Puran tätä omaa ahdistustani kirjoittaen. Samalla ajatuksia selkenee. Tulevaisuudesta en tosiaankaan tiedä ja toivon kaikkien asioiden järjestyvän parhain päin.

Kun kyseessä on omat lapset, sitä on samalla niin heikko ja samalla niin vahva. Juuri nyt annan itselleni luvan kanssa olla heikko ja avuton. Kukaan ei ole näkemässä, voin murehtia ja märehtiä tässä olossani. Harvoin tähän on viimeaikoina ollut mahdollisuutta ja nyt käytän tilaisuuden heti hyväkseni. Kuuntelen itseäni ja pysähdyn itseni äärelle.

Roppakaupalla on muistutuksia sadellut tuolta jostain, melkein jo vajosin epätoivon partaalle tämän akuankka-tuurini kanssa ja mietin, miten ihmeessä tämä on mahdollista, että aina jotakin pientä kiusaa ja epämukavaa sattuu omalle kohdalle. No, aamuisen episodin ollessa päätöksessä,päätin mennä ihan sovinnolla sitten maate, ihan sängynpohjalle. Siellä ei ainakaan mitään pahaa sattuisi. Muutakuin unet, joita sitten näin. Mutta, uni oli selkeä viesti itselleni, etten voi jatkaa näin, olen unohtanut jotakin tärkeää, sen, että olen itse oman onneni seppä. Ihan turha minun on voivotella ja heristää nyrkkiä mielessäni, se tuo vain lisää epäonnea tielleni.

Olipa jotenkin sattumaa, että juuri tänään aamulla mietin ja toivoin onnea päivääni, hyviä sattumuksia, hyviä ja positiivisia tapahtumia. Ja tulihan niitä sitten, voisi sanoa, että oli tänään onni matkassa kaikesta huolimatta. Lopputulema oli kaikesta huolimatta positiivinen.

Suunnan on siis muututtuva, koko kevään se jotenkin onnistui, tuo kurssin muutos ja mitä sitten tapahtui? Unohdin jotakin, unohdin sen jonkin, asenteen tai muuta? Aloin huomaamattani kasata ympärilleni negatiivista kuormaa ja negatiivisia ajatuksia. Palasin takaisin siihen vanhaan epäonnisen ihmisen ajattelumaailmaan ja unohdin sen oleellisen.

Tänään sitten päiväunien päätteeksi etsin tyhjän vihkosen, johon alan kerätä kaikkia niitä pienen pieniä ja suuren suuria unelmia ja tavoitteita elämässäni. Unohdan niin helposti kaikenlaisia asioita ja samalla huomaan, miten helposti unohdan kaiken sen hyvän ajattelun, kun elämässä jokin ei ole tasapainossa. Olen myös unohtanut oman itseni, oman tasapainottamisen, josta kevään aikana minulle tuli jonkinlainen tapa, koska työskennellessä ihmisten kanssa työ on helpompaa, kun itse on tasapainoinen ja keskittyminen työhön on intensiivisempää.

Tämä kirjoittaminen on myös jäänyt ja osaltaan se tuntuu vaikuttavan siihen, että alan kerätä negatiivista ajatuskuormaa sisälleni. Ja tietty sitten loppukevään kaikki negatiiviset pettymykset ovat suistaneet minut siihen vanhaan ajatusmaailmaan ja nyt siitä on tultava loppu, ennenkuin onnistun myrkyttämään mielelläni myös muut ihmiseni lähelläni.

Suurin syy tähän epäonniseen ajatusmaailmaan on kuitenkin äitini ja hänen luonaan viettämääni aikaan. Tämän hän saa minulle aikaan. En ole vieläkään oppinut suojaamaan omaa itseäni häneltä ja hänen kännisistä negatiivisista puheista. Syy, miksi olen joutunut taasen viettämään jokseenkin paljon aikaa hänen tykönään, on yllättäen taas pakollinen ja hänen itsenäistä asumistaan ja pärjäämistään koskeva asunnon kunnostaminen. Samalla olen päässyt tutustumaan omaan lapsuuteni uudelleen, äitini on ollut kova hamstraamaan meidän lasten ja omiaankin tavaroita, ja säilyttänyt kaikenlaista rojua turhaan vuosikymmeniä. Olen näitä kamoja sitten heitellyt roskiin minkä säiliöön on mahtunut. Eipähän ole sitten niin suurta työtä siivousurakassa, jonka äiti jälkeensä jättää. Vaikka suuri se sittenkin.

Oma pienenpieni toiveikas elämäniloni on imetty taas tyhjiin, äitini on kuin vampyyri. Elää toisten ihmisten energialla ja imee itseensä kaiken hyvän, jättäen jälkeensä mustan tyhjyyden ja loistaen itse toisten kärsiessä henkihieverissä. Itse en ole koskaan sallinut itseni olla samanlainen energiasyöppö. Ja sen vuoksi kärsinkin usein epämääräisistä väsymystiloista, joihin ei mikään tunnu auttavan.

piirrosaurinko.jpg

Nyt minun on vain saatava oma itseni uudelleen tasapainoon, ja opeteltava jollain lailla suojelemaan itseäni kohdatessani äiti. Hänen kohtuuttomat, siis juuri nyt minulle kohtuuttomat vaatimukset hänen asioistaan ovat taasen liikaa ja en tiedä milloin minusta on huolehtimaan hänen jutuistaan. Ehkäpä nyt? Saapahan senkin asian alta pois.

Soitin ja ihme, tänään äitini on halukas hoitamaan tämänkin asian. ihme, Yleensä näiden asioiden kanssa on ollut niin, että äitini kysyy ja pyytää ja sitten kun olen päässyt oman elämäni puolesta asioita hoitamaan, äitini kieltäytyy vedoten milloin mihinkin syyhyn ja vaivaan. Tämä on ihme, tosin voihan olla että kun pääsen paikalle, hän ilmoittaakin ykskantaan, ettei nyt olekaan hyvä aika tämän asian hoitamiseen. Noh, kohtahan sen näen.

Mutta, miten ihmeessä opin suojautumaan? Mikä on se keino tai tapa? Miten ihmeessä rakennan pienen kuplan, jonka sisääs äitini ei pääse, ei pääse ihon alle huomaamattani?

Mutta, positiivinen ajattelu ja positiivisten asioiden ajattelu pitää pitää mielessä ja toivoa  parasta mahdollista.