Huonoa tuuria ja sitten vielä huonompaa tuuria.

Ilta meni piloille, lasten isän vuoksi tällä kertaa. Hänellä on jokin kummallinen tutka, osaa iskeä vyön alle juuri silloin, kun olen heikoimmillani.

Yön yli nukuttuani, edelleen olen täysin tietämättömänä, mitä ihmettä minun pitää tehdä? Nukuin aamun, yritin selkiinnyttää omaa oloani ja miettiä, mikä on se kaikkein paras?

Tässä kohtaa elämää ja erityisesti eilen illalla itkin, sitä miksi juuri minun elämä on yhtä epätoivoa, tuskaa, vastoinkäymisiä ja mietin, miksi ihmisen pitää kestää elämää, jos elämässä ei ole mitään hyvää? Olen usein ynnännyt omaa henkilkohtaista elämänpolkuani ja ihmettelen itsekin sitä, miten olen jaksanut kaikki nämä vuodet, kriisistä toiseen lapsuudesta saakka ja vieläkään ei näytä helpottavan. Varsinkin, jos yhtään annan periksi itselleni ja niille kaikille torjutuille tunteille, jotka ovat ns. kiellettyjä. Edes väsyä ei saa, ei saa kokea mitään negatiivista edes omissa mietteissä, kun jo heti herra isä iskee ja kovaa.

Ei riitä, että haluaa itse elää elämää rauhaisassa tasapainossa, hakien sitä samaa lapsille. Shittiä sataa niskaan sitten muualta, toisten ihmisten vuoksi, niin ettei itsellä ole osaa tai arpaa asioiden kulkuun, vaan olet kuitenkin kärsijänä kaikessa. Lapset joutuvat kärsimään isänsä tekojen vuoksi.

No, asioilla on tapansa järjestyä, siihen voin aina luottaa. Mutta nämä tällaiset koettelemukset alkavat olla liikaa, varsinkin kun vastapainoksi ei saa mitään hyvää. Kun elämässä ainoa positiivinen tekijä on omat lapset, joita ilman en olisi enää hengissä. He ovat elämäni tarkoitus. En todellakaan synnyttänyt yhtään lasta sitä varten, että he joutuisivat olemaan yhden hullun ihmisen kiusanteon apuvälineinä. Tai lapset joutuvat kärsimään isänsä mielipuolisuudesta ja joutuvat olemaan osa kulissia, ei. Isänsä ei kykene rakkauteen, vain itsekäs ja itseä hyödyttävät toimet ovat motiivina, keinot ovat julmia, hän ei välitä vaikka joku ihminen joutuisi kärsimään, kunhan vain hän saa omat itsekkäät tarpeensa.

Juuri nyt positiivinen ajattelu on todellakin pyllystä, kenenkään on ihan turha alkaa lässyttämään mistään positiivisen ajattelun voimasta ja hyvää tekevästä vaikutuksesta. Kun elämässä on paljon asioita, joihin itse ei voi vaikuttaa, alkaa pikkuhiljaa kyrsimään oikein olan takaa. Viha leimahtelee sisimmässä vähän väliä, samoin tietynlainen sääli omaa itseä kohtaan ja oma ihmettely siitä, miten ihmeessä oikein jaksan kaiken. Väliin käy kysymys mielessä, mitä jos en jaksakaan, enää?

