Keskiviikkona 10.5.2017

Tämän kesän tavoitteisiin itselleni voisin lisätä kampaajakäynnin. Olen käynyt kampaajalla viimeksi 4 vuotta sitten. Tukka lähti, koska annoin kampaajalle vapaat kädet. Alkuun olin lopputulokseen tyytyväinen, olo olikin kevyt muutaman kuukauden ja sen jälkeen aloin kaivata omaa vanhaa hamppua takaisin ja nyt vasta hiusten kasvettua omaan pituuteensa olo tuntuu kotoisalta, minulta.

Omat lapsoseni eivät ole vielä koskaan käyneet oikealla kampaajalla, olen itse opetellut leikkaamaan ja nykyisin voinen jo sanoa olevani ihan kohtuuhyvä siinä hommassa. Myös lasten olisi vihdoin ja viimein aika päästä parturiin/kampaajalle. Kaiken maailman kissanristiäiset tulevat kalliiksi, mutta olen onnistunut palkastani vähän laittamaan säästöön tämän kesän juhlallisuuksiin. Lapset kun kasvavat, ei edellisvuoden juhlavaatteet enää mahdu, valitettavasti. Ja ikää kun tulee, niin varsinkin naispuoleiset immeiset omaavat jo oman tyylinsä, miesten puvuista ja juhlatamineista puhumattakaan.

Lahjat, matkat ja kaikki muu maksavat myös. Mutta, kerrankin olo ei ole epätoivoinen. Selviän näistäkin velvollisuuksista. Liekö sillä jotakin osuutta asiaan, että olen itsepintaisesti kirjannut ylös kaikki menot ja tulot ja nipistänyt tosiaan niistä herkuista, joista ihan huomaamattakin on kertynyt lovi ruokabudjettiin?

Kävin tänään pitkästä aikaa puntarilla. Viimeksi tosiaan kävin syksyllä ja lukema näytti hirvittävät 74 kg. Tänään lukema oli peräti 65 kg ja vielä on siis melkoisen reilusti ylipainoa. Mutta suunta on oikea, samoin se tuntuu hyvältä, kun en ole hirmuisesti joutunut päätäni vaivaamaan tuon painon kanssa, se on vain tippunut ihan itsekseen ja hyvä niin, pelkällä sokeri,-ja herkkulakolla koskien siis koko perhettä.

Hidasta tuo painon tippuminen on, mutta yhtä hitaasti tai nopeasti sen pitääkin tippua, kuin se on aikoinaan tullutkin. Muutoin muutos ei ole pysyvä. Tajusin, että meillekin oli ihan varkain eksynyt sellainen huono tapa tehdä pizzoja ja tilailla noutoruokaa melko säännöllisesti (kerran kuukaudessa) ja nyt se on siis loppunut, paluu vanhaan, yksinkertaiseen ravintoon on sujunut mallikkaasti, vaatii vain kyvyn osata sanoa tiukasti ei kaikille mieliteoille ja helpolle vaihtoehdolle.

Olen yrittänyt lapsillekin paasata sitä, kuinka esimerkiksi yksi hamppariateria vastaa kokoneisen yhden päivän tarvetta energialtaan. Siis 2000kcl. Ja kasvavan lapsen, joka liikkuu silleen normaalisti, "vähän", energian tarve ei ole noinkaan suuri, sillä tuo 2000kcl on hitosti liikkuvan aikuisen energiantarve.

Eli jos syöt yhden hamppariaterian, et saa sinä päivänä syödä enää mitään. Siis et mitään muuta, vain vettä. Ja jokainen tietää, kuinka käy, kun on suuren suureen nälkäänsä päätynyt vetämään tuollaisen aterian. Parin tunnin päästä on jo hirmuisen suuri nälkä uudelleen. Ja sitten kun syöt vähän lisää, elimistö saa ihan liikaa energiaa, joka sitten varastoituu rasvana kehoon. Totuus on myös, että yhden hamppariaterian kuluttamiseen menee yli viikko, siis jos liikkuu "vähän" , kuten lapsilla on tapana tehdä tänä päivänä. Kun ruutuaika tuppaa viemään jonkun minuutin elämästä ja kouluissakin vielä suurin osa tunneista vain istutaan pulpetin edessä ja ainoa sallittu liikkuva osa käsi, joka liikuttaa kynää.

