Joskus olen ollut sitä mieltä, etten ole katunut tekemiäni ratkaisuja elämässä. Tosiasiassa olen, mutten ole itselleni voinut asiaa myöntää. Tämän alkuvuoden aikana olen katunut muutamia tekemiäni ratkaisuja, koska...

Kaikissa asioissa on aina kaksi puolta. Yleensä haluan nähdä ne molemmat puolet ja usein onnistunkin siinä. Nyt kuitenkin kadun sitä, että olen ajatellut toista ihmistä, olen ajatellut aikanaan hänen tunteita, hänenkin hyvinvointia kokonaisuudessaan, niin että myös muut kärsivät mahdollisimman vähän. Virhettä, suurta virhettä.

Kadun sitä, että olen ollut sinisilmäinen, vedätettävissä, narutettavissa ja höynäytettävissä. Kadun sitä, että olen ollut kiltti, myötätuntoinen ja epäitsekäs.

Tavallaan olen mahdollistanut itse tietämättäni toisen ihmisen pelleilyn, leikin ja alistunut vain sietämään kurjaa kohtelua. Olen ikäänkuin asettunut vapaaehtoiseksi maalitauluksi, toivoen että nuolet osuvat minuun eikä viattomiin kärsijöihin.

Maalitauluna olen ollut, muttei se ole vähentänyt sivuosumien määrää, sillä viattomat ovat kärsineet yhtälailla. Olen ollut vahva, tuki ja turva.

Hyvähän se  jonkun on kaikkien vuosien jälkeen, näyttää reikiintynyttä maalitaulua ja vaihtaa sitten uuteen. Muuttaa valkoinen mustaksi ja päinvastoin. Valehdella suut ja silmät täyteen...

Toivon jotakin, en edes saata kirjoittaa sitä mitä juuri nyt toivon...Olisi kaikille suuri helpotus jos toiveeni toteutuisi sellaisenaan, vaan en saata sitä ääneen lausua.

Viime viikot ovat menneet shokissa, juuri nyt vain selviydyn päivästä, hetkestä toiseen. En saata enää kuin ajatella, miten joku voi olla niin pirun itsekäs, omahyväinen ja ajattelee vain itseään unohtaen muut? Se on mahdollista, tiedän omasta kokemuksestani, uhkaukset pyrkii toteuttamaan keinolla millä hyvänsä, riippumatta siitä, kärsiikö joku asiasta vai ei.

Tämän asian kanssa omalla kärsimyksellä ei ole merkitystä, vaan niiden jotka suoraan joutuvat kärsimään seurauksista. Säälin ja teen kaikkeni, jotta kärsimys olisi jotenkin kestettävissä.

Tasapaino on nyt kadotettu, asetelma on nyt toisenlainen kuin aiemmin ja on vain siedettävä. Käsiä en nosta pystyyn, en tällä kertaa. Erosta on kulunut vuosia ja edelleen perhe kärsii, lapset kärsivät ja itse yritän kaikkeni, jotta tuo kärsimys olisi vähäistä, niin paljon kuin mahdollista.

Illalla nukkumaan mennessä en saata nukkua, silloin ajattelen, mitä jos- ajatuksia. Yritän olla pelkäämättä, yritän olla miettimättä ja keskittyä uneen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Aamuisin ahdistun pelkästä ajatuksesta, mitä jos-vaihtoehdosta.

Kaiken järjen mukaan mitä jos- vaihtoehto ei tule kysymykseenkään, mutta ollaan tekemisissä manipuloivan mielipuolen kanssa, kaikki on mahdollista. Lipevä kieli, epätodelliset syytökset, lullot ja arvailut voivat mennäkin ihmisiin täydestä, mistä sen tietää? Mistä tiedän kuinka paljon ikäviä puheita toinen on keksinyt ja ilmoille päästänyt ilman, että kukaan kysyy asioiden oikeaa todellisuutta ja oikeaa laitaa itseltäni? Niin on ollut ennenkin, tiedän kokemuksesta sen.

Kamalinta onkin tulla toimeen oman ahdistuksen kanssa, kun ei pysty mitenkään purkamaan sitä. Kun tiedän toisen toteuttavan uhkauksensa keinolla millä hyvänsä. Tekevän kaikkensa, jotta saa sen, minkä katsoo itselleen kuuluvan riippumatta siitä, mikä on lopputulos, seuraus viattomille.

Monesti itkettää, koska pelkään, pelkään pahinta ja samalla en voi kuin toivoa parasta, lapsille. Heidän tulevaisuutensa on asetettu vaakalaudalle, jota isä pompottaa miten tahtoo. Lapset kärsivät ja en voi kuin lohduttaa itkeviä, toivoa että isä tulisi järkiinsä ja kerrankin kykenisi ajattelemaan asioita lapsen parhaaksi. Mutta sellaista ihmettä taitaa olla turha odottaa, ei ole koskaan kyennyt siihen. Aina vaan lapset ovat olleet välineitä isänsä valtapelissä, pelinappuloita, joiden avulla on saanut minulle aiheuttettua enemmän harmaita hiuksia, kuin omat lapset koskaan, ikinä.

Lasten isä on surutta käyttänyt lapsia aseena minua vastaan, heidän avullaan on onnistunut niin monessa asiassa saamaan hyötyä vain itselleen. Ja isä ei edes ymmärrä, miten on jo ehtinyt aiheuttaa valtavaa vahinkoa lapsille ja tulee aiheuttamaan sitä lisää, ellei joku puutu? Ja kuka puuttuu, esittäähän tuo ihminen ihminen täydellistä, haukkuen minut. Hän kingi, kuningas ja kaikkein paras omasta mielestään, muut ovat alakastia hänelle. Lapsista hänelle on taloudellinen hyöty, ei muuta. Tämä on jo tullut ilmi vuosien saatossa. Ja vihdoinkin sen voi myös paperilla saattaa todeksi.

Hänen huijaamisensa ja eri viranomaisten pyörittely pikkurillin ympärille on todennettavissa. Kiusantekonsa on jättänyt jäljet ja niitä ei voi noin vain pyyhkiä pois.

Järjellä tiedän totuuden, oma kokemus kuitenkin estää minua uskomasta oikeudenmukaisuuteen. Eron jälkeen mikään ei ole ollut oikeudenmukaista, paitsi kulisseissa, joita minäkin olen alistunut ylläpitämään, jottei lapset kärsisi niin paljoa.