Kaiken takana on totuus.

Se on asia, jota yksi ihminen vihaa yli kaiken, minun lisäkseni.

Juuri nyt ahdistukseni pahin huippu on ohi, ja peräänkuulutan vain totuuden puolesta. Kuten siitä asti, kun valheet paljastuivat.

Olen jättänyt kaksi tekstiäni julkaisematta, koska en uskalla niitä vielä julkaista, siellä on osa totuus, pienenpieni aavistus siitä jostakin, jonka olin jo unohtanut, sulkenut jonnekin mieleni ulkopuolelle liian ahdistavana ja pelottavana osana elämää ja historiaani.

Aikanaan ex suuttui jo pelkästä sanasta totuus. Vieläkään en oikein ymmärrä miksi. Luulen, että hän oli omien valheidensa vuoksi ansassa ja jos totuus olisi paljastanut, hän olisi menettänyt kasvonsa. Ja sitähän ei tuollainen ihminen kestä, kasvojensa menetystä. Jos valheet olisivat paljastuneet tuolloin, seurauksena olisi ollut kuolema, koko perheelle.

Jonain päivänä tuo totuus tulee ilmi. Jonain päivänä en ole enää hiljaa, se päivä tulee vielä, kun avaan ja puhun suuni puhtaaksi. Kerron totuuden niille ihmisille, joille ex on valheitaan kertonut, minusta ja silloisesta elämästämme. Tällä hetkellä he tietävät vain sen, mitä ex on kertonut. Ja juuri nyt ymmärrän, että valheitaan on puhunut.

Kielto olla yhteyssä exän sukulaisiin johtuukin ihan tuosta, ettei ex halua valheidensa paljastuvan. Kukaan tervejärkinen ihminen ei voi kieltää toista ihmistä olla olematta tekemisissä jonkun tai joidenkin kanssa. Uskoisin, että ihmisellä on kuitenkin tänä päivänä oma vapautensa valita ne ihmiset, joiden kanssa haluaa olla tekemisissä. Olen kuitenkin kunnioittanut tuota exän kieltoa, tähän asti. Tosin, totuus on, ettei ex tai kukaan muukaan voi kieltää minua olemasta yhteyksissä hänen määrittelemien ihmisten kanssa. Vain, jos olisin saanut lähestymiskiellon johonkin ihmiseen, laki voisi kieltää.

Ajatella, kukaan exsukulainen ei tiedä totuutta, siis sellaista totuutta, jossa on mukana myös minun kokemukseni elämästämme. On olemassa vain ja ainostaan lasten isän oma totuus, hänen näkemyksensä. Avioliiton viimeisinä vuosina ex onnistui minut pitämään erossa ihmisistä, myös sukulaista, niin hänen kuin omastanikin. Ja kaikki tapahtui vielä niin, että ex onnistui minut suututtamaan, siis niin että kertoi minulle valhellisesti, mitä joku toinen ihminen/ystävä oli minusta muka puhunut hänelle.

Olin useinkin ällikällä lyöty, en saattanut uskoa ihmisistä, että olivat sellaista puhuneet minusta ja että ajattelivat minusta niinkuin ex minulle sanoi. Katkoin itse useimmat suhteeni vain sen vuoksi, että suutuin niille ihmisille heidän oletettujen ja exältä kuultujen puheidensa vuoksi. Tuolloin en vielä tajunnut, että eihän exällä pitäisi olla mitään kontaktia minun naispuoleisiin ystäviin, työkavereihin. Hänellä oli omat kaverinsa ja minulla omani. Niitä, joiden yhteydenpito kiinnosti, pitivät yhteyttä minuun sinnikkäästi, vaikka minulta useinkin hävisikin puhelimesta numerot, puhelin hajosi ja vanhanajan puhelinnumeromuistiokin katosi useamman kerran ja ihmiset valittelivat, etteivät saa minuun yhteyttä, vaikka laittavat viestiä tai yrittävät soittaa. Samaan aikaan ihmettelin useinkin sitä, ettei esimerkiksi puhelin koskaan soi tai kukaan ei laita viestiä lupauksista huolimatta ja itselleni oli useinkin käynyt niin, ettei puhelimessa ollut jäljellä kenenkään puhelinnumeroita. Useamman vuoden uskoin kaiken, mitä ex minulle sanoi ja jossakin vaiheessa päässäni alkoi raksuttamaan, ettäkö ihan kaikki ja punnitsin omia kokemuksiani ko. ihmisistä ja punnitsin kanssakäymistämme ja aloin kyseenalaistaa exän puheita.  Ex luuli, etten koskaan olisi kysynyt ja ottanut puheeksi ko. ihmisten kanssa niitä asioita, joita ex minulle valehteli. 

Kiinni hän jäi asiasta kerran riitamme yhteydessä. Hän valehteli minulle asiasta ja ihmisestä, jonka todellakin tiesin, tiesin sen oikean totuuden ja hän vain sinnikkäästi jaksoi jatkaa valhettaan. Samoin hän myöhemmin jäi kiinni monista valheistaan, en vain koskaan hänelle kertonut tietäväni oikeaa totuutta ja näin sain varmistuksia siitä, miten hän oikeasti toimii ja eristi minut ihmisistä.