Osaltaan painoni tippumiseen on vaikuttanut se, että suolistoni on alkanut parantua. Luulen, että kun ravinto ei ole imeytynyt kunnolla, jos ollenkaan, olenkin kärsinyt käänteisestä aliravitsemuksesta, joka johtaa siis näennäiseen lihomiseen kehon ollessa koko ajan nälkiintymisvaarassa ja näin ollen toiminut sille luontaisella tavalla, eli varastoinut rasvaa aina kun sitä on kehoon tullut. Niinhän eläimilläkin on, kesän aikana he lihottavat itsensä pitkää talven paastoa varten.

Olo on ihan vähän parempi ja se johtuu myös tuosta paremmasta ravintoaineiden imeytymisestä suoliston alkaessa voida paremmin. Huomaan myös, miten vitamiinit ja kivennäiset imeytyvät paremmin, eli niillä on jokseenkin toivottu vaikutus. Ymmärrän nyt, miksi esimerkiksi päänsärkyyn otetut särkylääkkeet eivät ole tehonneet, koska kaikki on tullut ulos imeytymättä, koska suoliston nukka on ollut rikki. Syynä itselläni on on ollut tuo kotimaisten viljojen sietämättömyys ja vasta viimekuukausina olen alkanut asiasta saada niin pahat jälkiseuraukset, että minun on ollut ihan pakko lopettaa viljojen popsiminen kokonaan. Ja meidän taloudellisesti köyhä ruokavalio koostuu hyvin pitkälle viljoista, ihan huomaamatta ja kaikessa on jossakin muodossa viljoja. Huomaamatta myös sokerit ovat pesiytyneet salakavalasti jokaiseen tuotteeseen ja saa olla kaupassa erityisen tarkkana siitä, mitä sieltä ostaa.

Huomasin itse taannoin, kuinka se minulle vanha ja hyväksikoettu ruokavalio ei olekaan enää hyvä minulle. Aikoinaan kun lapset olivat pieniä, työ raskasta ja elämä oli kovin hektistä, "rasvainen", siis maitorasvainen ruoka oli hyvästä ja paino ei tippunut jatkuvasti. Olen sieltä pikkulapsiajoista asti elänyt samoin syömisten suhteen ja nyt alkaa päivittäminen vähemmän rasvaiseen elämään, koska elämäni ei ole enää niin hektistä kuin ennenvanhaan. Myös kahvin juontia olen vähentänyt rutkasti, siinäkin on se oma kahvirasva ja liika on liikaa siinäkin. Mietinkin, olisiko liian runsas kanvinjuonti osaltaan syynä ylimääräiseen väsymykseen, koska olen ollut koko tämän kevään pirteämpi, ja huomaan myös, että niinä päivinä, kun en juo runsaasti kahvia, jaksan koko päivän paremmin.

Kaipailisin myös kokea, edes kerran elämässä käynnin kosmetologilla, hierojalla, jalkahoidossa jne. En ole koskaan käynyt missään tuollaisissa hemmotteluhoidoissa. Kuten en ole koskaan ollut missään lomallakaan. Koskaan ei ole joko mahdollisuutta tai rahaa ja kukaan ei ole ikinä viitsinyt edes lahjaksi tuollaisia minulle antaa.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

perjantai 12.5.2017

On se niin kiva saada koko perheelle aterimet äitienpäivälahjaksi, kuten tässä taannoin sain. Odotukset olivat suuret nähdessäni paketin äitienpäivän aamuna ja hienoinen pettymys valtasi mielen avatessani paketin, koska olisin ne samat aterimet ostanut kuitenkin, itse ja koko perhettä ajatellen. Mikään ei ole niin kamalaa, kuin saada lahjaksi jotain sellaista, mikä on tarkoitettukin kaikkien käyttöön, arkeen. Ajattelematta, kiireessä haalittu "lahja" on kaikkein kamalinta, esitä siinä sitten iloista ja onnellista, kun olet odottanut jotain yllätystä, jotain henkilökohtaista ja ajatuksella mietittyä asiaa.

No, tänä vuonna en todellakaan halua yhtään mitään äitienpäiväksi, olen saanut pettyä jokaiseen miesystävän lahjaan, jonka hän on minulle todellakin kiireessä hutiloinut. Kerran hän hankki minulle syntymäpäivälahjaksi sähköisen nitojan ja kuvitteli minun olevan onnesta soikeana. Se kun olisi pitänyt ostaa ihan muutenkin, ja olisin sen taas itse käynyt hankkimassa mutta, miehet on ajattelemattomia ja turhankin käytännöllisiä näissä asioissa.