Sitten pilkistää se oma peräänantamattomuus, tietty taju, ettei näin ole oikein, ei ole oikein lapsia kohtaan, että isänsä tekee heistä pelinappuloita omassa sairaassa pelissään, jonka hän on minullekin uhonnut voittavansa, keinolla millä hyvänsä. Hän on siis pelannut väsytystaistelua minua vastaan, jokainen hetki kaiken aikaa.  niin lasten isä vain uhosi eron aikoihin. Hän uhkasi tappaa, hän uhkasi tuhota minut keinolla millä hyvänsä, hän sanoi minulle pelaavansa pelin loppuun asti.  hullu hän oikeasti on ja minulla ei ole vaihtoehtoja, kuin pelata mukana, koska kyseessä on lapset, jotka ovat joutuneet isänsä pelinappuloiksi. Minun tehtäväksi on jäänyt lasten tukeminen, itsetunnon ja kaiken muun tukeminen äitinä. Opettaminen oikeaan ja väärään, siihen mikä on sallittua ja mikä ei. Minun kontollani on toisten ihmisten ja eläinten ja kaiken muun kunnioittamisen opettaminen, sen ettei ketään saa missään tilanteessa kohdella epäkunnioittavasti, toista ei kohdella kuin kynnysmattoa, ei halveksita, ei arvostella. Rehellisyyteen olen opettanut.

Kaiken tämän lasten isä tekee tyhjäksi omilla viikoillaan, hän pyytää lapsia olematta kertomaan minulle asioita, hän ei itse kerro minulle lasten asioita, ei huolehdi tiedonkulusta muutoinkaan. Hän saa lapset uskomaan kaikenlaista, mikä ei ole totta ja sitten joudun vastailemaan lasten mitä ihmeellisimpiin kysymyksiin asioista. Isä syyttää ja syyllistää minua milloin miksikin, haukkuu edelleen mm. lapsille ja sehän on kikkein kamalinta lasten kuunnella, isän vihaa minua kohtaan.

Viha, tai mitkään muutkaan tunteet eivät auta minua juuri nyt. Joudun vakaasti harkitsemaan, mikä on seuraava askel. Jokatapauksessa mikään tie ei ole helppo. Niinkauan, kun asiat pysyvät vakaina ja tasapainossa, lapsilla ei ole hätää, ainakaan näennäisesti. Paitsi että on kuitenkin, osa lapsista oireilee jo, ja kokemuksesta tiedän, miksi.

Lasten isä syyttää minua manipuloijaksi, että kiusaan lapsia jne ja kuitenkin hän itse tekee sitä lapsille, salakavalasti, sitten kieltää lapsia kertomasta minulle mitään. Kuitenkin on paljon asioita, joista lapset eivät kykene olemaan hiljaa ja tottelemaan isänsä käskyä vaan ovat alkaneet ikäänkuin tarkistaa minulta totuutta, onko jokin asia todella niinkuin isänsä sanoo. Ja yleensä isä on puhunut lapsille puutaheinää, valehdellut ja saanut heidät uskomaan kaikenlaista.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Aloittaessani edellistä, siitä on nyt kulunut useampi päivä, viikko? kaksi, kolmekin peräti ja asioillahan tapansa järjestyä.

Pääsin hetkeksi töihin, mutta silläkin on omat kääntöpuolensa. Kolikolla on aina kaksi puolta. Hyvää on se, että pääsen pois kotoa, tekemään työtä ja saan siitä palkan. Kaikki muu sitten mättääkin. Vika on tosiaan itsessäni, siinä että en todellakaan jaksa kahdeksan tunnin työpäivää. Puolen päivän jälkeen olen niin loppu, väsynyt, että huomioni herpaantuu, työotteeni lipsuu tahtomattani, saati sitten se, etten jaksa enää kotona muuta, kuin maata sohvalla pää horteessa ja koko kropan ollessa niin kipeä, niin väsy.

Menen töihin, niin ongelmaksi muodostuu sitten se, etten todellakaan tiedä, kuka jaksaa käydä kaupassa, tehdä ruuan,jne. Siis hoitaa toisen 8 tunnin päivän kotosalla? Minä en sitä enää jaksa ja tiedän, ettei se ole normaalia. En kuitenkaan voinut kieltäytyä tarjotusta työpätkästä, koska rahapula on huutava.

Kuitenkin jo pari päivää näytti minulle sen, etten todellakaan ole enää kykenevä täyteen työpäivään. Niin ja ne samat omat tuntemukset omasta huonommuudesta seuraavat minua, riippumatta siitä missä olen töissä. Erityisesti iltapäivän pisimmät tunnit, täydellisen väsyneenä. Tiedostaminen on kamalaa, se etten ole normaalisti kykenevä, siihen ei riitä pelkästään oma motivaatio, halu. Ei, kehoni ei toimi niin, ei normaalisti ollenkaan.

