Olen oppinut pitämään itseäni pinnalla, uimaan suurissa vesissä täysin yksin, ilman apua.

Joskus sitä sitten kuitenkin väsyy, ihan tahtomattaan. Väsyy siihen jatkuvaan pinnalla pysymiseen ja toivoisi, että olisi joku joka jaksaisi hetken kannatella, edes sen aikaa, että voisi huilata ja kerätä voimia.

Juuri tänään on sellainen päivä. Juuri nyt on sellainen hetki, että toivoisin kannattelua. Miksi?

Tänään ymmärsin kovin vahvana sen, miten raskas taakka minulla on yksin kannettavana monien asioiden suhteen. Kun tuntuu, etten yhtään jaksaisi ns. turhaa ja ylimääräistä säätöä minkään asian kanssa. Mutta, eihän se elämä niin mene, aina kun jokin asia selviää, ratkeaa ja tulee päätökseen on nurkan takana jo toinen juttu odottamassa. Se on muhinut, kasvanut ja kypsynyt pimeässä, hiljaa itsekseen odottaen omaa vuoroaan.

Se in sitä ihan normaalia ja tavallista, elämää ylä,-ja alamäissä. Tietysti oma kehno olo vaikuttaa flunssan siivittämä omaan kokemukseeni juuri tästä hetkestä, yksin kun jaksettava, vaikka mikä olisi. Flunssankin kourissa on kyettävä olemaan äiti lapsille, on kestettävä mieliharmit, on jaksettava aamuiset taistelut pukeutumisen kanssa, on yritettävä takoa järkeä keskenkasvuisiin, että ulkona ei ole enää kesä, on suojauduttava ja pukeuduttava sään mukaan, ja kun se on noloa lapsista, kukaan muukaan ei koulussa pukeudu järkevästi, ei sään mukaisesti. Minun ei auta vedota wilma-viesteihin, koska tiedän, että lapset tosiaan puhuvat totta. Olen omin silmin nähnyt, etteivät lapset edes alakoulussa enää pukeudu järkevästi.

Kun pitää olla pikkuinen pissis jo ekaluokilta lähtien, koska se on niin tyylikästä ja jännää näyttää hienolta. Eihän vedenpitävä tuulipuku ole missään nimessä tyylikäs. Kohta kaksikymmentä vuotta olen jokainen vuosi joutunut taistelemaan samasta asiasta lasten kanssa, miten pukeudutaan järkevästi ja sään mukaan. Mutta, ei vaikeaa on yksin ja vaikka lapset sitten alistuvatkin pukeutumaan oikein, lopputuloksena on surulliset lapset kotiin tullessa. Koulumaailma on julma paikka, heti kun lapsi erottuu jotenkin joukosta, saa osakseen nälvimistä, ihmettelyä, pilaa ja pahan mielen.

Ei auta wilma-viestit kotiin, vain pakko kuten pyöräilykypärän kanssa olisi riittävän tehokas tapa saada koulun lapset pukeutumaan oikein ja sään mukaisesti. Itse olisin vastaavasta pakosta oikein innoissani. Kouluun ei saisi tulla ilman asianmukaista vaatetusta. Olisi pipo,-hanska,-saapas,-ulkoiluvaatepakko ja silloin ei lapset voisi käyttää vanhempien velliperseilyä hyväkseen, kun vähän kitistään, niin jo heikoimmat antavat periksi. Laskematta lukuun niitä idioottivanhempia, jotka eivät edes vaadi lapsiltaan järkevää ja säänmukaista pukeutumista, vaan antavt lastensa kulkea missä vaatteissa tahansa. Olen tänäkin aamuna niin sisuuntunut tuohon ikuiseen pukeutumiskysymykseen ja siihen, etteivät toiset vanhemmat saa lapsiaan paremmin puettua, kun se on jotenkin noloa. Hei haloo, elämme Suomessa, emme mssään etelän helteissä.

Ymmärrän niiden lapsia, joiden vanhemmat ovat töissä ja lapset pukeutuvat omineen, tekevät ratkaisut itsekseen ennen kouluun lähtöä mutta tuo eräänlaainen vaatepakko, vähimmäisvaatepakko koulun puolelta ratkaisisi niin monta pulmaa ja varmasti vähentäisi myös ikäviä sairauspoissa-oloja, lasten pukeutuessa sään mukaisesti. Ja säästäisi koulutkin ikäviltä ongelmilta esimerkiksi vesisadepäivinä, kun läpimärät ja haisevat lapset oppisivt kuivana pysymisen salat ja nolous väistyisi pakon edessä.

