Eilen ymmärsin jotenkin syvästi sen, miten koko elämäni on tosiaankin ollut yhtä kurjuutta ja epäonnisia tilanteita, itsestä riippumattomia asioita, jotka kuitenkin vaikuttavat elämään.

Jokaiselle päivälle on ollut varattuna aimo annos isompaa tai pienempää epäonnea, ikäviä tapahtumia ja jäin eilen pohtimaan, etteikö koskaan olisi jotakin hyvääkin? On ollut hyvääkin, mutta aina ne hyvätkin asiat latistuvat ja jäävät kaiken muun jalkoihin.

Oikein harmittaa, kun niin paljon tapahtuu, koko ajan kaikkea harmillista, semmoista josta ei tule ainakaan iloiseksi. Jos ei omassa perheessä jotakin ja jollekin niin sitten esimerkiksi lasten mummo onnistuu jotenkin sekoittamaan meidänkin perheen pakan uusiksi ja jos mitään muuta, niin sitten itselleni tapahtuu jotakin ikävää.

Jos kaikki asiat, joita perheessämme tapahtuu, olisivatkin onnekkaita ja positiivisia sattumuksia, voisimme olla maailman onnellisin ja hyvätuurisin perhe. Mutta, valitettavasti asia on juuri päinvastoin.

Kasvattaahan se eräällä tapaa luonnetta ja pettymyksien sietokykyä jokaisella perheenjäsenellä, tieto siitä, ettei mikään asia elämässä mene niinkuin pitäisi, ei ainakaan ensimmäisellä kerralla, jos toisellakaan. Onneksi itselleni kehittynyt lehmän hermot.

En osaa edes kuvitella sellaista elämää, jossa kaikki menisi niinkuin asioiden pitäisi mennä, oikein ja ilman mitään yllätyksiä tai sattumia. En ole osannut edes kaivata semmoista, koska epäonnni asioissa on niin osa elämää. Eilen jäin tosiaan miettimään, miksi asia on niin, ettei mikään asia onnistu silleen tavallisesti ja helposti vaan kaiken eteen joutuu tekemään valtavan työn?

Olen oppinut elämäni aikana ennakoimaan ja varautumaan tietyllä tavalla siihen, että mikään ei oikeasti onnistu ensimmäisellä kerralla, jokin tilttaa tai lakkaa toimimasta sopivalla hetkellä tai tapahtuu muutoin vain jotakin, mikä hidastaa tai vaikeuttaa tai jopa tekee mahdottomaksi suunnitellun asian.

Otetaan nyt esimerkiksi tietokoneet ja muut vastaavat laitteet. Muutama tutkimus on jäänyt kesken tai epäonnistunut vain sen vuoksi, että juuri sillä hetkellä, kun minä tai lapseni olemme olleet vastaanotolla, on nämä laitteet lakanneet toimimasta, niihin on tullut jokin mystinen tiltti, jota käyttäjä ei osannut ratkoa tai sitten arkisemmin ollessani jossakin, missä toinen ihminen käyttää tietokonetta, se menee juntturaan ja ohjelmat sekoilevat tai eivät toimi, juuri sillä hetkellä kun olisi minun vuoroni. Olen kymmeniä kertoja kuullut pahoittelut siitä, että kummallisesti laite ei toimikaan kuten sen pitäisi toimia ja toinen yrittää parhaansa ja lopuksi toteaa, ettei onnistu. Minulle siinä ei ole enää mitään uutta, sanonkin aina, että ei ole mitenkään uutta, se että juuri minun kohdallani jokin menee pieleen.

Sama itselläni, yritän käyttää jonkun muun konetta, ja se yllättäen toimikaan, siihen tulee jokin mystinen tiltti ja kone alkaa takkuamaan, nettiyhteys häviää tai jotakin muuta. ja minun tarvitsee olla vain lähellä, kun jotakin tuollaista käy. Miesystäväkin on oppinut, ettei kannata samassa tilassa laittaa koneelle ohjelman ohjelmaa, koska se vaan ei onnistu jos olen lähettyvillä, juuri paketista otettu ja hyvässä lykyssä jo toiminut ohjelma tilttaa ja lakkaa toimimasta.

Muistan tuon ilmiön jo aikanaan peruskoulusta, kun opettelimme tietotekniikkaa. Meidän tunneilla ei onnistunut tulostus, ei muutkaan jutut, jotka siis muiden luokkien kohdalla olivat toimineet ja toimivat myöhemmin moitteetta.

Muistelen joskus, uudehkolla autolla ajaessani, sellaisessa jossa on tietotekniikkaa enemmänkin, kuinka aina kohdalleni sattuikin ne häiriöt ja sitten toisen ihmisen kohdalla samassa autossa ei ilmennyt mitään.

Ettei nyt sitten sattuisi vaan mitään, on minun vakiolauseeni. Yleensä jollain tapaa kykenen aavistamaan nurkan takana piileksivän onnettoman tilanteen tai tapahtuman. Olen jotenkin eläessäni oppinut varovaiseksi, luovimaan ja olemaan vielä varovaisempi elämässä, ettei mitään tahtuisi, ainakaan peruuttamatonta. Asioiden ennakointi on osa elämääni, varautuminen erilaisiin tilanteisiin, koska mitä tahansa voi tapahtua ja yleensä se laki kohdallani toimii, liiankin hyvin.

Kuten eilen, aina sama juttu. Puhelin on hiljaa, päiväkausiin se ei soi, siihen ei tule viestejä mutta heti kun se pääsee sammumaan akun loppuessa, on jollakin asiaa ja minua on turhaan yritetty tavoittaa. Tai jätän puhelimen kotiin, niin heti tapahtuu jotakin, että olisi pitänyt pitää puhelin matkassa tai silloin minua jälleen yritetään tavoittaa.

Tai, sovitut ajat ja tapaamiset peruuntuvat. Erityisesti silloin, kun on ollut jo aiemmin todella haasteellista saada kalenteriin jokin tietty juttu mahtumaan.

Arkeni on siis normaalisti täynnä kaikenlaista isompaa ja pienempää epäonnea ja ikäviä sattumuksia. Moni olisi tosiaan jo lannistunut ja lakannut yrittämästä. Minusta tuntuukin, että olen itse jotenkin kovaluu, kova pää ja en anna periksi, en ainakaan liian helpolla vaan todellakin monissa asioissa voin sanoa menneeni läpi kiven, sisulla ja tahdolla. Olen tosin myös oppinut luopumaan ja luovuttamaan, nykyisin hyvissäkin ajoin, ennen kuin mitään edes varsinaisesti ehtii tapahtua ja sattua.

Nyt vaan toivoisin, että onneni kääntyisi, voisin kokea väliin jotakin hyvää ja positiivista. Saada jotakin hyvää, jotakin positiivistä ilman, että kaikkeen kätkeytyy epäonni ja huono tuuri tai olisi onnea onnettomuudessa, kuten kohdallani hyvin usein on.