Mietiskelin oikeastaan koko päivän tuota hyljeksimisasiaa kohdallani. Ajoittain tuli pala kurkkuun ja koin surua kokemuksista menneestä viikosta. Ynnäsin yhteen melkeimpä koko elämäni sosiaalisia tilanteita nimenomaan naisihmisten kanssa ja ei se oma olo siitä yhtään paremmaksi muuttunut.

Olen miettinyt, pitääkö minun alkaa esittämään jotakin muuta, kuin mitä oikeasti olen saadakseni parempaa kohtelua naisilta? Toinen juttu, mitä en osaa, on laskeutua samalle tasolle muiden naisten kanssa puheissa. En vain osaa jauhaa tyhjänpäiväistä paskaa hetkestä toiseen. En myöskään osaa keimailla ja ketkuttaa itseäni miesten edessä, jos nyt seurassa sellaisia sattuisi olemaan. Edellinen nyt ei liity sosiaalisuuteen mitenkään, mutta näky on jäänyt tuonne takaraivoon niin vahvasti menneeltä viikolta, etten ihan heti saa sitä pois mielestäni ja naureskelen nyt itsekseni, kun toinen teki itsestään halvan akan ja ilmaisi niin selkeästi mitä haluaa ja vieläpä muiden nähden.

Itselläni ei oikein ole mahdollisuuksia sosiaalisuuden harjoitteluun pidemmän päälle. Ei ole sitä kaveripiiriä tai edes niitä tuttuja. Turvallinen seura rajoittuu ihan oman perheen pariin ja siitäkin ajasta suurimman osan aikaa vietän yksinäni. Aiemmin en tosin edes mielelläni hakeutunut toisten seuraan ja nyt olen sen verran ilmeisesti toipunut, että ihan mielelläni jo olisin toisten seurassa, törmäänkin uudelleen tähän samaan vanhaan ongelmaan, jonka kanssa olen paininut pienestä lähtien.

Tiedän, että edessäni on haaste. Löytää se tasapaino sosiaalisuuteen omassa elossa. Minulla on opittavaa paljon vuorovaikutuksen kanssa. Ennen olin kovin avoin, iloinen höpöttäjä ja en osannut olla hiljaa oikeastaan ollenkaan, osasin huumorin lähes täydelleen ja sain ihmiset hyvälle mielelle.

Nykyisin ei ole tarvetta tulla edes hyväksytyksi, koska se vaatii itseltäni niin paljon ja en jaksa alkaa siihen leikkiin, en enää. Jos en kelpaa tällaisena kuin olen, niin sitten saa olla, ei ole minun ongelmani, vaikka pahoitankin mieleni. Tiedän sen, etten koskaan tule hyväksytyksi toisten joukossa, saan olla sivustaseuraajana aina ja hakemalla en lähde hyväksyntää hakemaan.

Niin, jos en kelpaa tällaisena kuin olen ja jos toiset eivät siedä ajatusta siitä, että jokainen on ihan yhtälainen ja tasa-arvoinen minulle, se ei ole minun ongelmani. Monessa tilanteessa olen huomannut olevani sinut itseni kanssa, monissa asioissa ja ehkäpä se seikka ärsyttää muita? En tiedä, arvailen vain koska en sitä palautetta saa.

Nöyryys elämän edessä saattaa myös ärsyttää toisia, se ettei mikään ole itsestään selvää ja aina tapahtuu joitakin yllätyksiä, asiat eivät mene niin kuin on itse ajatellut tai suunnitellut. Hetkessä eläminen näkyy minussa, kuuluu puheessa ja sekin saattaa olla yksi syy, että minut koetaan ärsyttävänä? Se, ettei ulkonäölliset seikat ole minulle tärkeitä,enkä käytä itseeni aikaa, ärsyttää varmasti niitä naisia, jotka käyttävät tuntikausia itsensä ehostamiseen näyttääkseen hyvältä. En tiedä, arvailen vain.

Elämänkokemuksen tuoma "viisaus" saattaa myös ärsyttää joitakin naisia, niitä jotka luulevat kirjaviisauden ja ns. lukeneisuuden tuovan kaiken tiedon, jota elämässä tarvitaan eli ns. akateemiset naiset häkeltyvät tietyistä asioista ja suorastaan pelästyvät elämää. Tämän olen nähnyt usein, kuinka pelätään elämää itseään ja ikäänkuin se tarttuisi, aletaan karttamaan?

Vahvuus, joka minussa näkyy pelottaa varmasti monia naisia. Se, etten edes hetkahda asioista, jotka ovat toisille ylitsepääsemättömän vaikeita, kykenen käsittelmään kuin minkä tahansa muun asian elämässä. Ja samalla kuitenkin olen huomannut itsessäni herkän puolen, äärimmäisen herkän ja hauraankin.

En tosiaan tiedä mitkä asiat minut erottavat muista naisista, en tiedä vielä ja siihen asti tyydyn vain arvailemaan ja poimimaan pieniä vihjeitä, tiedän jonakin päivänä olevani viisaampi myös tämän asian suhteen.

Olen siis herkkä, hyvin intuitiivinen ihminen. Samaan aikaan olen vahva ja hyväksynyt itseni ja elämäni sellaisena kuin se on. Tiedän myöskin, että aina voi omalla positiivisella asenteella saada muutoksia aikaan myös omassa ympäristössä, kunhan tietää mitä haluaa ja milloin haluaa.