Olen neuvoton, olen todellakin pulassa itse itseni kanssa. Olen niin helvetin yksinäinen, ja nyt olen niin lähellä luovuttamista, etten ole ennen ollut.

Lohdutonta, tilanne on mikä on. Kukaan ei voi auttaa, sen tiedän kysymättäkin. Yksin en juuri nyt jaksa.

Juuri nyt jokainen asia on kasautuneena päällekäin, sikinsokin sekaisin. Ja en jaksa edes välittää, niin väsy olen myös henkisesti. Kaivoin kolikot ja lykkäsin ne lapselle kouraan, menee ja hankkii itselleen sen laukkunsa. Ihan sama, jääköön vuokra sitten maksamatta. Maksan sen, sitten kun on rahaa. Lapsen ei tarvitse kärsiä vanhempansa köyhyydestä.

Mietin ihan tosissani sitä, miten voisin alkaa myymään itseäni, siis ruumistani. Mistä löytyisi pillua kaipaavia miehiä, seuralaisen tarpeessa olevia rikkaita miehiä. Tähän on tämä väliinputoamisen tilanne ajamassa minut.

Me emme miesystävän kanssa ole virallisesti yhdessä, emme eds täytä seurustelun kriteerejä, vain ystävyys kädestä pitämisen merkeissä täyttyy. Joten, hän ei ole missään määrin velvollinen maksamaan minun elämistäni, ei lasten millään muotoa. Minun itseni pitää kyetä hankkimaan se raha jotenkin. Ja itseäni myymällä se kai onnistuisi? en tiedä, ei ole kokemusta, mutta kukaan ei tule ainakaan kysymään kuulunko liittoon, miksi en, miksi olen työtön, miksi en tee sitä, miksi en tee sitä ja raha olisi valmiiksi pimeätä, siitä hommasta kun ei ole ennenkään veroja tietääkseni veroja tarvinnut maksaa.

Vai luokittelisiko arvon te.keskus minut yrittäjäksi, jos ilmoittaisin tekeväni kyseistä hommaa? Pitäisikö vaatia mahdollisilta asiakkailta todiste maksusta kuitin muodossa? Jos jo harrastukset yleensäkin te-keskus katsoo yrittäjyydeksi?

Helvetti, että tunnen oman tilanteeni nyt aivan mahdottomaksi. Minkäänlaista valoa ei ole näkyvissä tulevaisuudessa. Vain 16 euroa siintää mielessäni ja ahdistus, miten pärjään tuon mahdottoman yhtälön kanssa? Tammikuussa sentään käteen jää peräti 126 euroa elämiseen. reilu parikymppiä siis viikolle.

Tahtoisin niin kuolla, koska en näe juuri nyt tässä elämässä mitään järkeä. Ei ole mitään reittiä luovia tästä pois. Ei mitään keinoa saada talous kohdilleen. Päätäni särkee ärmottomasti, miettiessäni mitä, mihin, milloin kykenemättä saamaan minkäänlaista mielikuvaa jatkosta.

Lisää murheenaiheita sataa niskaan jatkuvasti. Koulujen ja talven myötä lapset tarvitsevat luistimet. Kenelläkään ei ole sopivia. Ja jo ensiviikolle pitäisi saada jostakin jo yhdet hommattua. Ja minun pitää miettiä, mistä taion rahaa siihen vuokraan, joulukin on tulossa. niin, tuleejoulu ostamattakin mitään. Tekemättäkin mitään. Joulu tulee jokatapauksessa, köyhällekin.

Mutta, edelleen joka vitun köyhien keräykseen pitää jo olla jonkin tahon asiakkaana, että pääsisi edes hakeutumaan mukaan moisiin vitun keräyksiin. Ja minä kun en ole missään ole asiakkaana. Kun pelkkä köyhyys ei oikeuta kunnassamme minkänlaista asiakkuutta, jos muut asiat ovat kunnossa ja hoituvat sekä sitten tietysti sälyttävät lasten isälle velvollisuutta, jota hän ei kuitenkaan hoida. Ja kuka kärsii, lapset. Ja kun lapset kärsivät, minä kärsin niin paljon että en haluaisi olla näkemässä sitä kärsimystä, tahtoisin kuolla pois tietäen, että lapset saisivat minusta sitten kuolemanvakuutuksen, jonka turvin he voisivat sitten aloittaa elämänsä, rahan turvin. Minusta kun ei ole muuten taloudelliseksi turvaksi yhdellekään lapselle.

Oma lääkärikäynti, omat lääkkeet ja lasten taudit aiheuttivat myös ylimääräistä rahanmenoa, ei olisi ollut varaa, isä ei minun viikoilla lasten sairastumisia kustanna, eli laakkeet jäivät minun maksettaviksi.

Vittu, että olen niin kyllästynyt tähän. Päässäni ei pyöri muut ajatukset, kuin miten tästä eteenpäin, keksimättä vastausta. Minulla ei ole mitään keinoa hankkia rahaa ja se mitä yhteiskunnalta saan, ei riitä. Olen väliinputoaja näissäkin asioissa.

Vuoroviikoin lapset asuvat luonani ja nyt on ollut jo pitkään niinkin, ettei osa mukuloista välitä mennä isälleen, joten luonani on koko ajan joku muukin ruokittava. En siis voi viettää enää edes nälkäviikkoja kun lapset ovat isällään. Isä ei osallistu niiden lasten kustannuksiin milläänlailla, jotka siis ovat luonani kokoajan. Tämä on ihan kestämätön tilanne kaikenkaikkiaan. Asun muutonkin jälkeen liian suuressa asunnossa, koska osa lapsista kirjoilla isänsä luona, vaikka kustannukset on täysin samat meillä molemmilla. Ainoa ero on se, että isä maksaa omistusasuntoa, pitää velatonta uutta autoa, omistaa muitakin moottorikäyttöisiä juttuja, matkustelee, ja harrastaa sekä tienaa monikymmenkertaisesti minuun nähden. ja yhteiskunnan silmissä isä on varaton.

Minulta meinasi lastenvalvoja ottaa elatusmaksua työttömyyskorvauksesta. Kaikki on niin julmaa peliä, tai siltä juurikin tuntuu. Kaikki on epäreilua, todella epäreilua.

Laki on laki, mutta kahden kodin lapset kärsivät tästä historianmuinaisjäännelaista. Toisessa kodissa lapset ovat eriarvoisessa asemassa taloudellisesti. Ja meillä on niin, että isällään rahaa on kuin roskaa, hän ei vain jostain syystä viitsi sitä lapsiin käyttää. Minulla taasen lapset ovat aina etusijalla, jokainen liikenevä centti menee ensisijaisesti lasten tarpeisiin, eikä riitä.