Pakko muuttaa, tuo ajatus on nyt ainoa, mikä täyttää oikeastaan kaiken. Kävin tänään katsastamassa mahdollista uutta vuokrakotia, pettymys oli suuri. Oikeastaan siinä asunnossa toteutui kaikki kauhukuvitelmani, kaikki pelkoni, joita edes osasin pelätä etukäteen. Kuitenkin tällä haavaa se olisi ainoa vaihtoehto, ainoa järkevä ja kuviteltavissa oleva vaihtoehto.

Tietysti, voin jäädä tähän asuntoon mutta minun kaikki rahani menisi pelkkään vuokranmaksuun ja ei riittäisi edes. Jälleen olen tilanteessa, jossa siis valitsen kahdesta huonosta asiasta sen vähemmän huonon. Olenko todellakin valmis siihen, että oma terveyteni menee jälleen? Vai kituutanko sitten tässä vielä muutamia kuukausia, ja taloudellinen tilanne heikkenee entisestään? Kunnes romahtaa ensi syksynä, kun lapsi lähtee opintielle toiselle paikkakunnalle. Muutto on siis väistämätön ja edessä jokatapauksessa seuraavan vuoden aikana.

Otanko nyt vastaan kodin, joka on suhteellisen toimiva meille ja riskinä on oma terveys, vai jäänkö odottelemaan mahdollista toista kotia, josta ei myöskään ole mitään takeita terveyden kannalta?

Vaikeaa, niin vaikeaa. Teen niin tai näin, kumpikaan vaihtoehto ei ole hyvä. Jos unohdan terveyden, elämänlaatu pysyy taloudellisesti samana kuin nytkin. Jos taasen haluan olla varmasti ja pysyä terveenä talous romahtaa täysin. Kumpikaan vaihtoehto ei ole hyvä. Tämä on niin tätä minun huonoa tuuriani, kun elämässäni ihan jokainen asia heittää jollakin tavalla häränpyllyä.

Kun mikään asia, ei koskaan mene silleen kuin normaalisti ja oikein.

Kuulostelen itseäni, sydäntäni, intuitiotani ja se on sen kannalla, että pitää muuttaa, juuri siihen. Järki sanoo toista, tuo joka on niin monesti ennenkin ollut väärässä. Järjellä tekemäni päätökset ovat yleensäkin menneet metsään, mutta ne pikkuruiset ja vähän isommatkin sydämellä tehdyt päätökset ovat kantaneet pidemmälle. Ja nyt tuo tunne kertoo minulle, että muutto on tällä haavaa se oikea ratkaisu. Siis mikäli hyväksyy minut vuokralaiseksi. Kovin montaa hakijaa siihen ei ole tullutkaan, koska tämä alue on kovin omakotivaltaista ja on perin harvinaista, että alueella asutaan vuokralla. Vain kaltaiseni eronnet naiset asuvat vuokralla täälläpäin. Muut ostavat ja rakentavat talojaan.

Tämä mietintä on saanut aikaan minulle jo päiviä kestävän päänsäryn. Painin tosiasioiden kanssa ja yritän löytää hyvät ja huonot puolet molemmista asunnoista, tästä nykyisestä ja sitten mahdollisesta tulevasta. Pää hajoaa, vaikka nyt tiedänkin intuition tekevän ratkaisun, joka muodostuu oikeaksi.

Pienellä siivouksella uskoisin saavani asunnon kotoisaksi, kellastuneet pinnat valkoisiksi. Mitä sitten, jos puitteet on epäsiistit, ehkäpä sisustuksellinen haaste itselleni? Kyllä, toivon voivani allekirjoittaa vuokrasopimuksen piakkoin.

On se oikea ratkaisu tähän hätään. Uusi hätä tulee sitten uudelleen, mutta saan lisä-aikaa näin, ja lapset saavat vähän kerrallaan sopeutua luonani ahtaampaan kotiin. Kunnes tulee eteen tulevaisuudessa se tilanne, etten ole oikeutettu kuin yksinasuvan asumistukeen, jolloin minun on muutettava uudelleen ja silloin se tarkoittaa lasten ahtamista pieneen kaksioon tai suureen yksiöön. Mutta, sen aika ei ole ihan vielä. Sitä ei ihan vielä kannata murehtia.

Olen ollut niin hermostunut, että poltan tupakkia ihan jatkuvasti. Onnistuneesti vähensin ja vähensin ja jo melkein kykenin lopettamaan. Sitten alkoi tämä asuntoasian pohtiminen ja eri vaihtoehtojen plärääminen ja huomaan ravaavani jatkuvasti tupakoimassa. Itselleni tupakointi on aina ollut keino rauhoittaa mieltä, hakea etäisyys kaikkeen. Olenharmissani hieman, koska hetken, pienen hetken nautin melkoisenkin huolettomasta ajanjaksosta, joka nyt siis mennyttä kirvistellessäni tämän asuntoasian kanssa.

Kaikenlaiset keskeneräiset asiat saavat minut kovin hermostuneeksi. Jännitän, saan päänsäryn ja se sitten itsessään vaikeuttaa elämää. Haluaisin tämänkin asian järjestyvän nyt nopeasti alta pois. Enkä elää epätietoisuudessa ja epävarmuudessa.

Asioilla on tapana järjestyä, parhain päin.