Huh, mikä päivä. Jos ihan neutraalisti totean, että olisi pitänyt jäädä petiin aamulla, eikä nousta ollenkaan.

Hyvä asia, että autoni uusintakatsastus on nyt ok ja viat korjattu. Vanha auto, joten aina on jotain korjattavaa ja olenkin oppinut tämän asian huomioimaan näin alkukesästä. Vähän jännitti, meneekö läpi, koska lähtiessäni ajamaan, ihmettelin jonkin puuttuvan lasista ja taustapeilihän oli päättänyt tipahtaa auton lattialle.  Hyvä asia myös, että tänään on ollut kesäisen lämmin ja mukava ilma, aurinkokin on paistellut ja mukavasti sujahti pilven taakse, ettei ihan porottanut nurmikkoa kuivaksi ja vähäisiä kukkasia.

No,siihen ne hyvät sitten jääkin. Palatessani kotiin, olinkin jäänyt oman kotini ulkopuolelle, kaikki avaimet sisällä. Olin hetken jo ihan epätoivoinen, yritin soittaa miesystävälle kiukkuista puhelua, ei saada yhteyttä. Kuinka yllättävää. Olin lähdössä jo ajamaan takaisinpäin, kun tajusin, että huoltomies oli sattumalta toisaalla ja joka onneksi avasi oveni. Yleensä tuommoisesta joutuu pulittamaan itsensä kipeäksi ja nyt vaan toivon, ettei laskua tule perässä.

Seuraavaksi kävelin päin sänkyäni, jossa on todella kipeää tekevä kulma, se raapaisi ikävästi ja hyvän mustelman poismenoon menee taas viikkoja. Illemmalla koimme pienehkön vesivahingon, kun kasteluletkun pää suihkusi vettä ympäri keittiötä, no onneksi kaiken sai nopeasti kuivattua, vaan ylimääräistä pyykkiä kertyi koneellinen. Mietin sattumalta tänään, kuinka olisi aika jälleen pyyhkiä kaapistot ja nyt ne siten tulikin oikein vesipestyä ja kuivattua pikavauhtia. Samoin hetkeä aiemmin pohdin keittiön mattojen pesukoneeseen laittoa ja sekin tuli nyt toteutettua pikapikaa. Huomenna on pakko siivota kunnolla...

Tänään äitini sai omia juttujaan hoidettua kanssani ja oma hämmästykseni oli verrattain suuri, koska hän oli kiinnostunut minun nähdäkseni ihan aidosti lasteni todistuksista ja kuulumisista. Emme ole olleet aikoihin noin montaa tuntia olleetkaan yhdessä ja vieläpä kahdelleen. Ja kaljaa en nähnyt hänen ottavan, edes salaa. Tänään tulikin aimo annos äitiä, ihan iltaan saakka.

Yllätys, että sain päänsärkykohtauksen, joka kylläkin meni nopeasti ohi, kun pystyin torkahtamaan hetkeksi. Huomasin myös, että olin onnistunut sotkemaan uutukaisen mekkoni ja nyt joudun sen pesemään, joka taasen minun tuurilla kutistuu ja pesurypyt jäävät silityksistä huolimatta.

Kaikella on tarkoituksensa, niin myös näillä päivän tapahtumilla. Niiden on tarkoitus muistuttaa minua kaikesta siitä, minkä olen tähän mennessä jo oppinut. Ne ikäänkuin testaavat minua ja minun kykyäni suhtautua tapahtumiin eri tavoin, kuin ennen. Tarkoitus on muistuttaa minua, yhä uudelleen ja uudelleen omasta pyrkimyksestäni kohti omaa onneani, se kun on yksin minun käsissäni. Se, että unohdan aina väliin, ja sen vuoksi joudun kärsimään, kertoo minulle, että minun pitää olla tarkkaavaisempi, vaikka kuinka olen lomalla, silti tietyt asiat on pidettävä mielessä.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tuo siis kirjoitettu viimeviikon lopulla. Olikin jokseenkin rankkaa, varsinkin tuo yksi päivä, kun aina jotain sattui ja tapahtui. Hetkeksi voin huokaista, yksi projekti on päätöksessään ja siis yksi huoli vähemmän. Ihan kiva juttu ja kerrankin tuo projekti hyödyttää myös jatkossa, myös omaa perhettäni. Kerron siitä joskus toiste.

Heräsin juurikin, viikonloppuna en ehtinyt liiemmälti kotona ollakaan. Fyysinen työ otti nyt unien muodossa veronsa ja onneksi olen lomalla, sain nukkua juurikin niin pitkään, kuin tarve vaati eli melkein puoleen päivään. Nyt ihmettelen, mitä tänään teen? Tässä kotona olisi paljon puuhaa, sitä ihan perusjuttua, joka ei liiemmälti innostaisi, mutta pakkohan nekin on tehtävä, vaikkei kiinnostaisi. Pyykkiä, astioita, imurointia jne. Ja sitten tietty ne kesäloman alkuun suunnittelemani pihasiivous sekä ikkunoiden pesu. Oma fyysinen olo vaan ei tunnu antavan myöden, viimepäivinä olen liikaa kuluttanut voimia toisalle ja koko keho on kipeä, ihan jokaista lihasäiettä myöden.

Joten, pyykinpesuun taitaa tänään jäädä nämä arkiset askareeni, ellei ihmettä tapahdu.

Olen jo unohtanut haaveeni toivottomina, haaveeni lomailusta ja olemisesta poissa kotiympyröistä. Olen taasen alistunut ajatukseen viettää jälleen uusi kesä kotona. Eihän asiat koskaan muutu, ei ainakaan omassa elämässäni. Pitkään jaksoinkin pitää toivoa yllä, yrittää tehdä kaikkeni, jotta tänä kesänä pääsisimme pois kotoa lomailemaan. Mutta, ehkäpä sitten jo ensi kesänä? Ärsyttää, koska jokainen vuosi sama juttu, ärsyttää tämä oma asennekin, lammasmainen ehkäpä jo toiveikkuus. Lomaa ei tule.

Kenen muun pää oikeasti kestää olla jatkuvasti vain kotona. Vain oman itsensä kanssa, yksin puolet kuukaudesta. Vuosia.

Voi hemmetti sentään. Itselläni loppuu jo ajatuskin, kun alkaa oikeasti kiukku ja viha nousta pintaan oman tylsän elämän kanssa. En minä tällaista tylsyyden multihuipentaa toivonut? Joka on jatkunut jo liian kauan, vuosia ja taas vuosia.

Noh, jatkan itseni kanssa painimista, yritän saada jotakin aikaan, tässä kotona. Vaikka oikeampi paikka tälle ruumiille olisikin tänään pedin pohjalla. Yritän, turhaudun ja yritän entistä kovemmin. Sellainen olen, sinnikäs ja periksiantamaton väsymiseen asti. Jos tarve vaatii, menen vaikka läpi sen harmaan kiven. Sillä suomalaisella sisulla. piirrosaurinko.jpg