasti lapsille se kaikki on todellisuutta, ikävää sellaista, kuten minullekin.

Kun emme pysty minun yrityksistä huolimatta tekemään yhteistyötä lasten isän kanssa. Minua harmittaa niin suuresti jo lasten puolesta, kuten itsenikin puolesta jatkuva kiusanteko lasten isän taholta. Kärsimys ei päättynyt eroon, vaan edelleen ex jaksaa jatkaa omituista käytöstään perhettään ja minua kohtaan.

Jos nyt ei joka päivälle niin ainakin jokaiselle viikolle on useampia asioita, joissa kiusanteko näkyy ja kuuluu. Ex jaksaa vedättää, pimittää tietoa lapsiin liittyen. Kieltäytyy hoitamasta omaa vanhemman osuuttaan ja sälyttää kaiken minulle, käskee lapsia hoitamaan asiat ainakanssani, erityisesti ja pääsääntöisesti myös ne rahaan liittyvät asiat. Hän ei halua, ei viitsi eikä kykene muuhun kuin kiusantekoon lasten kautta ja lapsille tekemään kiusaa.

Monesti mietin, miten elämä lapsilla olisi paljon helpompaa, mikäli tuo isä ei olisi arjessa ollenkaan mukana. Lapset kärsivät isänsä tekemisistä ja tekemättä jättämisistä suuresti sekä heitä koskevan tiedon pimittämisestä ja suoranaisesta salailusta. Kun isän uusi vaimoke ei tiedä meidän lasten kuulumisia tai asioista mitään, on se minun mielestäni kovin outoa. Ja isä suuttuu lapsille, mikäli vaimokkeen korviin tulee lapsilta vahingossa jokin tieto tai asia, josta ei saa puhua.

Aikanaan muutama lapsi on esimerkiksi jäänyt auton kolhaisemaksi isäviikolla. Isä kielsi lapsia kertomasta tapahtumista mitään minulle. sain kuitenkin tietää, koska eihän tuollaista asiaa voi olla kertomatta äidille. Lääkäriin isä eivienyt vaan käski olla puhumatta tapahtumista ollenkaan, kellekään. Mielestäni tuollainen on sairasta mutta esimerkki siitä, miten isä toimii.

Lapset joutuvAT salailemaan paljon elämäänsä isänsä kanssa, se on heille todella raskasta. Monesti lapset sanovat jonkin asian minulle ja minun on luvattava, etten saa kertoa kellekään, ettei isä saa tietää lasten vasikoineen asiaa, koska siitä seuraa taas isän vihanpitoa ja huutoa ja väkivaltaa lapsiin itseensä monin eri keinoin isä siis sitten kostaa lapsille itselleen.

Yhtälö on siis mahdoton, kaiken suhteen ja olen yrittänyt itse sietää ja auttaa lapsia kestämään tilanteen ja isänsä järjestämät ikävät yllärit. Kuten jo aiemmin olenkin kirjoittanut, olen ollut edelleen pitämässä kulisseja pystyssä isän eduksi, koska muutoin lapset joutuvat kärsimään paljon enemmän kuin mitä he nyt kärsivät. Pahin pelkoni jäytää edelleen tuolla jossakin päänsisällä, ja yritän jatkuvasti tasoitella tietä lasten isälle, se on yllättävän rankkaa ja haastavaa myös. Noidankehä, josta ei ole ulospääsyä, kunnes jokainen lapsista on täysiikäinen.

Niin ja lisää sarjassamme uskomattomia juttuja. Epäilin jo avioliiton aikana exän suhteita muihin naisiin ja jopa silloisiin ystäviini, joita siis luulin ystäviksi mutta olivatkin enemmän exän petikumppaneita. Kyllähän ex jo vihjaili silloin niistä ihmisistä, en vain tahtonut uskoa. Mutta, on kait se uskottava ainakin siihen, mitä itse näen tänään.

Epäilin aikanaan ja en halunnut uskoa, mutta syy eräänkin ns. kaverin mielenkiintoon minua kohtaan olikin vain halu saada kuulla exästä kuulumisia tietystä syystä, johon kiinnitin ikäväkseni huomiota jo vuosia sitten. Olipas hänen lapsensa kovin tutun näköinen, ja herraisä kun tuo sama lapsi tuli somessa vastaan, minun piti kaivaa oman lapseni valokuva esiin ja mikä järkytys, näytin ensin somen kuvaa miesystävälle, joka luuli kuvassa olevan minun lapseni. Sitten näytin fyysistä kuvaa ja mies tuumasi, että samalta näyttää mutta somen lapsi olikin tuo entisen kaverini lapsi. Aloin miettiä, kuinka tuntuu pahalta tuollainen. Kyllähän nyt lehtolapsia on iät ja ajat ollut, mutta silti se jotenkin rikkoo pyhää avioliittoa. Mietin, tietääkö tuon lapsen ns oikea isä asiasta, että onkin maksanut elatusmaksuja" kaverinsa" lapsesta?

