Flunssa ja siitä johtuva huono stressinsietokyky. Nyt ei ole sopiva aika tosiaankaan alkaa stressaamaan työstä ja työttömyydestä, siitä huonosta omasta tunnosta, että alan olla sitä mieltä, etten ole kykenevä tekemään työtäni, siis enää missään määrin.

Huomaan alkavani luovuttaa, päästää irti toiveikkuudesta saada työtä, ylipäänsä mitään työtä. Huomaan ajattelevani yhä useammin, että mitä jos en koskaan enää menekään töihin? Tiedän omat rajoitukseni, tiedän lasteni erityisyydet, tiedän yksinäisyyteni ja sen, että jos en minä huolehdi, ei kukaan muukaan tee sitä.

Tiedän, miten vaikeaa on oikeasti yhdistää perhe-elämä ja työ. Vielä haasteellisempaa se on eronneena, yksinäisenä ihmisenä. Ja nyt vielä sairaanakin, nämä oireet ovat ovat nyt tulleet jäädäkseen ja parempaan päin olo ei ainakaan ole mennyt, päinvastoin.

Tällä kropalla ei minun töitä edes tehtäisi, en kykenisi. Kun nyt jo tekee hyvin tiukkaa selviytyä edes päivittäisistä asioista kotosalla. Tätä väsymyksen määrää en oikein osaa edes kuvailla, voimattomuutta koko kehossa.

Mietin miksi aina laitan asian kuin asian ääripäästä toiseen ääripäähän? Nytkin, mietin että joko olen kykenevä töihin tai sitten en ole. En osaa ajatella, että olisi olemassa mitään harmaata aluetta, jotain siltä väliltä. Aina vaan asetan joko/tai tilanteen ja teen ratkaisuni aina siltä pohjalta. Niinkuin nytkin, mietin menenkö ikinä enää työelämään, vai jäänkö ainaiseksi kotiin.

Työtä etsin, itselle sopivaa paikkaa ei vaan löydy, tai en ole itse sopiva hakemiiini työtehtäviin. Olen aikoinaan kouluttautunut täysin väärälle alalle, sille alalle, joka varmasti työllistää ja johon luulin olevani kelvollinen. Mutta, elämä on muuttanut minua, en ole enää sellainen kuin olin silloin nuorena. Tai kuvittelin olevani, itseasiassa olen aina ollut juuri tällainen kuin nyt, tänään minulla ei ole enää tarvetta esittää mitään, ei ole tarvetta miellyttää ketään, ei missään tai koskaan.

Jos en kelpaa tällaisena kuin olen, en kelpaa sitten. Se ei ole minun ongelmani, olen sinut itselleni, itseni kanssa ja jos se ei ole hyvä toisille, en ala muuttamaan itseäni toisten vuoksi, vain sen takia, että minut kelpuutettaisiin johonkin joukkoon.

Olen se, mikä olen, en halua miellyttää ketään ihmistä, en halua nuolla persiitä, en esittää mukavaa ja kilttiä persoonaa, en halua olla mikään sosiaalinen ja helposti lähestyttävä, kun sitä kerta ole.

Olen se mikä olen, ja se saa riittää.

Valitettavasti se ei kelpaa työmarkkinoilla, työnantajille eikä työyhteisöille. Kukaan ei halua hankalaa tyyppiä joukkoonsa. Kukaan ihminen ei kestä sisäänpäinlämpiävää, epäsosiaalista ja itsenäisesti ajattelevaa ihmistä keskuuteensa. Minusta on muotoutunut epäkelpo nykyajan työmarkkinoille. En ole sopeutuva, en mukautuva tai altis muutoksille. Haluan tehdä asioita itselleni sopivalla tavalla ja yleensä se ei ole ollenkaan sama tapa, kuin muilla.

Olen jotenkin liian erilainen, liian omalaatuinen niin suuressa kuin pienessäkin mittakaavassa muita ihmisiä ajatellen. Tutustun hyvin hitaasti toisiin ihmisiin, jos ollenkaan. Suhtaudun suurella epäluottamuksella ihmisiin, erityisesti tuntemattomiin. Se pohjaa ihan puhtaasti omiin kokemuksiini ja pettymyksiin ihmisten kanssa, joihin olen sokeasti luottanut ja sitten jokainen on jollain tavalla onnistunut luottamukseni pettämään.

