Elämä on, juuri sitä mitä se on. Ehdin jo niin iloita omasta hyvästä olosta ja mikäpä muukaan kuin kiukku änkesi seuralaiseksi.

Olen tänään ollut pitkästä aikaa erittäin pahalla päällä. Jokainen kerta, kun lapset alkavat puhua rahasta, suutun aina enemmän. Suutun ajatellessani sitä, kuinka paljon enemmän lapseni saisivat perustarpeitaan vastaavaa elämää, mikäli jokainen lapsi olisi kirjoillani. Lapsilisät jäisivät vain ja ainoastaan lasten omiin tarpeisiin, eikä kuten nyt, lasten isän omiin juttuihin. Suivaannuin, kun lapset kertoivat isänsä sanomisia heille, sitä kuinka lapset eivät enää pääse lomalle isänsä kanssa, koska eräs asia isän elämässä ei mennyt kuten isä oli ajatellut, harmittaa kusipäisyys ja suora kosto lapsille. sama juttu erään toisen asian kanssa, isän mielestä minun tulojeni pitäisi riittää kaikkeen muka puoliksi lasten tarpeissa. Kun en kykene edes ruokaa ostamaan, miesystävä erään toisen asian tiimoilta tuumasi, ettei hän ole mikään sosiaalitoimisto ja siihen jouduin ironisesti sanomaan, että kylläpä hän vaan on lasten isälle sosiaalitoimisto, koska on kustantanut lasten juttuja jo ihan liikaa tähän mennessä, sellaisia asioita, joita lasten isän pitäisi huolehtia, muttei huolehdi kiusallaan tai pihiyttään.

Olen niin raivona jälleen, yksi vanhimmista lapsista tuumasi taannoin, että heiltä ei puuttuisi mitään, jos lapsilisät ym. olisisvat minun takanani ja tottahan se on. Lapsilla ei olisi puutetta mistään. Nyt tilanne on edelleen sama, mikä on jo vuosia ollut. Lapset varastavat kodistani hygienia,-vaatteet jne. asiat ja vievät ne isälleen hammastahnoista ja pesuaineista lähtien, koska isä ei suostu niitä lapsilleen ostamaan omaan kotiinsa. Nämä asiat on taas miesystävä ostanut meille lasten ja koko perheen käyttöön eikä niin, että vievät ne sitten isälleen. Olen niin vihainen jälleen tästä raha-asioiden epätasaisuudesta, siitä että lasten isä käyttää lapsiin tarkoitetut rahat itseensä, kieltää lapsilta perustarpeet ja vain lapset kärsivät ja kukaan ei tuohon asiaan voi puuttua. Lapset eivät uskalla isänsä väkivaltaisuuden ja koston pelossa nousta isäänsä vastaan eivätkä uskalla vaatia suuttumuksen pelossa normaaleita asioita elämäänsä ja oppivat varastamaan tarpeensa minun luota.

Jos jos ja jos, mutta kun kukaan ei voi auttaa. Harmittaa niin vietävästi yhden ihmisen mielenvikaisuus ja se, ettei kukaan voi auttaa.

Jälleen kerran sain lasten suusta kuulla, miten sairas heidän oma isänsä on ja se  ketuttaa aina vaan. Siedin pitkään huonoa kohtelua ja käytöstä, kunhan se ei kohdentunut lapsiin. Nyt sitä samaa ikävää ja epänormaalia käytöstä joutuvat lapset sietämään, kuinka kauaksi aikaa, jää vain nähtäväksi. Lasten isä osaa vedellä lapsiakin oikeista naruista ja osaa lahjomalla saada lapset hiljaisiksi, ensin vedättää ja  ihan kaikkea sairasta.

Lapset ovat tuoneet esiin asioita, jotka olen tiennyt jo vuosikausia ja nyt ovat kasvaneet niin isoiksi, että kokevat ja näkevät isänsä ongelmat omissa nahoissaan. Lapset eivät ymmärrä miksi isänsä tekee ja toimii heitä kohtaan, kuten on tähänkin asti toiminut. En ymmärrä minäkään. Ymmärrän vain sen, että se ihminen on jotenkin sairas ja päästään vinoutunut paskiainen suoraan sanottuna. Oma vuosikausien sietokyky näiden asioiden kanssa alkaa olla loppumaisillaan, lasten tarpeet eivät ainakaan vähene iän myötä, vaan todellakin kasvavat. Kulut kasvavat ja itara isä muuttuu aina itsekkäämmäksi.

Lastenvalvoljista ei ole asian suhteen mitään apua, onhan isä kyennyt huijaamaan heidätkin. Isältä ei ole vaadittu tulotositteita ja menotkin isä voi heittää lonkalta arvioiden. Minun tuloni näkyvät kelan rekistereissä ja lastenvalvoja kyllä näkee suoraan omalta koneeltaan minun "tuloni". Asiassa ei olisi mitään ongelmaa, jos  isä todellakin käyttäisi lasten rahat lapsiin. Mutta kun ei käytä, isä käyttää lasten rahat ylimääräisenä luksuksena itseensä ja omiin hankintoihinsa, joista lapset eivät hyödy mitenkään. Lapset tajuavat tuon yksi kerrallaan ja sitten minä suutun, kun lapset kertovat asioista minulle. Suutun, koska en voi tehdä asialle mitään. Suutun, koska lasten ihan pienetkin perustarpeet jäävät isän luona toteutumatta. Ja kulissit on isällä niin kunnossa, lapset eivät uskalla suutaan avata viranomaisille ja sitten minua syytetään joskus myös lasten taholta, kun en osta ja hoida lasten juttuja sinne isän kotiin.