Asioilla on tapana järjestyä. Jotenkin.

Viikonloppuna näin unta, nuoruuteni ensimmäisestä rakkaudesta. En ole koskaan nähnyt hänestä unta ja nyt hän tuli häivähdyksenä esiin. En tiedä hänestä tai elämästään mitään, kun tiemme erosivat aikoinaan, kuulin vain epämääräisiä huhuja, joiden paikkaansapitävyydestä en koskaan saanut varmuutta ja se jännä yhteys, minkä saan ihmisiin, en ole häneen koskaan saanut, liekö siksi, etten ole uskaltanut mennä niin pitkälle, olen tahtonut kunnioittaa toista niin paljon? Vaiko olenko halunnut säilyttää muiston hänestä sellaisena, kuin on? 

Yleensä  ihminen tulee tietoisuuteni hyvissä ajoin ennen varsinaista kohtaamista, tai varsinaista yhteydenottoa juuri unien ja ajatusten muodossa ja olenkin ikäänkuin salaa elätellyt toiveita tuon ihmisen tapaamisesta. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka elämä on kulkenut hänen kohdallaan ja niin eespäin. Myöskin somessa hänen sukulaisensa putkahti esiin, ja sitäkään ei koskaan aiemmin tapahtunut. Miksi siis nyt?

Tiedän omasta kokemuksesta ihmisten välisen yhteyden, sanomattoman henkisen siteen, joka aktivoituu silloin tällöin. Koen melkoisen usein sen, että ajattelen jotakin ihmistä ja ei mene kovin montaa tuntia, kun hän ottaa minuun yhteyttä. Niin kävi jälleen viikonloppuna, kun eräs toinen otti minuun yhtettä pitkästä aikaa kysellen kuulumisia.  Itselleni ilmiö on ihan tuttu, arkinen ja en useinkaan kiinnitä siihen mitään huomiota, koska sellaista tapahtuu kovin usein. Nyt kuitenkin olen alkanut miettiä hieman syvemmin, onko tuolle olemassa jotakin nimeä, kokeeko muutkin kuin minä tai sukulaiseni samoin jne.

Samana iltana sain kokea myös kolmannen yhteydenoton, ihmiseltä jonka yhteydenotot olen kieltänyt jo vuosikymmeniä sitten. Pelottava ja kurja ihminen kaikin puolin ja on ollut itselläni vaikeuksia elää hänen tekojensa kanssa, unohtaa ja jatkaa elämää.

Siis kolme ihmistä yhden vuorokauden aikana. Ensirakkaus,lapsuudenystävä ja vihollinen. Jos noin voin kuvata heitä jokaista yhdellä sanalla. Vihollisen yhteydenotto tuli ihan puskista, yllättäen. Ensirakkaus tuli uneeni ja tunteena, että on ainakin hengissä vielä ja ystävään olinkin ajatellut ottaa yhteyttä lähiaikoina, kysyäkseni kuulumisia.

Mietin hiljaa itsekseni, mikä tarkoitus heillä jokaisella on juuri nyt? Miksi nyt?

Jokaisella kohtaamallamme ihmisellä on aina jokin tarkoituksensa molempien elämässä. Lapset syntyvät syystä juuri tiettyyn perheeseen, tiettyyn elämäntilanteeseen jne. Niin olen saanut huomata tämän myös omien lasteni kohdalla, huomaan monesti olevani kiitollinen omasta eletystä elämästäni ollessani lasten elämässä mukana äitinä. Huomaan, miten kiitän mielessäni useista asioista, ja ennenkaikkea siitä varmuudesta, että kaikilla asioilla on tapansa järjestyä.

Kohtaamme ihmisiä syystä, vaikka monesti tilanteet voivat tuntua täysin sattumanvaraisilta, mutta tähän ikään mennessä olen oppinut sen, ettei mikään ole sattumaa, vaan tietyt ihmiset tulevat tiettyyn aikaan, kun aika on kypsä ja lähtevät tiettyyn aikaan, kun aika on jälleen kypsä.