Epäsosiaalisen minusta tekee yhteisten kiinnostuksen kohteiden puuttuminen. En harrasta mitään, en sellaista josta riittäisi keskusteltavaa. En tee samoja asioita vapaa-ajalla, kuin muut. En urheile, en seuraa mitään, en ole oikeastaan mistään kiinnostunut niin paljoa että jaksaisin suu vaahdossa kahvipöydässä ja työn lomassa jauhaa. Keskittyisin mielellään itse työhön ja sen tekemiseen mahdollisimman hyvin. En seuraa politiikkaa, en tv:stä sarjoja, ohjelmia. En kuuntele radiota. Minulla ei ole oikeastaan mitään kiinnostusta edes asioihin, joista toiset ovat kiinnostuneita.

En enää osaa sosiaalista toimintaa, olenhan ollut niin kauan yksin ja omissa oloissani. Hiljaisuus on minun sanomani, rauhallisuus antaa täysin väärän kuvan siitä, mikä sisälläni aina myllertää joutuessani olemaan sosiaalisissa tilanteissa.

Juuri nyt tunnen, ettei minusta ole enää työntekijäksi. Minulta puuttuu kaikki edellytykset pärjätä työssäni. Kukaan ei todellakaan siedä minua muutamaa kuukautta pidempään ja uskon, että aiemmissa työsuhteissa ihmiset ovat olleet helpottuneita päästessään minusta eroon. En ole mikään mukava ja kiltti ihminen, vaikka joskus onnistuinkin sen kuvitelman ylläpitämisessä, onnistuin huijaamaan itseänikin kuvitellen olevani jotakin muuta, kuin olen.

Ei riitä ,vaikka kuinka taitava olisinkin tekemään työni ja tulokset olisivat kuinka hyviä tahansa, kun tosiaan olen ihmisenä ja persoonana ihan täysi kusipää. Olen liian erilainen ajatusmaailmaltani, tunteiltani, tavoiltani. Ja erilaisuutta on vaikea sietää. Ei riitä, että itse ymmärrän muita ja heidän tapojaan jne, vaan jos minua ei hyväksytä omana itsenäni, sellaisena kuin olen, minua ei ymmärretä, eikä edes haluta ymmärtää, vaan aina vastakkaiset ajatusmaailmat törmäävät ja aiheuttavat kipinöintiä se ei ole kenenkään edun mukaista.

Huomaan yhä varmemmin tajuavani olevani täysin väärällä alalla. Se, mikä minua kiehtoo, nuoruuteni toinen haave kariutuu jo alkutekijöihinsä. Minulta puuttuuvat lukio-opinnot, ja ne torppaavat täysin haaveilemani työn, ja ennenkaikkea opinnot ja koulutuksen ko. työhön. Pelkillä toisen asteen opinnoilla ei kovin pötkitä pitkälle. Ja opinnot on nyt toistaiseksi poissa laskuista, se olisi liian pitkä polku kuljettavaksi enää tällä iällä. Olisi pitänyt silloin joskus, tehdä toisenlaisia valintoja ja nyt on turha enää mennyttä jossitella.

En voi kuin todeta, ettei minusta ole enää mihinkään. On todella harmi, ettei tänäpäivänä enää tunneta ammattia kotirouva, kotiäiti kuten ennenvanhaan. Se olisi minulle juuri tähän hetkeen kaikkein paras ammatti.

Tänä päivänä ole joko työtön tai työssä tai sairas. Muita vaihtoehtoja ei ole. Niin, opiskelija myös. Olen ollut tähän mennessä kaikkia edellisiä, tuota sairasta lukuunottamatta, joten se vaihtoehto taitaa olla jäljellä? Opiskelijaksi minusta ei ole enää, talous on tiukkaa jo muutenkin. Työttömänäkään en haluaisi olla kovin pitkään, mutta minkäpä teen, jos ja kun minun persoonani on hankala, etten kykene työskentelemään työyhteisöissä.