En ole koskaan tehnyt uudenvuodenlupauksia. Tänä vuonna, edellisenä ja sitä edellisenä vuotena jätimme myös tinat valamatta, vaikkakin ihan hauska perinne on ollut. Keskityimme koko porukka oikeastaan vain käsillä olevaan hetkeen, miettimättä sen enempää mennyttä, kuin tulevaakaan.

En saanut joulun alla yhtään hyvän joulun toivotuksia, sama uutena vuotena. Aiempina vuosina joku on muistanut edes somessa, vaan tänä vuonna olikin kaikki toivottelut poissa. Semmoista elo sitten on, kun yhtenä ja useampana vuonna ei ole omat energiat riittäneet ylimääräiseen hössäämiseen, sitä tipahtaa pois ja unohtuu ihmisten mielistä.

Äh, tulihan taloon pari joulukorttia, mutta väärällä nimellä. Tässä huushollissa on asunut jos jonkinmoista nimeä ja on tullut tavattua ja kiikutettua postia takaisin postiin. Mietin, olenkohan itse muistanut hoitaa kaikki osoitteenmuutokset?

Välipäivinä pyörähdin kirpparilla. Samaisena aamuna tuskastelin ja mietin keittiöön sopivia verhoja kaapin kätköistä ja ei löytynyt mitään sopivaa, vain ne ennen joulua laitetut syksyiset verhot ja halusin jotakin neutraalia talvea vasten. Kaapistani ei siis löytynyt mitään ja unohdin koko verhonvaihtohässäkän. Kauppareissun yhteydessä päätin sitten käydä kirpparilla ja kuinka ollakaan, eräällä pöydällä ne verhot sitten tulivat vastaan. Neljä euroa, ja kuin uudet. Kuosi sopiva nykyiseen sisustukseen ja väreihin ja sopivan neutraali muutoinkin. Kotona tajusin, että sävy sävyyn ovat yhdistettävissä toisten verhojen kanssa ja yhdessä saan niistä kauniin kokonaisuuden. Pari tauluakin löysi oman paikkansa uudesta kodista ja olin ja olen oikein tyytyväinen "uuteen" keittiöön.

Mietiskelin hieman edellistä vuotta, se meni nopiaan ja loppuvuosi hurahti vähän liiankin nopeasti. Tälle vuodelle toivon edelleen lisääntyvää rakkautta, läheisyyttä ja hyvinvointia jokaiselle tässä perheessä, koskien myös itseäni. Samoin toivon entistäkin parempaa taloudellista tilannetta ja jaksamista arkeen kaikille. Terveyttä ei sovi unohtaa toiveiden listalta, ja vaikka se onkin monille itsestäänselvyys, se ei ole meidän perheessä aina niin. Monilapsisessa perheessä jopa pienenpieni flunssa saattaa kaataa hallitun arjen ja sekoittaa päiväkausiksi rytmin, jossa kaikki toimii erinomaisesti. Terveys on siis toiveitteni listalla ensimmäisiä. Raha ei tuo onnea, mutta kyllä se kummasti elämää helpottaa, joten sitä huolisin kuluvana vuonna enemmänkin perheen käyttöön.

Loma myös kutkuttelisi ajatuksissa, niin lasten osalta kuin itsenikin. En vain millään muotoa osaa edes kuvitella, miten, missä tai milloin ja se suurin kysymerkki tieten, millä rahalla? Joten loma ei ole kovin realistinen toive, vaan utopiaa.

Kunnon lomaa huomaankin odottaneeni koko ikäni. Muistan jo lapsuudesta asti kuunnelleeni ikätoverien kertomuksia heidän lomamatkoistaan aurinkorannoille ja myöhemmin työpaikalla samoista aiheista tuntui koostuvan pintapuolinen jutustelu kahvitauoilla.

Osa lapsista pääsee aloittamaan haaveilemansa harrastuksen. Se, mitä lysti sitten maksaa, on juuri nyt toissijainen seikka. Tärkeämpää on, että lapsien itsetunto ja mielenkiinto johonkin säilyy. Tätä ovat odottaneet jo itseasiassa useamman vuoden ja voin vain kuvitella, miltä tuntuu, kun vihdoinkin jokin haave toteutuu.

Itse ehdin kasvaa aikuisen ikään ja sain ikävällä tavalla huomata aikoinaan, ettei yksikään lapsuuteni toive tai haave ollut koskaan toteutunut. Muistan lapsuudestani, miten haaveilin monista pienistä ja normaaleista asioista ja aikuisena sain huomata, ettei ne koskaan kantaneet. Vieläkin haaveilen lomista, harrastuksista, jne. Asioista, joiden pitäisi olla osa normaalia elämää, vaan eipä talous koskaan anna myöden toteuttaa niitä omia juttuja.

Mutta, päivä kerrallaan menee tämä vuosi. Viikko on jo liian pitkä aika suunniteltavaksi etukäteen. Koskaan ei voi tietää huomisesta ja menneisyyden kanssa on ihan alkaa kinaamaan. Jäljelle siis jää vain tämä yksi hetki ja se tuntuu nyt ainoalta oikealta vaihtoehdolta olla ja elää.