Olen kahden vaiheilla, en tiedä ja tiedän kuitenkin.

Sen tiedän, että asioilla on tapana järjestyä parhain päin. Vaikka juuri nyt tuntuukin vähän epätoivoiselta, voin kuitenkin luottaa asioiden järjestyvän. Sen olen kokenut satoja kertoja. Tiedän kantavani hieman ylimääräistä huolta mukanani, stressaan ja muutun kireäksi siitäkin huolimatta, että tiedän asioiden järjestyvän. Kuitenkin, jokatapauksessa sellainen olen.

Heinäkuu lähestyy ja koko kuukausi on täynnä juhlia, menoja sinne tänne. Kiirettä pitää, ja kuitenkin voi hoitaa vain yhden asian kerrallaan. Tänäänkin saan olla kiitollinen, että muistin yhden tärkeän asian, joka pitää olla hoidettuna ennenkuin voi seuraavaan mennä ja niin edelleen.

Illalla mietin, kestääkö pääni tätä hässäkkää ollenkaan. Juhannus meni siinä mielessä pieleen, että sain olla huolissani teinien elosta ja olemisesta. Siihen ei totu ikinä, että lapset kulkevat omien kavereidensa kanssa ja minun mielikuvituksella varustettuna oma oloni olikin aivan kaamea. Onneksi tuo on ohi ja lapset, siis teinit hyvissä voinneissa jokainen.

Kehoni näyttää lieviä toipumisen merkkejä koko alkukesän jatkuneesta taudistaan. Olen saanut vihdoinkin pihantynkää siivottua ja sisustettua. Samoin sain huippuidean, jonka seurauksena vihdoinkin yksi osa kotiamme on säntillisessä järjestyksessä ja helpottaa arkea toimivuudellaan.

Rahaa meni säilytystilan hankkimiseen, mutta lopputulos on kyllä sen arvoinen ja näköinen. Lähtökohtana oli se, että mitä ei voi peittää, se pitää korostaa sitten. Olen tuon tilan kanssa tuskaillut muutostamme lähtien ja en ole oikein keksinyt, mitä sen kanssa teen. Sitten sain idean ja netistä hieman vakoilin, miten muut ihmiset ovat samaa tilaa sisustaneet ja siitä se sitten alkoi hahmottumaan. 

Mittailin viivottimen kanssa ja istuin lattialla piirtäen ja mitoittaen kalusteita ja samalla toivoin sopivien hankintojen löytyvän edullisesti. Ja mitä kävikään? Suurin osa kaupan valikoimista oli vähintään sen -50% alennuksessa ja kerrankin saatoin myös valikoida hieman sitä, mitä haluan. Oli helppo tällä kertaa tehdä ostokset ja päätökset jo kaupassa, koska olin jo etukäteen ottanut mitat ja olin myös etukäteen hahmotellut paperille kaiken sen, mitä mahdollisesti haluan. Hyvin suunniteltu olisiis jo melkein puoliksi tehty. Hyvä minä, joskus onnistun minäkin.

Toisaalta pidän tästä hektisyydestä ja toisaalta en. Huomaan, etten ole ehtinyt viimeaikoina enää murehtia itseäni ja hyvä niin. Onkin ihan hyvä pitää taukoa itsestä ja keskittyä väliin muihin juttuihin, ulkoisiin elämän asioihin. Tämä on kuin lomaa itsestäni ja nyt huomaan, että olen ollut tämän tarpeessa. Olen jo niin pitkään ollut tavallaan kiinni niissä omissa ajatuksissani, että väliin voin pitääkin taukoa. On tämä ollutkin melkoisen intensiivinen parivuotinen, jonka aikana olen ehtinyt käydä läpi paljon. En voi sanoa käyneeni läpi koko elämääni, mutta suurimman osan siitä ja taakkani on huomattavasti kevyempi. Huomaan, miten paljon menneisyys voi kuormittaa ja siitä pitää opetella päästämään irti.

Yhtenä keinonani on ollut tämä kirjoittaminen. Tämä on toiminut loistavasti, paremmin kuin olisin uskonutkaan. Olen päässyt näiden kahden vuoden aikana hyvin lähelle itseäni ja niitä omia kipujani, joiden olemassaolon olen koko ikäni tukahduttanut. Nyt huomaan, miten paljon energiaa tuo kaikki on vienyt, ihan turhaan. Mutta, aikansa kaikella.

Tiedän, että jatkossakin on odotettavissa niitä musertavia hetkiä itseni kanssa, erityisesti pettymysten kanssa, mutta onneksi olen vuosien aikana oppinut todellakin luottamaan siihen, että elämä kantaa, kaikilla on tarkoituksensa. Ja huonojen asioiden rinnalla kulkee yleensä myös hyvä asia, joka kantaa yli vaikeiden hetkien.

Tämä blogi on toiminut niin mieleni kaatopaikkana, kuin uusien toiveiden ja tavoitteidenkin tyyssijana. Olen iloinen itsestäni, että aikoinaan uskalsin alkaa kirjoittamaan tätä.

Tänään koen jälleen yhden ikäänkuin elämäni kääntöpisteen, siis sellaisen, että kyllä tästä taas selvitään. Tästäkin päivästä ja näistä kaikista asioista, joita eteen tulee, halusin tai en. Yksi asia kerrallaan. Ja kuitenkin kyseessä on positiivinen ja iloinen heinäkuu. Kaikki asiat heinäkuussa ovat juurikin niitä asioita, joita olen jo pitkään mietiskellyt, joita olen toivonutkin.

Joten, se että huomaan itsessäni kireyttä, johtuu ainoastaan siitä, etten osaa ottaa rennosti. Minun pitää oppia relaamaan, kuten sanotaan. Eikä jännittää itseäni viulunkieleksi. Enkä saa vaatia täydellisyyttä tai liikaa, koska vähempikin riittää.