Mutta, eihän tänäpäivänä koulu voi pakottaa. Kukaan ei voi pakottaa, vaikka se olisikin kaikkein nopein, yksinkertaisin ja helpoin ratkaisu myös niille velliperseille, jotka eivät välitä tippaakaan lastensa pukeutumisesta, siis säänmukaisesta ja järkevästä pukeutumisesta.

Ei meilläkään paljon auta perustelut ja selitykset kun lauma koulukavereita lyttää ja arvostelee sen lapsen, joka pukeutuukin säänmukaisesti. Tätä se on ns. eliittikoulussa. Kaverit on itsekkäitä, itsetietoisia, huonotapaisia rääkyjiä sitten, jotka saavat kaiken ilman, että tarvitsi edes pyytää erikseen. Mutta, perusasiat onkin sitten ihan hukassa, kuvitellaan, että juuri oman lapsen kohdalla kaikenlaiset erivapaudet on sallittuja. Ja jos on huono keli, niin vanhemmathan kuskaavat lapsensa kouluun, ettei tarvitse huonolla ilmalla kävellä, pyöräillä, kastua. On kuitenkin olemassa vielä niitä, joiden lapset hoitavat koulumatkansa ihan itse, säästä riippumatta ja juuri he lapset kärsivät, koska pitkä koulumatka, väärällä vaatetuksella vain koska muutkin pukeutuvat ulos sisävaatteisiin.

Olen syystäkin vihainen, meillä lapset ovat joutuneet silmätikuiksi normaalin ulkoiluvaatetuksensa vuoksi, ovat kokeneet irvailua toisten lasten taholta pukeutuessaan säänmukaisesti. Lapsille on kuitenkin hirmuisen tärkeää sulautua joukkoon. Lapset eivät vielä ymmärrä ainakaan meillä sitä, että jokaisella on oikeutensa olla omanlainen, erilainen. Omilla lapsillani on suuri tarve olla samanlainen kuin muutkin, niin ettei ainakaan erotu milläänlailla joukosta, koska erottautuessaan joukosta, lapset meilläpäin joutuvat silmätikuiksi ja arvostelun ja mustamaalaamisen kohteiksi. Kodeissa ei keskustella jokaisen oikeudesta olla erilainen ja erottua joukosta. Kun vaatteet pitää olla tietystä kaupasta, tiettyä merkkiä ja jos ei ole alkaa toisten lasten kyseenalaistaminen ja kiusaaminen siitä, miksi toisella ei ole. Se on todella julmaa, jopa lapsilta.

Jos pyörä ei ole tietynvärinen, tiettyä merkkiä, sitä arvostellaan ihna suoraan, ja surutta ja kerrotaan, että on noloa, kun toinen ajaa vääränmerkkisellä pyörällä ja sitten lapsi mieluummin kävelee kuin kehtaa ajaa omallaan. Aavistelin aikoinaan, että lasten kasvuympäristö on jokseenkin outo ja omituinen, kaukana normaalista, mutta että se onkin noin sairas, en olisi uskonut. Vai onko sitten käynyt niin, että lapsilleni on vain sattunut kavereikseen ne kaikkein pipipäisimmät kaverit, luokalle olisikin sattunut ne kaikkein hemmotelluimmat ja itsekkäimmät ihmiset? En tiedä, mutta kaveripaine on tosiasia, joka menee todellakin kaiken järjen ohi.

Mitä enemmän ihmisellä on rahaa käytössään, mitä hienompi status, titteli, sen kamalampia ovat lapset. Tällaiset lapset eivät osaa kunnioittaa toista ihmistä. He siis lapsetkin oppivat kuvittelemaan, että ovat jotenkin parempia ihmisinä kuin muut. Se on kurjaa, varsinkin meidänlaisille, jotka vielä omaavat niitä vanhoja tapoja, oppivat jo lapsuudesta asti kunnioittamaan toista ihmistä ihmisenä, sellaisena kuin on, riippumatta siitä, onko varallisuutta vai ei. Meillä lapset on opetettu ymmärtämään, että on olemassa erilaisuutta, jne. Mutta siinäkin asiassa omat lapseni eroavat ikätovereistaan.

Meillä lapsia on kasvatettu epäitsekkyyteen, kun usein tuntuu, että nykylapset ovat kasvaneet itsekkyyteen, röyhkeyteen ja siihen, että kyynärpäätaktiikalla saa kaiken elämässä itselleen, muista viis, kunhan siis itse saavat kaiken.