Niin, miten normieroperheissä tällainenkin tilanne sitten hoidettaisiin normaalisti? Uskoisin, että vanhemmat puhuisivat keskenään, tunnistaisivat ongelman ja keksisivät yhdessä yhteisen toimenpiteen ja katsoisivat, josko ongelma helpottaisi tai peräti poistuisi kokonaan.

Miten meillä sitten? Isän luona ei ole ongelmaa, kaikki on loistavasti, koska isä on niin hyvä. Meillä, minun luona on ongelmat ja niiden syy on minussa isän mukaan. Tämä on se lähtökohta jo alkujaan. No, meillä on todellinen ongelma, tunnistan sen ja yritän omilla viikoillani tehdä ratkaisuja ongelman poistamiseksi. Puhun ja perustelen lapselle, miksi toimin kuten toimin jne. Annan lapselle mahdollisuuden ensin itse korjata myöskin omaa toimintaansa, ja jos se ei auta, sitten toimin. Mutta, isä on kieltäytynyt yhteistyöstä kanssani, joten on ihan sama mitä itsekseni teen tai yritän, kun ne samat ongelmat jatkuvAT ISÄVIIKOILLA ja tulevat takaisin luokseni, vaikka olisin jo kyseisen ongelman saanutkin ratkottua.

En siis voi ottaa isään yhteyttä, koska vastaus on aina, ettei heillä ole mitään ongelmaa, vaan se on minun päässäni. Sitten tulee jälkeen herjausta, pidä huoli omista asioistasi äläkä kiusaa lapsia minun sairaudella, ja sitten jatkuu, että minun pitää pitää huoli omista ongelmista eikä puuttua isän elämään millään tavoin.

On todella suuri ongelma, kun lapsi on netti, ja peliriippuvainen. Isän luona saa rajattomasti käyttää puhelinta nettikoneena, isän luona kukaan ei valvo pelien ikärajoja ja peliaikaa. Lapsi sanoo itse, ettei isä rajoita hänen pelaamistaan, joka siis venyy 10 tuntisiksi sessioiksi päivittäin ja siihen päälle sitten puhelimessa vietetty aika.

Miten tämä nykyy sitten luonani? Joudun ottamaan puhelimen pois yöksi ja laittamaan lukkokaappiin, koska lapsi etsii sen yöllä ja valvoo puhelimen äärellä useamman tunnin. Silloin kun puhelinta ei löydä yöaikaan, hän kömpii viereeni ja valittaa nähneensä painajaisia ei saa unta. Nukahtaa kuitenkin.

Eilen illalla tuo lapsi ei tuonut puhelintaan keittiöön yöksi, en myöskään löytänyt sitä sängystään tai lähistöltä. Olin itse myös erittäin väsynyt ja en jaksanut alkaa herättämään lasta ja tivaamaan missä puhelin on myöhään illalla. Olisi kuitenkin pitänyt jaksaa, koska

tänä aamuna tuo lapsi ei jaksanut herätä ylös, vetelehti ja kiukkusi koulumatkaa, ei olisi jaksanut pyöräillä uudelleen rikkimenneellä pyörällään koulumatkaa. Tavanomaiset 5 vuotiaan kiukuttelut joka asiasta, jotka siis jo jääneet pois useampi vuosi sitten, on tulleet näköjään joka aamuihin mukaan. Mielellään on minunkin luota hoitanut koulumatkansa itse, siis kun ei ole ollut väsynyt. Tuo lapsi siis piilotti tarkoituksella illalla puhelimensa, jotta saa yöaikaan katsella videoita ja tehdä ties mitä ja on sitten aivan liian väsynyt aamulla. Olemme sopineet tämänkin puhelinasian joka viikko uudelleen, kun saapuvat äippäviikoille, ja edelleen minun pitää pitää kiinni itse sopimuksista, lapsi yrittää kaikin keinoin laistaa ja huijata iltaisin, jotta saisi puhelimen yöksi itselleen.

