Voihan päänsärky, kestänyt jo muutaman päivän ja en tiedä liittyykö flunssaan, allergiaan vaiko peräti molempiin. Tuumasin, että ehdin sairastaa sitten myöhemmin, sitten kun työt päättyvät. Koulut päättyvät ja vähän myöhemmin myös työni. Sitten on aikaa levolle ja sairauksille. Ei nyt. Kuukausi menee niin nopeaan.

Olen todella iloinen, että olen saanut olla taasen pitkän pätkän töissä. Oma pelkoni osoittautui todellakin turhaksi taloudellisen tilanteen suhteen. Tosin, olenhan oppinut selviämään niin pienillä tuloilla, että nykyisellään en edes itse ymmärrä, miten olen onnistunut elättämään perheeni.

Olen iloinen kokemuksistani työssäni. Olen oppinut paljon, ennenkaikkea itsestäni. Olen saanut huomata oman elämänkouluni kantaneen jonkinmoista hedelmää ja huomaan kasvaneeni aikuisemmaksi. Huomaan saaneeni sitä tiettyä näkemystä elämästä, joka kantaa omassa työssäni pitkälle. Kaikki asiat eivät ole joko/tai, ihmiset ovat todellakin erilaisia, kukin juuri siinä omassa elämässään eläen elämäänsä tavallaan. Ymmärrys. Tätä on vaikea kuvailla sanoin.

Vähän kerrassaan alan huomata, että työ voi myös antaa jotain itselle, ihan oikeasti eikä vaan sanahelinänä. Työ itsessään opettaa paljon ja ennenkaikkea ihminen on ihminen, jokainen omalla tavallaan. Tämä on se minun uusin huomioni.

Kun olen saanut olla omasta tahdostani ikäänkuin sivussa kaikista sosiaalista kuvioista, olen opetellut huomioimaan ihmisiä toisella tavoin, olen opetellut kiinnittämään huomiota ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, jokaisen omanlaiseen tapaan kommunikoida ja olla kommunikoimatta. Olen oppinut lukemaan jopa niitä sanomattomia lauseita, jotka jäävät vain ajatuksen tasolle, mutta ne kuitenkin ne näkyvät. Olen oppinut olemaan välittämättä puheista seläntakana, ymmärtäen niidenkin olevan olevan vain kunkin mielipiteitä, eriäviä vastalauseita suhteessa siihen, miten arvostelija itse asian tekee/näkee/kokee.

Minulle riittää se tieto, että itse teen parhaani ja kun se riittää minulle, on sen riitettävä muillekin. Koen tekemässäni työssä sisäistä rauhaa, ja se välittyy minusta. Huomaan nopeasti, mikäli olen menossa "pois raiteiltani" ja osaan tasapainottaa itseni uudelleen. Vaikka työpäivä onkin raskas, se ei ole kestämätön, minulle ei tule enää paniikkia tai ajatusta poistua tilanteesta mahdollisimman pian, kuten muistelen joskus käyneen. En myöskään ahdistu tai ota kantaakseni muiden asioita, ongelmia kuten tein joskus ennen. Osaan erottaa oman itseni muista. Ja minullehan tuo ei ole ollut itsestään selvää ennen.

Olen iloinen siitä, että olen jaksanut kotona kotihommat ja vähän vielä ylimääräistäkin. Omalla pihalla olen touhunnut edellisiä vuosia enemmän. Ja nauttinut siitä ,että olen voinut upottaa sormeni multaan, istuttaa, kaivaa rikkaruohoja ensimmäistä kertaa elämäni aikana siis kitkeä ihan kunnolla ja vaikka kroppa huutaakin hoosiannaa, mieli on virkeämpi.

Huomaan saaneeni paljon aikaan, tekemättä kuitenkaan oikeastaan yhtään mitään. Siis ennen vanhaan stressasin itseni uuvuksiin kaikesta mahdollisesta ja mahdottomastakin. Enää en yksinkertaisesti jaksa, on paljon mukavampaa olla miettimättä. Mikään asia elämässäni ei ole niin akuutti, että pitäisi hetinmiten olla tekemässä ja touhuamassa. Jos en jotakin ehdi tai jaksa, niin myöhemmin ehtii, sikäli muistan enää.

