Uuden edessä? Tuuliko kääntyy? Oma olo jotenkin odottava, jännittynyt. Huomaan, että voin edelleen tehdä kaikenlaista oman elämäni ja lasteni laadun parantamiseksi.

Olen leikitellyt ajatuksella, että voisin ihan oikeasti harkita kodin etsimistä toisaalta, tämänhän pitikin alunperin olla vain väliaikainen ratkaisu. Olen leikitellyt erilaisilla ajatuksilla siitä, kuinka hankkisin elantoa perheelle ja mikäänhän ei estä lapsia etsimästä työtä?

Tosiaan, on olemassa muutamia edullisempia vaihtoehtoja asumiseen kuin tämä nykyinen koti. Tässä ei periaatteessa ole mitään vikaa ja sijaintikin on ihan kohtuullinen. Mutta asumisen kalleus hirvittää nyt, kun tiedän tämän olevan törkeän kallis. En ole kovin viitsinyt vertailla vuokrien hintoja ja nyt sitä tein yhtenä päivänä, hiukseni nousivat kauhistuksesta pystyyn tämän kalleuden vuoksi. Asumisasian jätän nyt hautumaan hetkeksi, huomaan sitten jonakin päivänä, että edessäni seisoo täydellinen ratkaisu ongelmaan.

Jos ihan pienenpienet asiat tulevat pelkästä toiveesta jossakin vaiiheessa konkreettisiksi, niin miksei myös ne isot asiat? Pitää vain oikeasti tietää, mitä haluaa ja sen jälkeen voi huomata asioiden menevän kohti sitä toivetta tai tavoitetta jota on ajatellut.

Olen itse kuitenkin ollut pitkään jokseenkin tyytyväinen, siis päällisinpuolin. Tai siis tyytynyt vaatimattomasti vaatimattomaan elämääni, Mutta nyt on jo aika alkaa uskaltamaan ja ottamaan uusia askeleita elämässä eteen ja ylöspäin. Todellakin samat mahdollisuudet on olemassa, kuin kenellä tahansa.

Olen tuota mahdollisuuksien "mantraa" hokenut itselleni nyt koko viikonlopun ja minulle se toimii. Aina, kun huomaan ajatusteni kallistuvan negatiivisen puolelle, muistuu mieleeni myös tuo lause. Minulla on aivan samat mahdollisuudet ja se riittää itselleni palauttamaan tasapainon.

Aloittaessani kirjoittamaan tätä, en vielä tiennyt lähestyvästä myrskystä, kiira/klaara yhtään mitään. Tai tiesin, tuuli kääntyy ja olo oli jotenkin odottava, se oli se omituinen tunne, jonka tunsinkin. Olihan kokemus. Auringonpaiste vaihtui hetkessä pimeyteen, kun myrskypilvi tummensi koko tienoon, sade ja tuuli ajoi minutkin sisälle ensimmäisen rajun puuskan tullessa. Jossakin vaiheessa sanoin perheelle, että kohta soi puhelin. Tiesin jotenkin myrskyn aiheuttaneen ylimääräistä vahinkoa äitini luona ja niinhän siinä sitten kävikin ja säikähdyksellä ja läheltä piti- tilanteella oli sitten selvinneet. Puhelimessa tosin sain sellaisen kuvan, että oli suurikin vahinko tapahtunut ja paikan päällä tilannetta katsellen selvisi, ettei mitään vahinkoja onneksi tullut. Myrskyn jäljiltä oli yötä vasten kaikki tiet jostain kohtaa poikki kaatuneiden puiden vuoksi ja onneksi minun ei tarvinnut lähteä ajelemaan äidilleni silloin illalla, en olisi päässyt kovin pitkälle kuitenkaan.

Oloni on edelleen jotenkin jännittynyt, odottava ja sellainen kutkuttava. Jotakin on tulossa edelleen, omaan elämääni. Jotakin uutta ja mielenkiintoista veikkaisin.  Toivoisin sitä rahaa, tai ainakin mukavan työn tälle syksylle. Itse kun en millään keksi muuta toimeentuloa tähän hätään. Kaikki ideat on jo keksitty, käytössä tai sitten ne on minulle jollain lailla hankalia toteuttaa.

Mutta, aika taas näyttää mitä tuleman pitää. Sitä odotellessa maksimoin taasen kulutuksen minimiin, säästän kaikessa mahdollisessa ja teen hyviä "löytöjä" arkisten päivittäistavaroiden kanssa. Bongailen siis yleensä ikäänkuin vahingossa tai sattumalta alennuksista juuri ne asiat, joita kulloinkin tarvitsen.

Vielä, kun oppisin kulkemaan kauppamatkan kävellen, siis niinä päivinä, kun lapset ovat isällään ja ostokset eivät vaadi hevosvoimia kulkeutuakseen kaupasta kotiin. Samalla saisin tosiaan sitä hyödyllistä liikuntaa, joka muutoin jää melkoisen minimiiin ja säästyisi sekin bensiini muuhun liikkumiseen. Mutta, omia tapojaan on hieman hankala muuttaa, kun jostakin asiasta on tullut selviö, toisenlainen tapa tehdä sama asia kuulostaa ihan kamalalta. Niin on minulla nyt tuon kauppaan menon kanssa. Lähin kauppa on lähellä, oikeasti ja jokainen kerta posottaessani autolla sinne, tunnen soimaavia ajatuksia siitä, miksen taaskaan voinut lähteä kävellen? Mutta, jos olen ja yleensä olen rehellinen itselleni, tunnustan, etten pidä yksin kävelystä ollenkaan. Aikoinaan, kun lapset kulkivat kukin tavallaan jokapaikassa mukana, oli kävelylenkit ja kaikenlainen asiointi kävellen itsestäänselvyys ja nautin siitä suuresti.

Minulla meni vuosia eron jälkeen oppia elämään itsekseni niillä viikoilla, kun lapset asuvat isänsä luona. En voi sanoa osaavani vieläkään elää täysipainoisesti yksin ollessani, mutta pärjään jo kohtuuhyvin. Ja nykyisin jo kykenen hieman nauttimaan omasta ajasta, jota minulla siis ei ollut koskaan enää ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen.

Jännityksellä jään odottamaan tätä viikkoa, toivon niin kovin positiivista muutosta, muutoksia elämääni. Mielenkiintoinen Työ tai toimeentulo jollakin lailla olisi tervetullut muutos, uusia ihmissuhteita? kenties, yllättävä loma? No, jotakin jokatapauksessa on tuloillaan ja jää nähtäväksi mitä.

Elämässäni on juuri tänään jo paljon hyvää, sellaista mistä olen kiitollinen. Oli ihana herätä hyvin kylmään ja aurinkoiseen päivään, yön kosteus tiivistyi pisaroiksi. On  ihana olla juuri nyt kotosalla, keitellä marjat mehuiksi rauhassa, ilman kiirettä. Puuhastella kotosalla kaikenlaista pientä ja joskus vähän suurempaakin. On mukava kokea vaihteeksi kehon toimivuus ja uudenlainen jaksaminen fyysisesti, sitä en olekaan kokenut aikoihin ja nyt pitää nauttia, niinkauan kuin sitä kestää.

IMG_7989.jpg