Tuulee, viimaa ja puhuria riittää ja vajaa -10 astetta pakkasta. Siis hyvä talvikeli ja kun vielä aurinkokin pilkistää ja sinistä taivasta näkyy siellä täällä pilvien lomassa. Tällaisista keleistä tulee mieleeni oma lapsuuteni ja keväiset, kylmät, viimaiset päivät. Kun talvitakin läpi puski tuuli läpi, oli kuitenkin kuljettava pitkä matka kävellen. Aamuisin kukaan ei ollut muistuttamassa kylmyydestä ulkona, oli oma moka, jos tuli kylmä. Kantapään kautta olen oppinut pukeutumaan ja toisaalta sietämään kylmää. Vasta ihan viimevuosina olen saanut kokea, ettei kylmyyttä ole pakko sietää. On oikeasti olemassa myös talvivaatteita, jotka pitävät kylmän poissa kehosta. Samaa olen myöskin yrittänyt kertoa jälkikasvulle, jotka mieluummin seuraavat muotia ja sitä, mikä muka näyttää hyvältä...Talvella ei ole pakko jäätyä ulkoillessa.

Pakkasten seurauksena olemme päässeet luistelemaan. Kivaa ja mukavaa ajanvietettä ja uni tulee illalla helposti. kaikille. Lämmin kaakao kylmän päivän päätteeksi. Niitä ihan pieniä asioita, jotka sitten lapset muistavat mukavina muistoina isompina, aikuisina.

Olen itse yrittänyt antaa lapsilleni arkeen asioita, joista muistan itse jääneeni osattomaksi. En tiedä, olisiko minun äitini koskaan vienyt, huolehtinut jne. minun ja sisarusteni harrastuksista ja muista asioista? Tuskinpa, koska muistan miten se olin minä, joka ulkoilutin aikoinaan pikkusisaruksiani ja vein heitä talvella pulkkamäkeen, luistelemaan jne. Äiti ei koskaan lähtenyt mukaan, ei koskaan oikeastaan saanut meidän kanssa mitään tehtyä. Muuta kuin oltua kotosalla ja tissutellut kaljaa.

Omien lasteni kanssa olen pyrkinyt siihen, että ovat tasaveroisssa asemassa muiden ikätovereiden kanssa ainakin arjessa. Se on vaatinut vuosien varrella ihan hurjan työmäärän, oli asia sitten mikä hyvänsä. Olen ottanut opiksi näkemiäni ja kuultuja huonoja esimerkkejä lasten eriarvoisista oloista, esimerkiksi juuri omasta lapsuudestani. Olen sivusta saanut seurata oikeastaan koko ikäni kaikenlaisia tapauksia, perheitä ja heidän lapsiaan ja kasvatustyylejä ja tapoja olla vanhempi.

Toisinaan olen sitten ihan lapsuudesta saakka saanut huomata tehneeni pienen pieniä päätöksiä, tyyliin jos minusta koskaan tulisi äitee, niin en tekisi noin, tai vastaavasti haluaisin tehdä juuri samoin.. Nuo päätökset pitkin elämää ovat ohjanneet tapaani olla äiti, olen noukkinut ympäristöstäni hyviä esimerkkejä, ja samoin olen karsinut niitä huonoja juttuja pois. Usein mietin ja muistelen omaa lapsuutta ja silloisia toiveita, haaveita siitä, miten olisin halunnut itseäni kohdeltavan.

