Tulevaan mahtuu paljon kirkollisia juhlia, oikeastaan kaikki muut paitsi kastajaiset. Osa koskettaa tosin vain lapsia, osa myös minua. Kaikki juhlat tietävät vähän tai vähän enemmän työtä, tuskaa ja hyviä hermoja. Yksi asia kerrallaan siis järjestykseen. Onneksi kaikkia juhlia en ole itse järjestämässä, osaan pääsee tokikin vain vieraaksi ja näillä näkymin niiden omien juhlien järjestäminenkin onnistuu niin, ettei minun tarvitse yksin huolehtia kaikesta, onneksi lapsilla on isänsä, joka osaa tänä päivänä paljon sellaista, mihin ei monella miehellä rahkeet riitä.

Tiedossa on näillä näkymin hyvin pitkä kesäloma, määräaikainen työsopimukseni päättyy kesällä ja sen jälkeisistä töistä ei ole tietoa, ei ainakaan viellä. Olisin itse kovin kiitollinen pidemmästä "lomasta", jotta ehtisin hyvin palautua tästä koko tämän vuoden työrupeamasta. Taloudellisesti työttömyys ei ole kuitenkaan kannattavaa, mutta siedän sen, kun tiedän, että saatan kuitenkin pärjätä vähentämällä menoja minimiin ja unohtamalla ne lomamatkahaaveet. Oma jaksaminen on kuitenkin tärkeämpää, kuin rahalla saatavat hyödykkeet.

Kesältä en odota sen kummempia. Toivon, että jaksaisin huolehtia kesäkukista, vaikka nämä sisällä olevatkin ovat kovin huonolla hoidolla, koska joko en muista kastella tai sitten kun muistan, en jaksa eväänikään liikauttaa ja siten taas unohdan. Sisäkukiksi onkin valikoitunut sellaisia kukkia, jotka kestävät juuri minun hoidossani ja edes altakasteluruukku ei välttämättä pelasta kukkasia, niin vähällä hoidolla ne tosiaan ovat. Mutta sekin on ollut minulle prioriteettikysymys. Kukkien hoito on viimeisiä asioita, joihin oma jaksamiseni riittää, jos joudun ja hyvin usein joudunkin valintojen eteen kotitöiden ja lasten hoidon viidakossa.

Kun lapset viettävät omaa viikkoaan isällään, minä olen keskittynyt palkkatyöhöni ja siitä toipumiseen. Nukun paljon, kun lapset eivät ole kotona. Sitten taas olen hyvin levännyt ja jaksava äitee, kun lapset tulevat minun viikoille. Koen, että tilanne on jokseenkin ihanteellinen. Lapset saavat nähdä  levänneen ja jaksavan äidin ja olen iloinen heidän puolestaan. Toista oli silloin ennen eroa, ihmettelen tänään, miten olenkaan jaksanut? Vai elinkö vain jatkuvasti jossakin ihme selviytymistilassa suorittaen äitiyttä ja työtä? Todennäköisesti.

Niin, kesäkukkien siemenet odottavat multaan pääsyä, yksinkertainen homma, vaan minulle tuo kaikenlaisten asioiden aloitus on kovin vaikeaa nykyisellään. Onneksi siihenkin on tätänykyä ihan järkeenkäypä selityksensä, tuohon aloittamisen vaikeuteen. Ja nyt kun itsekin asian tiedostan, en ota niin kamalaa stressiä kaikista asioista, jotka pitäisi aloittaa tai asioita, joita tahtoisin tehdä, muttei aikaa ole tai en saa asiaa alulle. Vaikka hurjaltahan tuo tuntuu ihan omassakin ajatuksessa, että elämäni on supistunut täysin perusasioihin ja minulla ei riitä fyysiset voimat mihinkään ns. ylimääräiseen.

Tällä viikolla onkin lyhyempi työviikko, kiitos vapun. Oikeastaan koko huhtikuu on mennyt pätkäviikkojen merkeissä huomattavan nopeasti. Voinen jo sanoa, että kohta on kesä ohi, juhannukset vietetty ja pääsemme odottelemaan syksyä ja lunta ja joulua. Oma ajankuluni menee todella nopeaan tahtiin, etten meinaa perässä pysyä. Nyt kun takana on kolme vapaata peräättäin, huomaan miten tuo yksi ylimääräinen vapaa vaikuttaa omaan arkeeni. Kerkesin ja ehdin siivota, pyykätä, levätä ja juhliakin hieman ja vielä vähän levätä, tarpeeksi. Pelkkä viikonloppu ei minulle riitä kuin pakollisiin kotitöihin, kunnon lepoon ei jää aikaa. Tosin, osittainen syy väsymykseeni saattaa olla myös se, että miesystävä herättää minut kovin aikaisin aamulla, vaikka minulla olisikin mahdollisuus vielä nukkua. Hän on aikainen aamuihminen ja minä taasen en ole sitä ollut koskaan. Ja en voi kieltääkään, etteikö minusta ole mukavaa herätä hänen kanssaan ja juoda edes ne aamulliset kahveet yhdessä. Ilta meneekin yleensä siihen, että miesystävä tosiaan torkkuu omaa päivän väsymystään pois ja viikolla on jo muutoinkin mentävä kovin aikaisin petiin.

Tasaisen tylsään ja varmaan arkeen on siis tiedossa vähän juhlia katkomaan tätä iänikuiselta tuntuvaa perusarkea. Hyvä niin. En kuitenkaan odota kovin innolla, koska tiedän itseni ja oman tapani stressata asioista joskus ihan turhaankin. Mutta, sellainen olen aina ollut ja se piirre ei ole kadonnut mihinkään minusta, vaikka olenkin muuttunut paljon ja tapani suhtautua kaikkiin asioihin on kokenut suuria muutoksia.

Tämä alkanut vuosi on tuonut tullessaan monia pienenpieniä onnenkantamoisia. Olen itse ihmeissäni, koska oma kokemukseni elämästä on jokseenkin kurjaa ja negatiisia epäonnisia asioita olen kokenut niin vietävästi. Juuri nyt huomaan, että kaikki ne pikkuiset toiveiden rippeet ovat yksi kerrallaan toteutuneet tai toteutumassa. Elämässäni on tällä hetkellä niin monia asioita, joista olen kiitollinen ja asioista jotka sujuvat hyvin. Olen kovin ihmeissäni, koska kaikki tämäkin on niin uutta.

Sitä kun on tottunut koko ikänsä ikäänkuin taistelemaan jokaisen asian eteen, nähnyt valtavasti vaivaa kaikkien asioiden kanssa, huolehtinut, kärsinyt, kokenut kaikenlaista ikävää, jne. Ja nyt, kun kaikki on hyvin, paremmin kuin hyvin, olen hyvinkin kiitollinen,olen iloinen ja hämmästyn aina uudelleen tajutessani tuon asian.

Edelleen voin hyvin ja se on ihme.

piirrosaurinko.jpg