Niin sitä kustannuksia sitten karsitaan, yksi asia kerrallaan. Muutto edullisempaan ja siis pienempään kotiin alkaa varmistua, olen jo ensiviikolla menossa kirjoittamaan uuden vuokrasopimuksen ja muuttopäiväkin samalla varmistuu. Auton vaihdosta suunnittelen heti muuton jälkeen, on se vaan luovuttava omasta ajonautinnosta, ajoturvallisuudesta ja helposta ajamisesta toistaiseksi ja kömmittävä sitten sillipurkkiin istumaan, huonon näkyvyyden taakse. Ei auta, auto on kustannuksiltaan myös liian suuri ja nyt on seinä vastassa, ei auta kuin luopua perheen edun nimissä.

Vuokrakustannusten ja auton kustannuksien pienentyessä niiden pitäisi riittää kompensoimaan tietyt taloudelliset menetykset, jotka ovat muutamia satoja euroja kuukausittain ja joiden varassa elämämme on pitkälti ollut. Oma työllistyminen olisi tämänkin asian suhteen vain pahentanut taloudellista ahdinkoa itselläni, joten olen iloinen näiden asioiden järjestymisestä.

Eletään aina sen tilanteen mukaan, sopeudutaan. Minun kohdallani surkuttelu ja asioista valittaminen ei auta ketään, ei auta mitään, vaan on sitten toimittava, silleen niinkuin pitää ja on järkevää. On pienennettävä kuluja tulojen romahtaessa.

Vuokra tippuu useilla sadoilla ja auton vaihdon jälkeen jo pelkät polttoainekustannukset tipahtavat minimiin. Autosta en tosin tahtoisi luopua mutta ei hirmuisesti ole vaihtoehtoa, eikä kyllä kovin paljoa valinnanvaraakaan. Mutta, ei auta valittaa. On elettävä sen mukaan, mihin varat riittävät.

Tuosta tulikin mieleeni eilen lukemani otsikko, jonka mukaan köyhien ihmisten pitäisi lopettaa kaikenlaisten einesten käyttö ja opeteltava edulliseen kauppa-asiointiin. Itselleni nousi karvat pystyyn siitä tavasta, miten tuo yksinkertainen asia jutussa esitettiin, halveksien ja ali-arvioiden. Ihan kuin köyhä ihminen olisi myös jotenkin tyhmä, jos monien itsestä riippumattomien yhteensattumien summana on joutunut sellaiseen asemaan kuin köyhyys. Törmäsin myös somessa toiseen vastaavaan, joka sai ainakin omat tunteeni kovin negatiiviseksi, eli jossakin roskislavatyyppisessä ryhmässä joku ilmeisen "rikas" oli antamassa hyvää hyvyyttään vanhoja vaatteitaan mainiten erikseen, että menee varmaankin jollekin köyhälle oikein hyvin. siis mitä ihmisten päässä oikein liikkuu? Ilmoitellaan omista jätteistä ja mainostetaan niitä erityisesti köyhille, hei haloo. Kyllähän nyt muutkin kuin köyhät haalivat ilmaista tavaraa, jonka voi laittaa rahoiksi toisaalla, ei aina tarvitse olla köyhä, ottaakseen vastaan erikseen köyhälle markkinoituja jätteitä.

Itse koen olevani köyhä, ainakin käytettävissä olevien tulojen perusteella. Mutta, kyllähän minullakin jokin ylpeys on tallella, ihmisarvo on minullakin riippumatta siitä, olenko köyhä, rikas vai jotain siltä väliltä. Ja se, että toiset, ns. rikkaammat ihmiset voivat arvostella toisia pelkän varallisuuden mukaan, on väärin. Jos rikkaus saa ihmisen tuntemaan ylemmyyden tunnetta ja sitä, että on jotenkin parempi ihmisenä, sellainen ihminen voi mielestäni painua maanrakoon.

Ja onko sitten oikein olla ns. rikas lainarahalla, olkoonkin pankin korot kuinka alhaalla tahansa. Onko se rikkautta kuitenkaan asua pankin omistamassa talossa velaksi, syödä kulutusluottoruokaa ja hankkia vähän vielä velkaa uuteen autoon ja muuhun ylellisyyteen? Kuin se, että omistaa oikeasti kaiken, mitä omistaa, ilman pankin lainaa, ilman kulutusluottoja.

Kumpi onkaan rikkaampi siinä tapauksessa, jos toisen tilillä on velkaa ja hienot puitteet, kuin se ihmnen, jolla hieman vaatimattomampaa muttei tilillään ollenkaan velkaa pois maksettavaksi? Velkaraha ei ole omaa rahaa ja pääsääntöisesti silloin pankki omistaa kaiken velkarahalla hankitun omaisuuden. Mutta, kun ihminen tekee työtä, säästää ja ostaa jotakin säästöillään, se on ihan omaa.

Mieluusti itsekin ottaisin tuota velkaa saadakseni sellaisen auton ja kodin kuin haluaisin. Mutta, en ole sittenkään varma, en enää siitä, haluaisinko kuitenkaan sitä taakkaa elämääni, että maksaisin pankille velkoja koko loppuelämäni ja olisin pankin talutusnuorassa ja naimisissa pankin kanssa. Se sitoisi minut liian pitkäksi aikaa ja todellakin pakottaisi tekemään tiettyjä asioita, joista ei sitten voisi niinvain enää päästääkään irti. Parikymmentä vuotta on pitkä aika olla kädet sidottuina johonkin tiettyyn asiaan ja kun elämässä voi sitten tapahtua ihan mitä tahansa, tai sitten olisi mahdollisuuksia, joiden toteuttaminen ei onnistu juurikin sen suuren pankkilainan vuoksi ja koska on sitonut itsensä kiinteällä omaisuudella.

Lapseni kun vähän vielä kasvavat, siis jokainen pääsee omilleen, en ole sidottuna enää mihinkään päin. sitten voin tosiaan ottaa kimpsut ja kampsut ja lähteä vaikka jalkapatikassa matkailemaan. Minua ei sido koti, ei kiinteä omaisuus, ei laina, jota pitäisi maksaa vielä kymmeniä vuosia pois.

Noh, eihän käytännössä asiat ole noin mustavalkoisia, kuin kirjoitin. Jokaiseen terttuun voi mahtua se mätä osa, joita valitettavasti ihmisissäkin on, mädättäen myös muut vieressä olevat.

On kuitenkin väärin toimia, mikäli tahatonkin motiivi on vain korostaa omaa rikkauttaan vaikka vaan lahjoittamalla omia huonokuntoisia tavaroitaan erikseen mainiten köyhät ihmisryhmänä, joille pitää kelvata juuri se, mitä annetaan. Ei saisi olla omia mieltymyksiä, vaikka annettaisiin paskaa paketissa, niin juuri köyhän pitäisi olla kiitollinen siitäkin, niinkö se menee?