Kuuma kaakao on yksi niistä asioista, joista muistan tulleeni pahalle mielelle kaverin kertoessa, kuinka on ihanaa mennä kotiin, kun äiti keittää lämmintä kaakaota jne. .Muistan sen pahanolon, kun lapsena en ollut kokenut vastaavaa huolenpitoa missään määrin. Muistan miettineeni tuolloin vain, kuinka seuraavana aamuna piti lähteä kouluun märissä tamineissa, paleltua aina vaan uudelleen ja koulusta kotiin tultua oli vastassa vain päiväkahvilla olevia hoitajia, joilla ei ollut aikaa lapsille, lakisääteinen tauko istua toista tuntia pöydän äärellä hätistellen koulusta palaavia pois omiin huoneisiin. ja sitten viimein tulikin määräys, että koulusta pitää mennä suoraan huoneeseen ja olla siellä vähintään tunti, olipa kivaa nälkäisenä, kylmissään ja väsyneenä ja olisi ollut paljon muistettavaa kouluun liittyen, mutta aina sitten se välinpitämättömyys sai itsessäänkin vallan. Niin ja paha olo tuli lapsuudessa jo siitä, etten päässyt esimerkiksi luistelemaan, koska niitä ei kukaan ostanut. Vuosia myöhemmin sitten jokin taho teki paikasta ilmoituksen ja johan alkoi välineitä löytyä, mistä lie sitten rahat, mutta hyvä niin, pääsi hiihtämään, luistelemaan edes.

Pahaa teki eräs ilta käydessämme luistinradalla. Siellä oli isätkin aktiivisesti mukana lasten touhuissa. Olen ollut huomaavinani lapsissani myös samaa kaipuuta oman isänsä kohdalla. He kertovat minulle, ettei isänsä tee heidän kanssaan mitään. Jäin miettimään asiaa ja niinhän se on. Minä olen lapsien kanssa mennyt ja tehnyt asioita, juttuja. Minä olen opettanut lapsille taitoja. Isä ei ole koskaan ollut niissä jutuissa mukana. Miksi, aikanaan ei isä lähtenyt muun perheen mukaan, koska minä olin mukana. Hän inhosi minua suuresti ja sanoi sen syyksi olla lähtemättä minun ja lasten kanssa minnekään tai tekemään mitään yhteisiä juttuja.

On kuitenkin asioita, joita miehen pitäisi ensisijaisesti "opettaa" lapsille. En voi lapsille olla sekä isä että äiti, vaikka huomaankin olleeni. Ymmärrän, että lapsilta puuttuu tänäkin päivänä miehen malli, se esikuva joka on yleensä juuri se oma isä. Nuorimmatkin lapseni ovat alkaneet nähdä isänsä valossa, joka ei tarkempaa päivänvaloa kestä ja kun totuus vihdoin avautuu lapsille, tiedän kuinka sydäntä raastavan vaikeaa se tulee olemaan lapsille. Pelkään sitä hetkeä, koska huomaan, että se lähestyy.

Aina ei riitä, että isä on olemassa,vaikkapa on olemassa myös arjessa. Jos isä ei ole ollenkaan henkisesti läsnä, häntä ei kiinnosta lasten tarpeet, niin kuitenkin isä voi omalla toiminnalla tai toimimattomuudellaan latistaa lapsia, jättää heihin syvät arvet. Kaltoinkohtelua on myös se, ettei huvita edes yrittää olla läsnä lasten kanssa. En ole tätä asiaa oikein ymmärtänyt aiemmin ja nyt kun sen niin käytännössä itse tavallaan koin lapsen kautta, kun lapsi tokaisi, ettei isä koskaan tee hänen tai muidenkaan kanssa mitään. Yritin sitten muistutella, mitä ovat ainakin joskus tehneet yhdessä isänsä kanssa, ja niin, se oli silloin sanoi lapsi, yhden kerran. Niinpä niin. Yhden kerran ja minun on annettu ymmärtää ja olla siinä luulossa, että jokin olisi ollut tapa, mutta näin sitten lapsen suusta paljastuu se oikea todellisuus.

Ymmärrän juuri nyt, mikä on sen miehen mallin merkitys lapsen elämässä. Ymmärrän pienen lapsen tarpeen samaistua ja ihailla jotakin niin suuresti, ja kunnioittaa. Yleensähän se on lapsen elämässä juuri se oma isä, vaari tai muu läheinen. Joka ikäänkuin saa olla mallina siinä, miten ollaan mies, hyvä mies. Omilla lapsilla esimerkki toimii päinvastoin, miten ei ikinä, koskaan kukaan saa tai voi toimia, olla ihminen.