Pakon edessä jouduin vaihtamaan salasanasuojatuksi, koska epäilen lasten isän päässeen jotenkin tietoonsa tästä kirjoittelustani. Ja kaikki mitä siis kirjoitan, kääntyy hänen suussaan hänen jutuikseen. Joitakin yhtymäkohtia olen jo havainnut, en missään nimessä halua, että tämäkin asia kääntyy itseäni vastaan. Kirjoittaminen on ollut minulle henkireikä ja tapani purkaa asioita, joita en voi minnekään muualle purkaa.

Pelkkä sana ei riitä todisteeksi yhtään mihinkään tilanteessa, jossa on tilanne, että ollaan sana sanaa vastaan. Vain ne asiat, joista on olemassa vedenpitävät todisteet kelpaavat. Niitä olen nyt nyt dokumentoinut ahkeraan ja paljon on tullut ihan muutamassa viikossa. Ei sen iso vika tarvitse olla, kun se on päässä.

Olen jo useamman vuoden eron jälkeen purkanut itseäni tänne kirjoittelemalla, ja jatkan sitä edelleen. Olen huomannut tämän auttavan juuri siihen hetkeen, kun tuntuu ettei saa enää henkeä, kun henkeä ahdistaa pelkkä ajatus toisen olemassa-olosta ja kaikista niistä tempuista, joita tuo toinen tekee.

Olen huomannut, että hän kopioi automaattisesti jokaisen sanani, kääntää sanomani niin kuin hän itse olisi minun sijassani ollut kokemassa minun taholtani kaiken sen saastan, minkä olen itse kokenut hänen taholtaan. En tiedä mitä se sellainen on, vaan kurjalta se tuntuu. Useinkin tunnen, miten koen, ettei sanomisellani olisi yhtään mitään merkitystä, ikäänkuin minun sanomaani ei otettaisi todesta. Kuin sanomaani epäiltäisiin jotenkin. Tiedän, että tuo on juuri sitä väärän syyllisyyden aiheuttamaa taakkaa, onhan minua kyseenalaistettu toistakymmentä vuotta.