Miltä mahtaa kyseisestä lapsesta tuntua pitää isänään väärää ihmistä? Mitä jos selviääkin jokin tauti? Ja nyt kun muistelen exän puheita, niin näitä tämmöisiä lehtolapsia on ympäri suomenmaata, valitettavasti. Epäilyni jo avioliiton viimemetreillä  ovat yksi kerrallaan osoittautuneet todeksi ja laskin, että ex maksoi jo tuolloin ainakin kolmen muun mukulan elatusmaksuja salaa, koska avasin useinkin hänen luottotilinsä tiliotteet ja siellä oli jokainen kuukausi kahteen eri paikkaan melkoisen säännölliset maksut, joista sitten vaadin selitystä ja turpaan tuli, ilman selitystä. Kolmesataa euroa eli kaksi lasta ja sataviisikymmentä eli yksi lapsi. Siinä jo kaksi eri "perhettä". Eli exä on onnistunut reissutöissään kulkemaan useamman eri perheen väliä. Ja ainakin yhdelle naiselle siis jäi jostain syystä kiinni, kun alooin tuolloin saada niitä omituisia puheluita, joissa toinen halusi varmistella asioita. Mutta tämäkin vielä, se että exä on pannut ns. kavereitani paksuksi ei enää mene kaaliin, samalla paikkakunnalla taitaa olla sisaruksia enemmänkin. Ymmärrän kyllä exän kohtelun minua kohtaan tuon valossa oikein hyvin, ei halunnut liikkua kanssani julkisesti, autoa piti vaihtaa useinkin, moottoripyörällä pääsi nopeasti ja huomaamatta liikkumaan ja minun palkkani kustansi hänen menonsa ja kotimme kustannukset jne.

Ymmärrän nyt niin montaa ihmistä näin jälkikäteen, ymmärrän monien ihmettelyn, tutuntuttuja kun on aina näin pienellä kylällä ja puheet liikkuvat ja juorut kulkevat. Kamalaa ja kaikki on jo alkanut ennenkuin edes aloimme seurustella exän kanssa, hänellä oli tuolloin monta naista samaan aikaan. Halusi hurvitella ja hurmata naisia jokaiselle sormelle ja minut piti kotona, oli mustasukkainen ja en saanut elää omaa sosiaalista elämääni ollenkaan ja turpiin tuli, jos edes ehdotin lähteväni jonnekin silloisten kavereiden kanssa. Ja jokaisen kaverini hän kaatoi sänkyymme, hyi helvata. Se selittää, miksi mies innostui ajoittain vaihtelemaan lakanoita, vaikka olin ne juuri edellisenä päivän vaihtanut esimerkiksi tai miksi hän siivosi useinkin kaikki minun henkilökohtaiset tavarat pois näkyvistä, hänelle tuli naisvieraita, jooille on valehdellut olevansa eronnut yksinhuoltaja. Totuus kasautuu pikkuhiljaa, onneksi niin. En olisi mitenkään saattanut kestää kaikkea vuosia sitten.

Exä on siis valitettavasti pihi, rahanahne miespuolinen huijari. Säälin lapsiani, toivon, ettei he koskaan saa tietää, vaikka joskus onkin heidän taholtaan tullut samankaltaista puhetta, kuin isältään aikoinaan, vihjauksia sisaruksista muuallakin kuin kotonaan. Järkkyä, ei voi muuta tuumata. Mutta tiedänpähän ainakin perustavaalaatua olevan suuren syyn omaan kohteluuni avioliitossa, siitä miksi exä kohteli minua kuin kynnysmattoa ja miksi hän halusi niin kovin hallita minua ja elämääni. Miksi en saanut liikkua julkisesti, miksi hän vaati minua lopettamaan eräässäkin työpaikassa jne.

Tietääköhän exän äiti muista kuin minusta ja siitä eräästä lapsesta, joka syntyi samaan aikaan kun me menimme kihloihin? Tiesin, että sielläkin perheessä oli jokin suuri synkkä salaisuus, josta minulle ei voinut puhua. No, ehkä eräänä päivänä puhun suuni puhtaaksi exanopille, ymmärtää tai ei mutta luurangot kaapissa kolisevat kyllä tuolloin. Ja voin jopa melkein luvata, että hän kuolee häpeästä. Noh, tässä elämässä en jaksa enää yllättyä oikeastaan mistään, harmittelen vain lasteni puolesta kaikkea sitä, mitä he ovat joutuneet syyttöminä elämäänsä kokemaan ja näkemään.

Nyt en oikein pääse kosketuksiin omien tunteideni kanssa tässä asiassa. Järkytys varmaankin kuvaa parhaiten oloani. Yllättävä järkytys, jonka yksi somekuva sai aikaan. Ikäänkuin todenne exän silloisista puheista, vihjeistä ja ennenkaikkea siitä pilkkeestä silmäkulmissä, kun tämä kyseinen nainen miehensä kanssa kävi muutaman kerran kylässä. Ja myöhemmin muka tämän mies ja lapset kävivät meillä, kakanmarjat, nainen ja lapset kävivät siellä talossa minun ollessa työvuorossa. Helppoa, simppeliä ja yksinkertaista exän näkökulmasta, työttömänä kotona, lapset tarhassa ja vaimo työssä. Ymmärrän, miksi hän oli toisinaan liiankin tarkka mm. siivousten suhteen, miksi henkilökohtaiset asiani piti exän toimesta piilottaa jne.