Edellisestä seuraa suuri ristiriita. On pakko tehdä työtä, mutten koe jaksavani. Ahdistaa tuleva arki jo valmiiksi, tiedän, etten kykene siihen mittapuuhun työssäni, mihin ihminen yleensä pystyy ja se hävettää. Tiedän aiheuttavani jos jonkinmoista puhetta seläntakana, juoruja ja arvostelua, ihmettelyä.

Jo keväällä mietin, että eikohän minun työni ole tehty yhdellä saralla, jos toisellakin. Ja nyt edelliset päivät ovat vain vahvistaneet tuota aatosta. Pelkään suunnattomasti tulevaa työrupeamaa, harmittaa jo etukäteen, kuinka omat jouluvalmistelut jäävät nyt kokonaan pois. En vain yksinkertaisesti jaksa enää työpäivän jälkeen kuin kellahtaa horteessa sohvalle.

Ja jos ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä. Tähän olen oppinut, työtön ihminen on luuseri, hävettävä yhteiskunnan elätti, jonka olisi parempi olla olematta.

Puhuin miesystävälle suuni puhtaaksi tuossa yhtenä päivänä. Sanoin, ettei hän voi nähdä pääni sisälle, ei siihen ahdistukseen, jonka kanssa yritän elää ja tasapainoilla. Kukaan ei voi nähdä. Elämässäni on juuri nyt todella monta kuormittavaa asiaa, joille en itse oikeastaan voi mitään.

On myös paljon asioita, jotka ovat selviämässä ja joiden olisi pitänyt selvitä jo vuosia sitten, vaan eipähän vanhempien puheita aina osata ottaa todesta, varsinkin, jos toinen vanhemmista on sitä mieltä, että toinen vain liioittelee, puhuu omiaan ja omassa olemisessa on vikaa. Kun tuo toinen ei ole nähnyt, kokenut ongelmana yhtään mitään, ja miksi olisikaan nähnyt mitään, eihän kulisseissa voi olla mitään tahraa.

Ja nyt, olen hieman järkyttynyt, koska jos eräskin asia olisi selvinnyt jo vuosia sitten, elämä olisi mennyt hieman toisin kaikilla, olisi osattu ottaa huomioon paljon ja toimia ennenkaikkea eri tavoin. Paljon ylimääräistä kärsimystä olisi jäänyt kokematta.

Sitten vielä muut lasten jutut tähän päälle, ne asiat jotka isänsä taholta tulevat jokaisen lapsen kohdalle, yksi kerrallaan näköjään. Kun lapset ovat toisella vain oman minän jatkeita, heistä ei tuo toinen välitä ollenkaan, vain sen verran, että kulissit toimivat. Olen itse hieman neuvottomassa tilanteessa, olen jo monta päivää saanut olla huolissani, lasten ollessa isällään. Mutta, kulissit ja isän puhelahjat ovat kunnossa, sanoin mitä tahansa, se kääntyy aina minua itseäni vastaan ennenkaikkea. Lapset ovat vielä niin pieniä, että he välittävät vielä toisesta vanhemmastaan sokeasti, uskovat kaiken sen saastan, mitä tuo toinen sanoo ja se sitten näkyy minun viikoilla lasten käytöksessä. Tämä on jo niin monesti nähty ja lopputuloskin on selvä. Osa lapsista huomasi on tosin jo huomannut millainen isänsä on ja mistä heidän paha olonsa johtui ja sen jälkeen eivät ole pitäneet yhteyttä häneen, eivät suostu tapaamaan kuin hetken kerrallaan ja silloinkin olen heidät siihen melkein väkipakolla pakottanut todeten sen vääräksi, koska lapsi ei sitä sitten kestänytkään.

