Elämänikö tylsää, ei. Ei ollenkaan, ja on kuitenkin. Pienen pientä mieliharmia milloin missäkin muodossa. Eilen tosin huomasin iloiseksi ylläriksi, että tilillä olikin hieman rahaa ja pääsinkin tankkaamaan auton ja sen myötä viemään pienen vaatenyssäkän eteenpäin. Lapset kasvavat hirmuista vauhtia, tai sitten aika vaan menee nopeasti, kun koko ajan tuntuu, että ne uudet, vasta ostetut jäävät pieniksi. tNo ihan sama, hyvä kun kasvavat.

Syksy on tosiaan tulossa, aamuissa viipyy kosteus, viileys ja jos päivällä aurinko paistaa, ilma on kuivaa ja voi melkein jo haistaa syksyn tulon. Mietiskelin jo yhtenä iltana kynttilöitä, valaisemaan illan hämärää ja tuomaan sitä pientä iloa muutoin niin harmaaseen arkeeni. Saa nähdä, milloin sitten jaksan vaivautua tekemään asialle jotakin ja kaivelemaan kaappeja?

Kaapien perusteellinen puunaus on aiheutanut taas sen, että huomaan keränneeni muutamia juttuja tehtäväksi sitten joskus. Sitä joskusta vaan ei ole koskaan, ainakaan tähän mennessä, tullut. Tai sitten en muista ainakaan tähän hätään, mihin tarkoitukseen olen jotakin tiettyä asiaa säilyttänyt. Nyt ne tavarat sai kuitenkin mennä, viemästä tilaa, joka on muutenkin niin kortilla. Tuosta tulikin mieleen hankkia niitä jätesäkkejä, en pääse eteenpäin puuhassani ollenkaan ilman niitä. Kylmästi vaan kaikki ylimääräinen pois, mitä tekee asioilla, joille ei ole käyttöä? Ne eivät tuota iloa kaapin pohjalla iloa kelleen ja se nyt on jo niin koettu, ettei mitään sellaista tarvitse säilyttää, minkä voi myöhemmin tarvitessa hankkia kaupastakin.

Siivouksen jäljiltä päätin jatkaa suurehkoa käsityöprojektiani, koska nythän minulla on aikaa. Tuo projekti on odottanut tekijäänsä vuosia. Pikkulapsiaikoina, kun pieniä oli enemmän kuin kolme,  minulla ei enää riittänyt energia moiseen ja jos joskus pyysinkin sitä kuuluisaa omaa aikaa lasten isältä, hän suuttui minulle ja lähti itse autotalliinsa jättäen minut kuin kostoksi yksin lasten kanssa tuntikausiksi. Tosin, tänään tiedän hänen pettämishistoriansa, niin kyllähän sitä puhelimessa se muutama tunti sujuukin oikein nopiaan tai sitten yhenäkkiset lähdöt tuli perseen alla ja tuntikausien poissa-olot muka äidillään. Ja minä hölmö uskoin, kaiken. Mutta, mennyttä se on ja sille ei olisi silloinkaan mahtanut mitään. Ihminen itse valitsee tekonsa ja tekemättä jättämiset. Olisi se oma aika tehnyt itselleni hyvää ja minun ei olisi tarvinnut kokea loppunpalamista ihan vaan olemalla kotona lasten kanssa ja siis tasapainoilla mielenterveyden kanssa painivan aikuisen kanssa, joka kuitenkin käyttäytyi kuin murrosikäinen kakara.

Tuntui kuitenkin hienolta palata projektin eteen. Katselin työtä ja sitä, miten se hitaasti ja varmasti on valmistunut. Mietiskelin niitä aikoja, kun minulla oli lastenhoidon lomassa vielä aikaa tehdä sitä ja samalla muistui mieleen se, miten lasten isän kanssa alkoi samoihin aikoihin kaikki  ongelmat kärjistyä tai tulla esiin, pikkuhiljaa. Mietin itseäni ja niitä mietteitä silloin ja minun olisi kannattanut toteuttaa ne omat eroaikeeni jo tuolloin. Mutta, sitten alkoi taas helpottaa ja elämä soljui jonkin aikaa ihan jopa normaalisti, kunnes helvetti iski uudemman kerran. Olinhan sanonut tahdon ja niin myötä,-kuin vastoinkäymisissäkin. Tahdoin.

Tänään mietin projektin lomassa, miten onkaan aika vierinyt eteenpäin. Miten paljon  lapset ovat kasvaneet siitä, kun aloitin. Aika ei oikeastaan tunnu miltään, tosiaan vain lasten kasvu kertoo vuosista. Mietin, kuinka aihe, jota työstän on jo nyt kovin vanha, ei ole enää ajankohtainen, mutta silloin olisi ollut. Tuolloin ajattelin, kuinka se tuottaa iloa myös lapsille vuosiksi eteenpäin ja nyt se aika alkaa olla vääjäämättä jo ohi.

Päätin kuitenkin tehdä työn loppuun, vaikka siinä menisi aikaa vielä vuosia. Minulla ei ole kiire ja työ on odottanut vlmistumista vuosia. Saa sitten joskus nähdä, mikä on sen kohtalo. Annanko pois vai jääkö se kotiin tuomaan sitä iloa, mitä sen olisi jo aikoja sitten pitänyt tehdä?

Joudun käydä ihan fyysisesti selvittelemässä bussilippuasiaa, ärsyttää lähteä niinkin pitkälle, mutta minkäpä teen, kun ei puhelimitse saa yhteyttä ollenkaan. Ja kodin tyhjennysprojekti jatkuu. Pois vaan kaikki turha ja tyhjänpäiväinen. Mitä vähemmän tavaraa, sen parempi.