Tosiaan, MINULLA ON AIVAN SAMAT MAHDOLLISUUDET, kuin muillakin ihmisillä. Mahdollisuudet toteuttaa itseäni, elää elämääni ja tehdä elämästäni mukavaa ja mielenkiintoista. Sama lapsillani.

Aikoinaan kuvittelin, että voisin olla onnellinen vähästä, kuten olen aina ollutkin. Äärimmäisessä köyhyydessä lapsuuteni elo ei antanut unelmille sijaa, vaan taidon selviytyä haastavista asioista. Tajusin juuri hieman syvällisemmin sen totuuden, että vaikka olenkin nyt tilanteessa, että saan laskuni maksettua juuri ja juuri ja vähän leipää pöytään ja vaikka se itselleni olisi riittävä, olen unohtanut lapseni tuossa kuviossa. Tosiaan, lapsille se ei riitä, ei koulumaailmassa ja ei vapaalla, ei myöskään kotona.

Ja oikeastaan, haluan itsekin kokea paljon uusia, mielenkiintoisia ja positiivisia asioita, vielä. Ja jos mitenkään mahdollista, tarjota sitä samaa lapsillekin. Vaikka, kyllähän heilläkin on sitten isona ne omat mahdollisuutensa.

Somea selaillessa huomasin jälleen sen pienen kateuden ja harmistuksen varman essiinmarssin ja pysäytin alkavan ajatuskuvion siihen pisteeseen. Päätin, etten halua enää lähteä tuolle polulle, kateuden vihreille vesille. Ei mennyt kuin hetki, kun mietin, miten minun pitäisi sitten suhtautua, kun se kateus pyrkii pintaan ja tuumasin, että tosiaan, minulla on aivan samat mahdollisuudet toteuttaa ja unelmoida ja saada elämästäni mielenkiintoista.

Omasta kokemuksestani tiedän, että pienenpienillä jutuilla ja vähän isommillakin asioilla on taipumus toteutua, ei välttämättä heti, mutta joskus kuitenkin. Minun pitää vain opetella uudelleen olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja oppia uudelleen sanomaan kyllä mahdollisuuksille. On sitten minun valinnassani, otanko tilaisuudesta vaarin vaiko enkö. On todellakin uskallettava hypätä ainakin ajoittain omasta mukavuusalueesta pois ja uskallettava luottaa.

Otin keväällä avukseni ruutuvihkon, jota täytän aina silloin tällöin, siihen laittelen kuin kalenteriin ylös tulevia jo sovittuja asioita sekä sitten ikäänkuin muistutuksia itselleni kaikista niistä pienistäkin asioista, joista haaveilen tai ajattelen, että olisipa mukavaa...

Vuosi takaperin olin laittanut itselleni erään viikon maanantaille muistutuksen töihin varautumisesta, vaikkei minulla ollut vielä silloin merkintää tehdessä aavistustakaan minkäänlaisista töistä ja kuinka ollakaan, edellisenä perjantaina sitten minulle soitettiin ja tarjottiin työtä ja kun kyseltiin, voinko aloittaa jo heti maanantaina, saatoin ilokseni huomata, että olin jo varannut kyseisen maanantain työlle. Tämä oli itselleni ensimmäinen tuollainen "sattuma", Ja muutamia vastaavia on tullut tuonkin jälkeen.

Asioilla on todellakin tapansa järjestyä, juuri kuten niiden pitääkin ja aina ei kaikkien asioiden tarvitse olla niitä negatiivisia juttuja, samoin voin ajatella myös positiivista ja toivottavistakin asioista.

Tänä aamuna tosiaan ärsyynnyin omaan taipumukseeni ajautua negatiiviseen ajatteluun, joka taasen johtaa ikävään kierteeeen ja saa jossakin vaiheessa myös konkreettisia vaikutuksia aikaan. Minun pitää oikeasti opetella pitämään yllä ja ruokkimaan omilla ajatuksilla niitä positiivisia asioita ja positiivisia tunteita. Joka taasen sitten tuo myös tullessaan ihan näkyviäkin positiivisia asioita. Opettelen sanomaan kyllä, enkä märehtimään omissa kateuksissani.

Elämäni on riittävän hyvää jo nyt, mutta miksi tyytyä tähän, kun oikeasti on olemassa paljon enemmän ja paljon parempaakin. Minun ei tarvitse tyytyä vain tähän, vaan voin ponnistaa eteenpäin, ylöspäin ja tällä kertaa myös perheeni jäsenet ovat mukana, en unohda heitä, kuten aikoinaan tein. Mietin ja toivoin asioita vain omista lähtökohdistani käsin, kuinka vain minä itse tulen onnelliseksi. Nyt mietin sitä, kuinka koko perhe ja jokainen jäsen saavuttaa elämässään onnen, onnellisuuden ja saman sisäisen rauhan, minkä itsekin omaan pääsääntöisesti.

Tänään huomasin myös, mikä tarkoitus taannoisella minuun kohdistuvalla valehtelulla olikaan. Tarkoitus oli pysähtyä ja jäädä hetkeksi miettimään uudemman kerran omaa oikeuttani ja perheeni oikeutta hyvinvointiin ja hyvin kohteluun. Ymmärsin sen taas, ettei minun tarvitse vaivata ja saada itseäni epätasapainoon jonkun toisen ihmisen väärintekemisen vuoksi. Minun ei tarvitse alkaa hiuksia halkomaan asian vuoksi, annan asian vain olla ja unohdan koko episodin. Ei ole tosiaankaan minun asiani huolehtia toisten moraalista ja oikeudentajusta. Riittää, kunhan teen parhaani itseni ja lasten kanssa. Vastuu on kuitenkin jokaisella itsellään ja seurauksetkin kantaa jokainen ihan itse. Episodi sysäsi minut ajattelemaan asioita ihan uudelta kantilta, uudesta näkökulmasta ja se on jo itsessään mielenkiintoista. Hymyilen itsekseni pitkästä aikaa....

Tämän aamuinen oli itselleni kovin tärkeä oivallus, Ei riitä, että havittelen kaikkea hyvää omaan elämääni, minun on otettava koko perhe mukaan tuohon ajatukseen. Meillä on samat mahdollisuudet kuin muillakin saavuttaa kaikki se hyvä ja positiivinen, mikä muillakin on!

Vielä en kuitenkaan tiedä, mitä, miten, milloin jne. Koko perhe sisältyy jatkossa tähän kuvioon, joka vie elämässä eteenpäin, kunhan sille vain antaa mahdollisuuden ja uskaltaa hypätä pois tutusta ja turvallisesta.

piirrosaurinko.jpg