En voi muuta todeta. Muuttaminen ei mennyt suunnitelmien mukaan.

Saatuamme yhden lampun kattoon uudella kodilla, totuus kodin edellisen asukkaan "siisteystasosta" paljastui kovin karmealla tavalla.

Itku tuli kun näin, että uudessa kodissa joka helvetin pinta pitää puhdistaa, ennenkuin varsinaista muuttoa pääsisimme edes tekemään. Kaksi siivousurakkapäivää ei riittänyt, aika loppui kesken ja tavarat piti saada vanhasta kodista pois, joten paskojen keskelle vaan kaikki huonekalut ja muuttolaatikot ja siitäpä se helvetti sitten alkoi.

Kun muuttaa isommasta asunnosta pienempään, tavaroiden ja huonekalujen paikoilleen saattaminen on hieman haasteellista ja hommat on vieläkin kesken, siivousten vuoksi.

Uudessa kodissamme ei ole edellinen asukas koskaan siivonnut. Paskaa, siis sitä itseään löytyi jopa katosta ja seinästä,korkealta. En ymmärrä, miten on sinne mennyt, mutta en ymmärrä montaa muutakaan asunnosta löytynyttä yllätystä, kuten siivoamattomattomat oksennukset, jotka olivat peitetty kaapista otetulla hyllylevyllä.

Kahden sentin pölykerros on kuorruttanut kaiken, samoin multaa löytyy mitä ihmeellisemmistä paikoista. Siis sisätiloista.

Likaisia sormenjälkiä, tahmaa kaikilla pinnoilla, oksettavaa.

Miksi ihminen ei siivoa? Tai miksi perusasioista ei pidetä huolta? En ole itsekäkään enää mikään intoilija siivouksen kanssa, mutta jokin peruspuhtaus pitää olla ja nyt todella myös lapseni näkivät ja ymmärsivät, miksi todellakin pitää siivota myös pintoja muualtakin kuin lattioilta. Sellaista mustaa likavettä valui ja valuu pinnoilta, kun suihkutan pesuainetta ja pesen.

Haju alkaa helpottaa, sekin johtui yksinomaan pintojen likaisuudesta, ei niinkään viemäreistä, joita ei oltu käytetty vähään aikaan.

Kun kävin asuntoa katsomassa, ei ollut valoja, koska sähköt olivat poikki, vain haju oli tunkkainen ja paha. Ajattelin, että koti näyttää ihan peruskuntoiselta, kunnes raaka totuus paljastui valojen laiton jälkeen.

Nyt oma tavoitteeni onkin, että "jouluksi koti kuntoon", yhtään nopeammin tätä ei saa pestyä.

Mutta, kaikesta likaisuudesta onneksi pääsee eroon myrkyillä, kirjoittelen myöhemmin tämän kodin useista hyvistä puolista myöhemmin, haluan vain sanoa, että

Siivotkaa kotinne hyvissä ajoin ja kunnolla ennen muuttoa. On erittäin oksettavaa siivota toisten paskaisuuksia ja elämän eritteitä kaikissä muodoissaan.