Pieniä silmuja, ajatuksen alkuja putkahtelee mieleen. Tulevaisuus, suuri mörkö tai musta aukko, joka pimeydellään vie kaiken valon, toivon ja jättää ilmoille suuren kysymysmerkin.

Uusi muutto häämöttää heti perään, emme ehdi edes kotiutua, kun on jo taloudellisen tilanteen vuoksi muutettava pois kodista, johon emme ole vielä muuttaneet.

Tosiaan, siinäkin vuokra liian suuri yksin maksettavaksi. Kun lapsi toisensa perään aikuistuu ja muuttaa omilleen, virallisesti sitten tulevaisuudessa asun yksin, koska muut lapset ovat virallisesti isänsä kirjoilla. Todellakin joudun ahtautumaan lapsilauman kanssa pieneen kotiin, vaikka tilantarve ei sinällään muutu miksikään. Päinvastoin, lasten kasvaessa kaikki muuttuu suuremmaksi, niin tilantarve kuin ruoka,-ja vaatemenotkin.

Mietiskelin, että jos en työllisty vielä tuolloin, kun virallisesti minun luona asuvat lapset päättävät muuttaa omilleen ja esimerkiksi lapsilisät päättyvät ja elatustuet, niin....Niin, ainoa tuloni olisi kelan maksama työttömyyskorvaus, käteen jäävä osuus olisi alle 500 ja pieni asumistuki siihen päälle. Eli noin 700 euroa kuukaudessa. Sillä summalla pitäisi siis kyetä maksamaan vuokra, jota ei tuolla summalla makseta, laskut sekä muut lasten kustannukset omista puhumattakaan.

Miten ihmeessä onnistuisin tuolla summalla pitämään pienimpiä lapsiani luonani puolet ajasta? Totuus on ettei minulla riittäisi rahat edes omaan elämiseen, saati lasten ruokkimiseen. Ihan hirveä ajatus jo nyt.

Jos kävisin töissä, maksaisin isälle elatusmaksua sekä täyden vuokran ja sekä sitten vielä muut elämisen kustannukset. Elatusmaksu olisi suhteellisen suuri, ja minun menoihin ei hyväksytä kaksioita suurempaa asuntoa, vaikka lapset asuvatkin vuoroviikoin, koska lasten virallinen osoite on tosiaan isän luona.

Tulevaisuus näyttää siis kovin hankalalta, kaikin puolin. 700 euroa kuukaudessa ja sillä pitäisi siis elää ja pärjätä lapsiperheen elämää. Tämä siis häämöttämässä seuraavien vuosien aikana. Isä on ilmoittanut, että hän ei suostu "jakamaan" lasten asumista ikinä, ei vaikka joutuisin kadulle, niin hän taannoin kertoi. Hän haluaa pitää oman omistusasuntonsa, koska lapsista hän saa niin paljon etuuksia, että kustantaa niillä asumisensa. Hänelle ei ole omien sanojensa mukaan vittuakaan väliä, mitä minulle tapahtuu kun vanhimmat lapset kasvavat ja muuttavat pois.

Aikoinaan suostuin pakon edessä lasten tasapuoliseen asumisen "jakoon" juurikin reiluuden nimissä, että myös isällä olisi mahdollisuus pitää kotinsa, ja lapsilla säilyisi toinen tuttu koti. Minusta ei ollut reilua isää ja lapsia kohtaan, että isä olisi joutunut hankkimaan liian pienen asunnon, kun kuitenkin lapset asuvat vuoroviikoin molempien vanhempien luona. Nyt olisin itse kaivannut tätä samaa reiluutta lasten isältä, mutta ei. Suoraan sanottuna itsekäs paskiainen.

Olen aiemminkin pohtinut mahdollisuutta tienata rahaa myymällä itseäni. Tulevaisuudessa se näyttää ainoalta mahdolliselta tavalta saada rahaa, jos meinaan säilyttää edes jonkinlaiset elämisen mittasuhteet lapsilla. Työkuviot näyttävät todella onnettomilta, ainakin nyt ja samoin oma fyysinen terveys, joka heikentää edelleen mahdollisuuksia tehdä tiettyjä töitä. Lottovoittoa on turha edes haaveilla, sellainen onni on täysi mahdottomuus.

Elämänlaatuni tulee heikentymään hyvin paljon tulevaisuudessa ja juuri nyt en todellakaan tiedä, kestänkö sitä? Ymmärrän oikein hyvin niitä vanhempia, jotka joutuvat erossa lasten vuoksi todella vaikeaan asemaan. Kun olisi halu olla lasten elämässä ja arjessa mukana, mutta käytännön mahdottomuudet estävät esimerkiksi sen isomman asunnon hankkimisen, taloudellinen tilanne kurjistuu elatusmaksujen mukana ja sitten vielä pitäisi jostain saada rahaa lasten tapaamisista aiheutuneisiin kuluihin ihan ravinnon puitteissa, vaikka kerrossänkyjä yksiöönkin saa mahtumaan ja läksyt voi hoitaa lattialla.

Kela ei tunnista vuoroviikkoasumista, joka on lasten kannalta ja myös vanhempien kannalta paras tapa elää yhteistä arkea, ja joka parhaimmillaan tukee lapsen hyvinvointia ja säilyttää lasten hyvät suhteet molempiin vanhempiin tukien lasta.

Ajatus on kamala, ettei minulla olisi enää tulevaisuudessa varaa, taloudellisesti tavata omia lapsiani. En kestä sitä ajatusta, etten voisi olla arjessa se toinen vanhempi omille lapsilleni. Ei, en saattanut maailmaan lapsia sen vuoksi, että joutuisin heistä luopumaan taloudellisten vaikeuksien edessä. En ylipäänsä koskaan ajatellut eroavani, saati joutuvani tällaiseen mahdottomaan tilanteeseen, joka häämöttää tuolla jossain.

Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan tällaista, ei isien eikä äitien. En itsekään halunnut saattaa lasten isää tähän samaan tilanteeseen aikoinaan erossa. Ja nyt olen itse joutumassa siihen, mihin niin monet vanhemmat joutuvat eron sattuessa kohdalle, ettei ole varaa tavata omia lapsiaan.