Jotakin aina tapahtuu elämässä, koko ajan on jotakin ikäänkuin muhimassa, kypsyssä ihmisen sisimmässä. Ja aina sitten jotakin tapahtuu, kun sitä vähiten osaa odottaa, ikäänkuin ylläripakettina. Nyt en tosin tiedä, onko esimerkiksi tarkoitus kohdata uudemman kerran tuon ensirakkauden kanssa ja miten hän ylipäänsä liittyisi minun elämääni? No, aika näyttää, jää nähtäväksi.

Lapsuudenystävääni mietin, koska hän oli ainoa ihminen, joka eroni jälkeen kuunteli, tuki ja auttoi ihan konkreettisestikin minut irti exän vallasta. Uskon, että vielä tanapäivänäkin ilman tuota apua olisin exän sätkynukke tai pahimmassa tapauksessa jo hengetön tai muuten "poissa pelistä" lainatakseni exän sanoja. Olin ajatellut kertoa hänelle kuulumisia, sitä miten olen jälleen kerran harpannut askeleen eteenpäin ja kiittänyt häntä sen miljoonannen kerran olemassa-olostaan ja ilmestymisestä elämääni viime hetkillä, luoden sen tarvittavan uskon elämän jatkumisesta silloin siinä hetkessä. Olin jo jokseenkin luovuttanut, en itse jaksanut ja hän piteli minua pystyssä sen hetken, nosti ylös.

Vihollisen yhteydenoton motiivia omassa elämässäni en oikein käsitä, paitsi siten, että kaikki ikävät muistot ja tunteet nousevat uudelleen tietoisuuteeni. Kaikki se häpeä, nöyryytys lyövät vasten kasvoja. Laimenneena, osin jo unohtuneenakin yritän edelleen olla miettimättä, tuntematta, muistamatta. Vaikka tiedän, etten pääse eroon, olisi annettava anteeksi, ja unohdettavakin viimein lopullisesti? Se on mahdollista, se on yksi pieni luuranko kaapissani, joka olisi kyettävä hävittämään ja tuomaan pois sieltä.

Nämä kaikki kolme ihmistä olivat olemassa, vaikuttaen aikoinaan lapsuuden/nuoruuden elämässäni, yhtäaikaa ja limittäin, peräkkäin. Tänään ymmärrän, että minullakin oli jokin vaikutus heihin, samoin kuin heillä minuun?

Jokainen heistä on vaikuttanut omalla tavallaan omaan tunnemaailmaani, joko positiivisesti tai negatiivisesti. Nyt muistankin nähneeni unta aiemmin kesällä myöskin vihollisesta, hänen kodistaan/tontistaan ja tyhjistä piilotetuista huoneistaan. Heräsin tuolloin kovin ahdistuneena miettien, mikä olikaan unen sanoma minulle.

Nyt kuitenkin olen kiitollinen, olen tässä ja nyt. Juuri nyt minusta tuntuu, että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Olen siinä, missä minun pitääkin olla ja voin luottaa siihen, että jokainen tapahtuma elämässä tapahtuu syystä, jonka tarkoitusta on oikeastaan ihan turha edes miettiä juuri sillä hetkellä, voi mennä vuosikymmeniä, ennenkuin jollekin asialle/tapahtumalle ymmärtää syyn tai sitten ei ymmärrä koskaan.

Itse kuitenkin pidän pohtimisesta, asioiden syvällisestä luotaamisesta ja tarkoituksen miettimisestä. Ihmisuhteet itsessään on minulle kovin vierasta aluetta, ellei nyt läheisiä lasketa lukuun. Ystävyydet ja tuttavuudet ovat vieraita minulle, koska en oikein ymmärrä ihmistä. Niin se vain on. En ymmärrä loppujen lopuksi itseänikään, vaikka olen muuta uskotellut itselleni.

On olemassa pinnallista ymmärrystä ja sitten syvällistä ymmärrystä. Ja tajusin juuri, etten ole koskaan ymmärtänyt ketään ihmistä kovin syvällisesti, hetkittäin ja ohimenevästi jotain on saattanut pilkahtaa, mutta siihen se on kaikki sitten jäänyt.

Juuri nyt voin todeta, etten todellakaan tiedä, en sitten yhtään mitään. Ja siitä on hyvä lähteä etenemään...