Isällä tätä ongelmaa ei ole, koska lapsi saa pitää puhelimen vierellään ja valvoa kenenkään välittämättä. Isä aamuisin karjuu lapsen sitten koulutielle. Vaihtopäivänä saan erittäin väsyneen lapsen meille. Unirytmi on tullessa erittäin sekaisin, valvoisi vielä puolenyön aikaan, kun uni ei tule. Normisti väsyttää jo kahdeksan jälkeen, kun rytmi normaali. Ja aamuisin jaksaa pirteänä herätä, yleensä iloisena hyväntuulisena.

Nyt jälleen olisi keskustelun paikka lapsen isän kanssa tämän lapsen asioissa. Mutta, ei ole keskusteluyhteyttä, isä kokee näinkin suuren ongelman minun yrityksenä kiusata häntä itseään ja minun puuttumisena hänen elämäänsä. Hän kun ei koe ongelmaa, hän ei näe ongelmaa eikä missään nimessä edes yritä ymmärtää millaista lapsen elämä luonani on, kun meillä netinkäyttö ja pelaaminen on ongelma. KOska lapsen elämässä pitää olla muutakin kuin pelaaminen, netti. Minä en hyväksy sitä, että kaikki muu elämän normaali asia jää pelien ja netin jalkoihin ja sitten luonani kiukutellaan ja nähdään painajaisia yöllä, toimitaan epärehellisesti ja sovittujen asioiden vastaisesti saadakseen käyttää puhelinta itsensä viihdyttämiseen ja muuta elämää ei enää ole. Kun läksyt jäävät tekemättä, ellen vaadi niitä tekemään, kun kaverit jäävät, ellen muistuta asiasta, kun hänelle rakas harrastus meinaa jäädä kakkoseksi netin houkutusten kanssa, kun perusasiat alkavat olla vaikeita ja väitetään vastaan, kun ei viitsi tai halua irtaantua puhelimestaan ja  samainen lapsi on kuitenkin jo osannut melkoisen itsenäisesti kaiken hoitaa, kuten suihkuun menot, vaatteiden vaihdot, heräämisen kouluaamuisin, välipalat ja läksyt koulun jälkeen sekä kaverisuhteet on toimineet hyvin.

Sitten vielä lisätään yhtälöön se kiukku, raivo joka tulee rajoittamisesta max 2 tuntiin, kun vaadin, että perusasiat pitää huolehtia, läksyt, jne. Ja tähän vielä se suoranainen väkivalta, kurja kielenkäyttö kun harmittaa, kun ei pääse pelaamaan vaikka sormet syyhyävät pelikoneen äärelle. Kun mukaan tulee valehtelu, sanoo menevänsä kaverille, mutta meneekin isän luokse koulupäivien jälkeen pelaamaan pelikonetta...

Mietin kovin, onko ongelma todellakin minun päässäni. On siinä mielessä, että minä en hyväksyisi edes sitä max. 2 tuntia viihdekäyttöä netissä, peleissä. Silloin tällöin on ihan ookoo, mutta kun toiminta alkaa saada pakonomaisia piirteitä ja häiritsee normaalia elämää niin silloin olen huolissani ja todellakin yritän edes itse asialle jotakin.

Netti on kyllä nykyaikaa, mutta liika on liikaa siinäkin, varsinkin jos se rajoittaa ja taannuttaa lapsen. Onko vika minussa ja minun päässäni ja onko liikaa pyydetty, että edes tämmöisestä asiasta voisi sopia ja luoda yhteiset pelisäännöt lapsen elämään, jotta hänen normaali ja terve kasvunsa ei enää tämän enempää häiriintyisi?

Mutta, lapsen isää ei jälleen kiinnosta lapsen pelaaminen hittojakaan. Isälle on helpotus, että lapsi on kotona, hiljaa ja viihtyy. Ei siis aiheuta omilla asioillaan minkäänlaista häiriötä, lapsi on näkymätön. Lapsen kanssa isän ei tarvitse viettää aikaa, isä voi tämänkin lapsen kohdalla unohtaa hänen olemassaolonsa. Isä saa lapsen tyytyväiseksi sallimalla rajattoman pelin pelaamisen ja puhelimessa oleskelun netin syvyyksissä. Ja kun lapsen täytyy suoriutua jostakin, isä karjuu ja huutaa lapsen toimimaan, käskee.

