Paljon olisi mietittävää ja toisaalta sitten ei. Se mitä pähkäilen tässä pienessä mielessäni, ei johda oikeastaan mihinkään. Mutta, kuten olen niin jo monesti todennut, minun pakko saada ajatukseni edes jonnekin ulos, joten seuraava tekstini on vain ja ainoastaan mieleni roskaa, ihan omaa jätettäni, joka nyt vaan pitää kipata jonnekin.

Omia luulojani, omia pelkojani, omia epämääräisiä aavistuksiani. Siis asioita, joista ihmiset puhuvat omien luotettujensa kanssa, mutta kun minulla ei sellaista ole, kirjoitan.

Omat mietteeni saavat minulle aikaan pahaa mieltä, en tosin kerro siitä kelleen, kukaan ei tiedä näistä aatoksistani. Masennan itse itseni, omilla ajatuksillani. Ja kukaan ei ole kertomassa, ei muistuttamassa minua kaikesta siitä hyvästä, mikä on. Paitsi minä. Tasapainoilen elämäni hyvien asioiden ja sitten näiden huonojen kokemuksieni ja ajatuksieni välimaastossa.

Yksi asia ylitse muiden on epätyytyväisyyteni parisuhteeseen. Olen asiasta yrittänyt keskustella asianomaisen kanssa useasti, tuloksetta. Joko hän ei ymmärrä, ei halua ymmärtää. Tai sitten hänellä on jokin oma lehmä ojassa kanssani ja hän kusettaa minua ihan 100-0. Tai sitten tuo ihminen on pettänyt ja pettää minua toisen kanssa ja ei jostain syystä kykene itse viheltämään peliä poikki kanssani?

Minun mittani alkaa olla täysi tätä olematonta parisuhdetta. Juuri nyt koen, kuinka ihan jokainen asia on pielessä. Niin pielessä, etten osaa kunnolla kunnioittaa tätä toista. Kunnioitukseni häntä on murentunut pikkuhiljaa, vähän kerrallaan. Ja nykyisin se on alkanut näkyä omassa toiminnassani, vaikka joudunkin pinnistelemään, etten loukkaisi toista tai kohtelisi huonosti.

Mikä sitten murentaa tuota omaa kunnioitustani miestä kohtaan? Valheet, joista hän puhuu itsensä pussiin. Epämääräinen ja omituinen käytös. Valheet, joista hän ei vielä ole jäänyt kiinni, mutta näen selvästi, että valehtelee, erityisesti työasioissa.

Kunnioitustani on murentanut myös hänen lupauksensa monista asioista, jotka eivät ole kuitenkaan toteutuneet. Hänellä itsellään on niin monta tekosyytä jokaiseen asiaan ja jossittelu ja tekosyiden esittäminen alkavat jo raivostuttaa. Mitään ei ole kuitenkaan vuosien saatossa tapahtunut, hän ei ole saanut mitään aikaiseksi asioille, jotka hän luvannut hoitaa alta pois.

Myöskin hänen "käytöksensä" on minua kohtaan kovin epäkunnioittavaa tai niin koen sen. Hän ei edes halua yrittää parantaa omia tapojaan niin, että ottaisi enemmän huomioon myös minut ja tarvittaessa myös muut perheen jäsenet. Olen vuosia toivonut, että olisimme muutenkin tekemissä kuin ulkona tupakoimassa. Muun ajan ollessaan meillä hän todellakin torkkuu televisio auki ja siirtyy sohvalta yöunille. Ja aamusta hän jo lähtenyt aikaisin, niin ettemme näe ollenkaan, ennenkuin taas illalla, hänen 13 tuntisen päivän jälkeen.

Olen ollut tällaisessa tilanteessa ennenkin. Ihmettelin mikä mättää, syyllistin itseni ja yritin kaikkeni ollakseni parempi toiselle ja loppujen lopuksi syynä oli pettäminen. Minä en riittänyt.

En tahtoisi huomata olevani samassa tilanteessa jälleen. Mutta en voi olla miettimättä tätäkin vaihtoehtoa, koska myös olemme etääntyneet toisistamme paljon. Minun etääntyminen johtuu puhtaasti siitä, että pidättelen itseäni, en sano niitä asioita, mitä mieleni tekisi, koska tiedän sen olevan ihan turhaa. En jaksa kuunnella niitä hetkessä keksittyjä tekosyitä, onnettomia selityksiä ja selkeitä valheita, joista puhuu itsensä pussiin ja joudun huomauttamaan asiasta.

Olen yrittänyt nätisti ottaa parisuhdettamme ja sen tilaa puheeksi tuloksetta. Häntä ei tunnu oikein kiinnostavan ja en tiedä miksi. Mietin, mitä olen hänelle tehnyt, olenko loukannut jotenkin? Minä ärsyynnyn ja hän myös minun ärsyyntymisestä.