 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pitkän ajan teksti, ikäänkuin päiväkirja koko syksyltä. Tapahtumia, asioiden järjestelyä ja ennenkaikkea lasten huolien purkamista,

Asioilla on tapansa järjestyä, en voi kuin luottaa tuohon mantraan.

Joulun valmistelut ovat sivuseikka, joulu tulee, vaikkei laittaisi tikkua ristiin, jokaiselle. Onneksi olen saanut suurimman osan valmisteluista tehtyä ja näyttää siltä, että saamme myös lähisukua vieraiksi ruokapöytään. Eijoota olen tähän mennessä kuunnellut, tarjous on voimassa vierahille, mutta kun toiset jahkailevat ja pähkäävät ollako kotona vai tullako meille.

Niin, meillä on raitis joulu, ei oteta pikkusieviä ja se on vierahille kova paikka. Vieraina siis lasten mummo jolle tuo alkottomuus on kova paikka. Mietin, että muuttuisikohan tunnelma, jos hankkisin mäyräkoiran mummolle ja piilottaisin sen jonnekin kylppärin kaappiin, josta sitten voisi käydä tankkaamassa salaa illan mittaan? No, katsellaan ja mietitään.

Joulu on aina ollut ennenkaikkea lasten juhla, olen pitänyt koko oman aikuisikäni kiinni siitä, ettei alkoholi kuulu sinne missä on lapsia ja sama pätee myös jouluun ja muihin juhliin. Olen miettinyt omaa tiukkuutta asian suhteen ja olen joskus miettinyt, että pitäisi sitä lasten saada nähdä joskus myös se terve tapa alkoholin käytön suhteen. Tähän asti olen ikäänkuin demonisoinut koko alkoholin ja sekään ei ole oikein. Lapsuuteni alkoholin huuruisessa kodissa ei ole jättänyt oikein paljoa onnellisia muistoja ja edelleen pelkään itse sairastuvani alkoholiriippuvuuteen, joten pidän nollatoleranssia asian suhteen.

Tosiaan, tänään töiden jälkeen tultuani kotiin huokaisin pitualleni ja torkahdin. Huomasin, että eräänlainen ahdistus oli poissa, tilalla jotakin tyhjää, joka odottaa täyttymistä. Yksi asia on lasten kohdalla ns. hoidossa, olen hieman onnistunut saamaan suutani auki ja pystyin pyytämään apua lapsille, jotka tätänykyä vain kärsivät ja ahdistuvat isänsä epävarmuustekijöistä, puheista ja ennenkaikkea selvästä laiminlyönnistä hänen viikoillaan.

Toinenkin asia on kunnossa, lasten joulu ja lahjat. Veronpalautukset kuluivat lapsiini, syömisiin. Kerrankin sain toteutettua lasten toivomuksia ja tuumasin myös, etteivät koskaan ennen ole olleet niin kilttejä, kuin tänä vuonna. Ovat lahjansa todellakin ansainneet. Poissa on ylimielisyys, tilalla aito välittäminen niin omista itseistään kuin toisistakin ja se, että olen onnistunut kitkemään isänsä sairaanloista itsekkyyttä ja omahyväisyyttä pois lasten käytöksestä. Lapset tuntuvat sisäistäneen jotakin oikeasta ja väärästä.  Ja mikä parasta, he ovat saaneet olla ennenkaikkea lapsia, keskittyä omiin lapsen elämiinsä ainakin omilla viikoillani.

Huokaan ja odotan viimeisintä päivää työssä. Kelasta tuli päätös, että kun teen joulukuussa töitä, en ole oikeutettu korvaukseen marraskuussa. En jaksa alkaa taistelemaan, en nyt kun on muitakin asioita työn alla. Mutta tulipahan todettua, ettei pätkätyöt ole kannattavia, kun rahaa otetaan pois jopa edelliseltä kuulta, silloin kun ei ole työstä ollut edes tietoa. Maksupäivä nyt vain sattui kahden kuun väliin.