Kerran paljastin hänelle tietäväni totuuden, ettei hän oikeasti ole tietoinen siitä, mitä joku toinen ihminen minusta ajattelee tai on muka hänelle kertonut ja siitä alkoikin sitten rieputus, hän ei kestänyt kuulla totuutta, hän ei kestänyt tulla paljastetuksi omista luuloistaan, omista valheellisuuksistaan, joita totena minulle puhui. Tuolloin luottamukseni alkoi oikein todenteolla horjua ja sitten alkoikin koko valheellinen suhteemme paljastua, vähän kerrassaan ja opin pelkäämään sitä, mihin kaikkeen tuo ihminen oikein pystyi halutessaan.

Syntyi ihan hirveä sota sitten, kun ymmärsin alkaa kantamaan puhelinta aina mukana, sain puhelimen näytön kiinni, niin ettei siihen kukaan päässyt käsiksi. Voi sitä huudon määrää, voi sitä epäilyksen määrää, kun ex ei enää päässyt hallinnoimaan puhelintani. Ja sitten alkoikin todenteolla hajota minun puhelimet.Muka lapset.  Mutta, jokseenkin myöhässä tuon puhelimen yksityisyyden ymmärsin. Suurin osa suhteista oli katkennut, en jaksanut enää etsiä kadonneita numeroita.Liikkumaankaan en enää päässyt kodistani, oli liian monta estettä ja jotenkin luovutin. Keskityin lapsiini ja heidän parhaaseensa, saihan lapsetkin tuta isänsä juonista. 

Omasta kokemuksesta tiesin, että hän oli jo monen monta uhkaustaan saanut toteutetuksi ja pelkoni senkuin kasvoi ymmärrykseni lisääntyessä.

Muistelen, että jo pelkkänä sanana totuus, sai miehen raivon valtaan.

On ihan järjetöntä edes kuvitella, että ex olisi hallinnoinut minun puhelintani. Mutta, kyllä hän sen teki. Eräänä päivänä hän jälleen jäi kiinni asiasta, itse teossa ja vieläpä niin, että lapsi tuli sanomaan minulle, että isällä on äiti sinun puhelin ja isä lukee sieltä sinun viestejä. Luottamus, joka oli ollut ehdotonta, rapisi hetkessä. Ymmärsin, mistä hän saattoi tietää minun menoni silloin, kun hän ei ollut kotona, ymmärsin, mistä hän tiesi, keiden kanssa olin tekemisissä kulloinkin. Eihän minulla ollut salattavaa, en olisi koskaan voinut kuvitella, että ex käyttäisi puhelintani ja sen sisältämää tietoa minua itseäni vastaan arjessa. Tai kun en kantanut tuolloin, vuosisadan alussa puhelinta mukanani, vaan jätin sen aina kotiin. Sillä aikaa ex siis poisti tulleet viestit, tulleet puhelut ja huudatti minua, että olen niin kamala ihminen, ettei kukaan halua pitää yhteyttä minuun. Tuon uskoin, koska niin harvoin kukaan laittoi viestiä tai soitti. Mutta, jälkeenpäin olen jutellut niiden ihmisten kanssa ja he kertoivat, etten vastannut puhelimeen tai viesteihin koskaan ja he yrittivät tavoitella minua aikansa ja kun en koskaan vastannut niin jättivät sitten ihmetellen minut elämästään. Ja minä jouduin sanomaan heille, että minulta hävisi useaan otteeseen jokaisen puhelinnumero ja en voinut itsekään ottaa yhteyttä.

Kuvio alkoi selkiämään minulle viimeisinä vuosina. Ja se, että käytökseni muuttui ja aloin vaatimaan normaalia yksityisyyttä, varjelin sitä ja sitä ex ei kestänyt ollenkaan. Seurasi hurjia syytöksiä minun pettämisestä, minun salailusta jne.

Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, kuinka ex hallinnoi ihan koko elämääni. Olin kuin marionettinukke, joka tanssii hänen pillinsä mukaisesti. Vuosiin en edes ymmärtänyt, mistä kaikessa on kyse, vasta kun aloin nähdä totuuden hänen tekemisistään ja sanomisistaan, vasta kun menetin luottamuksen häneen ja aloin epäillä hänen totuuksiaan, minulle paljastui pelottava tosiasia, hän kykenee ihan mihin vain ja siitä asti hän onkin pelolla hallinnoinut. Tiedän, mihin hän saattaa kyetä, kaikki on mahdollista.

Tämän puolen olen halunnut unohtaa kokonaan hänestä. Vasta nyt muiden syiden vuoksi olen joutunut käymään läpi omia muistoja ja miettimään mennyttä, muistin, miksi pelkään exää niin paljon. Hänen uhkauksensa on otettava todesta, hän voi ne jopa toteuttaa. Kuten on toteuttanut niin monia ennenkin ja tiedän sen omasta selkänahastani.