Viikolla oli ystävänpäivä. Kaupallisessa tarkoituksessa kehitetty ostaosta-päivä. Meno on siirtynyt kouluissakin pelkästä korttien paskartelusta ostaosta-tapahtumaan. Tuntui kurjalta antaa lapsille rahaa mukaan kouluun, jotta voivat osallistua tuohon rahakerjuuseen ystävänpäivän varjolla.

Muistan aikanaan omasta lapsuudestani, kuinka ahkerasti tein kortit kaikille luokan tytöille, ne kerättiin yhteen pussiin, jaettiin sitten siten, että luokan suosituimmat tyttö,-ja poikaoppilaat saivat toimia postinjakajina ja tunnin aluksi sitten kävi kova kuhina jaon ollessa käynnissä. Useana vuonna kortin jakavat ohittivat minut, en saanut yhtään korttia. Sitten minulta kyseltiin, kuinka monta korttia sain ja sitten vielä kovaan ääneen ihmeteltiin, ettenkö muka saanut yhtään korttia. Minua nolotti aina ja opin vuosien kuluessa pelkäämäänkin koko ystävänpäivää. Silti muistin aina tehdä kaikille kortit, jokavuosi. 

En ole myöhemminkään osannut juhlistaa ystävänpäivää mitenkään. Olen aina tuntenut kiukkua ja vihaakin, koska minulla ei ole ollut ystävää. Joskus aikanaan yritin muistaa joitakin, mutta sain aina huomata, ettei kukaan muista minua. Niinpä lopetin koko päivän huomioimisen ja tällä viikolla onnistuin kuittaamaan koko päivän pelkällä olankohautuksella.

Onhan se mukavaa ja ihanaa, jos ihmisellä on ympärillä ystäviä, niin arkena kuin juhlassa ja niin huonoina päivinä kuin niinä hyvinäkin. Itse olen jotenkin onnistunut hyväksymään oman elämäni yksinäisyyden, sen ettei minulla ole ketään ystävää kodin ulkopuolella. Olen oppinut pärjäämään kaikessa yksin. Vielä en henno sanoa, että olisin itse itseni paras ystävä, mutta osaan jo olla itseni kanssa erinomaisesti ja se on jo paljon se.

Kaikki eivät ole samanlaisia sosiaalisuuteen taipuvia jokapaikan höyliä, en ahdistu enää edes ajatuksesta, että minun pitäisi olla tekemisissä muidenkin kanssa, kuin perheenjäsenten. En enää toivo edes löytäväni ystävää, sen olen haudannut jo aikoja sitten.

Ihmisten keskuudessa juorut liikkuvat, pahat puheet muista ihmisistä vellovat. En tahdo olla tekemisissä sellaisen kanssa. En tahdo olla päivittelemässä ja ihmettelemässä toisten ihmisten tekemisiä, saati sanomisia. En tahdo itse olla myöskään kaiken edellisen kohteena. Riittää, kun elän omaa elämääni ja muut tekevät samoin. Keskittyvät omiin ongelmiinsa, omiin murheisiinsa ja juttuihinsa ensin ja sitten kun oma pesä on kunnossa, voi alkaa pohtia toisten asioita.

Oikeastaan minulla ei edes riittäisi omat voimavarat minkäänlaatuisen ystävyyssuhteen ylläpitoon. Ja joitakin kaverisuhteita on jäänyt sen vuoksi, koska en ole itse jaksanut olla aktiivinen ja pitää omalta osaltani huolta suhteista.

Ystävyys on mielestäni ennenkaikkea jakamista, jaetaan asioita yhdessä. Se on vastavuoroista antamista ja saamista. Ystävyyteen liittyy hyväksyminen, toisen ihmisen hyväksyminen sellaisena kuin on. Ilman omia toiveita toisen muuttumisesta, ilman omia vaatimuksia toiseen liittyen.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------