Käytännössä, eli juurikin työelämässä huomaan voimakkaimmin eläväni tässä ja nyt-hetkessä. Se aiheuttaa toisinaan ihmetystä työtovereissa. Kotona tähän on jo totuttu vaikka edelleen tietyt asiat pitää edelleenkin ennakoida, kuten kellonperässä olevat menemiset harrastuksiin, mutta muuten elämä on vapaata.

piirrosaurinko.jpg

Kesä ja kärpäset saapuivat meillekin, jokaiseen päivään on tullut jokin positiivinen juttu ja minun historialla se on itsessään jo ihme.

Alan myös huomata itsessäni syitä siihen, miksi esimerkiksi olen fyysisesti väsynyt yön jäljiltä. Vuosikausia kroppani on ollut jännittyneessä tilassa. Sellaisessa jännässä valmiustilassa, kuin valmiina pakenemaan tai jotain. Ja kaikkeenhan ihminen tottuu ja uudesta epänormaalista tulee jossain vaiheessa pitkään jatkuessaan uusi normaali. Niin minullekin on käynyt ja nyt on aika alkaa löytämään ensinnäkin keino vapauttaa kehon lihakset kokoaikaisesta jännitystilasta. Sama jännitystila jatkuu myös nukkuessa, en siis rentoudu yön aikana ollenkaan ja se itsessään väsyttää.

Niin, viime kirjoituksestani on jo aikaa ja paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen. Kävin tervehtimässä äiteetä, oikeastaan pariin kertaan. Molemmat reissut olivat positiivinen yllätys ja en itse hajonnut jälkeenpäin, en ollut huolesta soikeana, sekä mikä parasta, raja on löytynyt myös suhteessa äitiini, hän ei kävele ylitseni ja olin huomaavinani hänessä pienen pienen narsismin poikasen, joka on salakavalasti piiloutunut kaikkien muiden ongelmien ja hänen huoliensa alle. Osasin tätä odottaakin, mutten osannut arvata, että se näkyy noin selkeästi ja puhtaana. Hän on jäänyt jollakin tasolla kehityksessään sellaiselle lapsenomaiselle tasolle ihan kyllä ymmärrettävistä syistä ja hänkin on vain pyrkinyt selviytymään omassa elämässään ja omassa pahassa olossaan ja ennenkaikkea omassa syyllisyydessään kokemuksessaan.

Pieni toivonkipinä leimahti viikolla reissusta lasten kera jonnekin päin suomea. Saa nyt nähdä, mihin suuntaan taloudellinen tilanteeni kehittyy lähiviikkoina, ja hyvänä pitäisi pysyä, näillä näkymin. Peukut pystyyn. Edelleen haaveilen sinne pohjoiseen osaan suomea, edes sinne. Etelään aurinkorannoille, jonnekin turistirysään en edes jaksa uskoa, vaikka ehkä jonain päivänä sitten. Automatkaan läpi euroopan liittyy omasta mielestäni liikaa huomioitavia asioita, ihan jo pelkkiä käytännön asioita, ja en oikein jaksa uskoa, että jaksaisin kaikkia byrokraattisia asioita huomioida, joten mieluusti unohdan automatkan etelän lämpöön.

Olen miettinyt paljon unelmien ja toiveiden merkitystä omassa elämässäni. Olen huomannut, etten osaa unelmoida, en kykene kuvittelemaan asioita mielessäni. En tiedä mitä on tapahtunut, koska ennen minulla on ollut hyvin elävä mielikuvitusmaailma ja nyt en kykene muodostamaan mielessäni edes yksinkertaisinta kuvaa. Tämä liittyy varmaankin läheisesti kokemaani elämääni tässä ja nyt. Päähäni on ihan tyhjä, joudun pinnistelemään saadakseni edes yhden ajatuksen aikaan. Tämä kirjoittaminen on minulle keino myös ikäänkuin ajatella, tuoda ulos edes jotakin itsestäni?

Tänä aamuna koen levänneeni koko yön. Keho tuntuu melkoisen rennolta. Illallinen jalkakylpy kuumassa saunassa ja makea siideri taisivat tehdä tehtävänsä, koska nyt oloni on hyvä. Ymmärrän, mitä tarkoittaa rentoutuminen. Hymähdän itsekseni, koska en ole tuotakaan aiemmin tajunnut, siis ymmärtänyt, mitä tarkoittaa rentoutuminen. En siis ole itse aiemmin kokenut rentoutumista samassa mittakaavassa,kuin eilen. Rumasti sanottuna olen ollut "paskajäykkänä" koko elämäni, siis ihan oikeasti, koko elämäni. Ei mikään ihme, että koskee, särkee päätä, lihakset on jumissa jne.