Minun kodissa me vielä elämme livemaailmaa, olkoonkin vanhanaikaista. Teen jokainen oma viikkoni hurjan paljon töitä lasten eteen. Tämä samainen lapsi on osannut ikätasoisesti jo huolehtia itsestään ja omista asioistaan todella hienosti ja hänen elämänsä oli mallillaan vielä reilu vuosi sitten. Nyt hänen omatoimisuutensa on rapissut, ja ennenkaikkea häntä ei kiinnosta enää mikään, ei mikään muu kuin pelit koneella.

Ja mitä minä voin? Pitäisi minun sallia lapselle samanlainen rajaton netinkäyttö ja mahdollistaa rajoittamaton pelikoneen peluu hankkimalla tännekin samanlaiset pelit ja vehkeet välittämättä ikärajoista jne? Sekö on nykyajan normaali?

Onko se normaalia, että lapsi jättää huolehtimatta sitten hygieniastaan, unestaan, läksyistään, kavereistaan ja harrastuksistaan ja syömisistään tai siis karkin ja limpsan voimin sitten jaksaa pelata? Sekö on nykyaikaa sitten?

Ei, liiallinen pelaaminen ei ole hyvästä, ei silloin kun elämän normaalit asiat jäävät pelien jalkoihin, netinkäytön jalkoihin ja nyt lapsella on niin käynyt. . Minä olen se kurja vanhempi, joka rajoittaa ja ei salli älyttömyyksiin menevää pelaamista ja netin käyttöä. Minä olen se vanhempi, joka olen huolehtinut, että lapsi on ikätasoisesti omatoiminen, ja nyt kaikki tekemäni työ ja lapsen omatoimisuus on tipotiessään.

Lapsi raivoaa minulle, kun hän ei jostain syystä jaksa herätä aamuisin, hän keksii tekosyitä, että voisi jatkaa uniaan. Sitten alkaa vaatteiden kanssa pelaaminen. Kiukkuaa samoin kuin joskus ihan pienenä ja ei osaa edes sukkia pukea päälleen kun kiukuttaa. Ei osaa valikoida itselleen vaatteita, kuten ennen minun ei tarvinnut edes kehoittaa pukemaan kun tuokin sujui jo automaattisesti. Taantuminen on tosiaan normaalia murrosikäisellä, mutta ei vielä tämänikäisellä lapsella.

Nyt lapsi ei osaa toimia useista kehoituksista huolimatta. Hän odottaa että minä hakisin vaatteet hänelle, tekisin aamupalan valmiiksi pöytään , jne. Omatoimisuus on tipotiessään, hän ei näytä osaavan vaan odottaa, että joku muu tekee hänen puolstaan ja sitten suuttuu kun en suostu palvelijan rooliin niissä asioissa, joissa on jo ollut omatoiminen,

Kerroin lapselle luottamuspulasta ja siitä, kuinka hän toimi esimerkiksi viime yönä väärin, kun ei tuonut puhelinta keittiöön ja tämä aamu oli jälleen erityisen hankala hänen valvottujen tuntien vuoksi puhelimen kanssa. Ensin ei tahtonut nousta ylös ja sitten alkoi valitus kun ei jaksa ja ei viitsi tehdä mitään. Sitten alkoi vetkuttelu, koska hän ei millään jaksaisi polkea pyörällä kouluun. Olisi saanut myöhästyä mutta ilmoittaessani opelle lapsen myöhästyvän, huomasin eilisen viestin, lapsen luokalla tänään onkin jokin erikoispäivä ja lähtevät pois koululta joten vein lapsen autolla kouluun kiireellä ja melkoisen vihaisen puheen saattelemana. Koulun pihalla lapsi tuumasi, että hän muuttaa sitten isän luokse. Niin juuri, se se on lapsen elämässä paras paikka, koska siellä saa rajattomasti pelata.

No, tämä peliongelma ei ole ainoa asia, tämä on vain nyt jäävuoren huippu ja tällä hetkellä kaikkein ongelmallisin, koska lapseen vaikutukset ovat niin näkyvät ja normaalia elämää haittaava tekijä. Ja ei, ei isän luona ole ongelmaa, päinvastoin lapsihan viihtyy oikein hyvin isän luona. Niin, kyllä viihtyy ja miksiköhän?