Olenko kenties yrittänyt väärällä tavoin? Olenko kenties asettanut hänelle mahdottomia, joskin täysin normaaleja elämisen ja olemisen "ehtoja" ja olen yrittänyt tuoda esiin omaa näkemystäni parisuhteesta ja siitä, miten sen kenties saisi toimimaan? Onko enää edes järkeä, vaan vain kylmästi viheltää peli poikki? En tiedä? Miehestä kun ei ota selvää, ei sitten juuta eikä jaata. Sekin ärsyttää minua.

Mies sepostaa, miten muka rahan takia viihtyy työmaallaan, mutta kun se raha ei oikein näy missään. Ja mitä olemattomalla rahalla tekee? Ymmärtäisinkin vielä tuon tuntimäärän, jos kylpisimme siinä rahassa mutta kun sitä ei ole, niin ei ole. Ja en ole tätä asiaa halunnut ottaa vieläkään puheeksi, koska olen edelleen sitä mieltä, että jokainen hoitakoon omat asiansa. Mutta kaipa sekin on vielä puheeksi otettava, jos hän meinaa oikeasti loisia tässä kanssani.

Oma kunnioitukseni tosiaan miestä kohtaan on kadonnut. Jokainen hetki riipii sitä vielä lisää. Asioista, joista olen yrittänyt hänelle ja hänen kanssaan puhua, eivät ole näköjään tuoneet mitään muutosta. Vain oikeastaan enemmän pettymyksiä ja enemmän ärsyyntymistä häntä kohtaan.

Olen yrittänyt puhua hänelle hyvällä, mutta myös olen alkanut yhä enemmän kuittailemaan ja olemaan itsekin ilkeä ja veemäinen. Kun tuntuu, ettei mikään mene perille ja mikään tapa keskustella ei toimi, siis kun mies vaan ei osaa tai ei halua tarttua asioihin, joissa minä toivoisin parannusta tai muutosta.

En ole oikeastaan edes selvillä siitä, miksi hän on kanssani? Sen tiedän, etteivät tunteet ainakaan näyttele kovin vahvaa roolia tässä suhteessa, vaan jotenkin tuntuu siltä, että kunhan joku on ja se siitä. Siis ihan kamalaa, kun tunnen näin. Mutta välinpitämättömyys vain on kamalaa. Se tunne, kun toinen vain keskittyy kaikkeen muuhun ja jättää minut kokonaan huomioimatta, oli tilanne tai asia mikä tahansa. Kyllähän minä tuollaisesta vedän omat johtopäätökseni.

Mitä sekin kertoo ihmisestä, kun hän välittaa huonoa oloa ja on kipeä ja kuitenkin pitää väenväkisin mennä mukamas työmaalle, kiireellä. Ja sitten kun päivän aikana yritän soittaa, hän ei ole tavoitettavissa ja sitten kun viimein saan hänet kiinni, hänellä on monta selitystä siitä, miksi ei ole ollut tavoitettavissa. Sitten ne lupaukset, joka päivä sma juttu. Tänään ei mene pitkään, tulen ihan tunnin sisällä ja tänäänkin hänen tuntista on kovin pitkä, neljättä tuntia jo. Sanoinkin, että on todella pitkä tuo sinun tuntisi ja siihen alkoi selitellä eri selitystä, kuin mikä oli se alkuperäinen homma, jonka jälkeen piti lähteä. Ja samaan syssyyn vielä eri valhe, miksi aamulla ei ollut puhelimella tavattavissa. Joten olenko ihan tyhmä? Enkö ymmärrä nyt jotain pointtia kenties? Tuollaista käytöstä olen ennenkin ollut kokemassa ja silloin tosiaan minua petettiin ihan täysin.

Se vaan harmittaa, kun olen niin sinisilmäinen ja olen opetellut luottamaan tähän mieheen. Soimaanko nyt itseäni siitä, ettei olisi pitänyt luottaa? Kun toinen huomatessaan minun luottavan sokeasti , ottaakin tilaisuudesta vaarin ja olkaa elämään omaa elämäänsä. Mitä hän oikein ajattelee? Miksi hän oikein tekee tällaistä tai käyttäytyy noin?

Asioita, joita olen tuloksetta yrittänyt ottaa puheeksi ja en ehdi kissaa sanoa, kun mies jo kuorsaa ja mumisee jotakin unissaan. Ärsyttävää, niin ärsyttävää mutta olen hillinnyt itseni, olen yrittänyt toimia kuten viisaat aikuiset. Olen yrittänyt olla painostamatta, vaatimatta. Olen antanut tilaa, olen pyrkinyt lähelle. Olen yrittänyt itse nyt kaikkeni ja en voi yksin tosiaankaan pitää parisuhdetta, jossa toinen osapuoli on välinpitämätön.

Ainoa järkevä ratkaisu olisi tosiaan ero tai ainakin jonkinlainen tauko.