Olen usein sanonut ihan suoraankin, mitä toivoisin, mitä olisi kiva saada jne. Mutta ei, ei ymmärrystä ja niinpä sitten olenkin kieltänyt miestä enää antamasta yhtään pettymystä minulle. Jos ei sen vertaa jaksa miettiä ja halua olla yllätyksellinen, ei tarvitse väen väkisin. Kamalampaa on oikeasti pettyä lahjaan kuin on ilman. Ja itse olen mieluusti ilman, koska toisen ajattelemattomuus aiheuttaa enemmän mielipahaa ja sitä en halua.

Minulle on tosin vaikea mitään ostaa, sen ymmärrän. Kykenen asettautumaan miehen asemaan ja ymmärrän oikein hyvin. Kaikki mikä liittyy vaikkapa sisustukseen, on minun vain minun intuitioni varassa, miesystävä ei todennäköisesti uskalla puuttua millään lailla siihen, mikä näkyy ulospäin.

Miesystävä ei tiedä tai ei halua ymmärtää, että minäkin olen vain nainen, naisellisine tarpeineni, joskus jopa turhamaisine tarpeineni. Tämä asia tai tarpeet eivät ole kylläkään näkyneet arjessani tai hänelle, koska en ole voinut toteuttaa näitä tarpeitani, koska ei ole sitä rahaa. En meikkaa, en käytä hajusteita, en osta uusia vaatteita, en kenkiä. En käytä koruja, en laittaudu koskaan. En käytä hienoja alusvaatteita, ne parikymmentä vuotta vanhat reikäiset ja kulahtaneet äitiysrintaliivit kelpaavat vielä, en käytä mitään kosmetiikkaa, en rasvoja, en edes ajale karvojani, paitsi kesäisin, kun vaatteet keventyvät tai käymme lasten uimahallissa. Uimapukukin on mallia x , vanha äitiysuikkari. En lakkaa kynsiäni, en käytä mitään hiusjuttuja. Tai käyttäisin jos ja kun olisi varaa. Ongelma näissäkin on se, että minulla luonnostaan hyvin kallis tyylitaju, kallis maku ja ihan kaikkea en voi edes käyttää allergisoitumisen vuoksi.

Joten ,mitä miehelle jää? Lahjakortit? Mutta, ei hän osaa sellaisia miettiä, hän ei ehdi, koska omat työnsä vievät liikaa vuorokaudesta tunteja. Jopa minä jään kakkoseksi hänen töilleen ja hän ei sitä ymmärrä, ei näe ongelmaa missään, ja siltikin vielä kotonakin jaksaa kaivaa tietokoneen esiin ja tekee sen, mitä kotona pystyy ja puhelin soi hänellä taukoamatta ja viestit piippailevat.

Jossakin tosiaan mättää, ja pahasti. Olen itse edelleen hyvin sinisilmäinen idiootti, en ymmärrä miksi siedän miehen taholta tuollaista kohtelua minua kohtaan, ajattelematonta ja joskus jopa inhottavaakin, kun työ menee kaiken edelle. Olen miettinyt myös sitä vaihtoehtoa, ettei kaikki aika ja kaikki puhelimessa vietetty aika menisikään pelkkään työhön, vaan johonkin muuhun, koska rahassa nuo tehdyt tunnit eivät näy mitenkään, yhtä peeaa tuo ihminen on aina, oli töitä paljon tai vähän. Mietin, että olen ollut tällaisessa vastaavassa tilanteessa joskus ennenkin, exän kanssa ja pettämiseksi kaikki ylityö sitten paljastuikin.

Olen miettinyt, olen kokenut sen, ettei tämä nykyinen miesystävä välitä minusta ollenkaan. Hän ei koskaan, siis ei koskaan näytä tai kerro minulle omaa välittämistään. Ymmärrän kyllä, etten ole hänen elämänsä rakkaus, en sitten missään määrin. Sen hän menetti itsekin aikoinaan. Tänään en vain pysty käsittämään, kun kirjoitan tätä ylhäisessä yksinäisyydessäni, miksi hän on kanssani?

Olen mielessäni käynyt monia eri vaihtoehtoja, keksimättä mitään järkevää syytä. Voisimme ihan hyvin pelkästään tapailla, sillä parisuhde ei koostu pelkästään siitä, että nukutaan yhdessä. Siis vain nukutaan. Ja illat hän sitten itse kuorsaa. Sekään ei ole muuttunut mihinkään. Hän ei hirmuisesti saa minussa aikaan iloa, vain pettymystä toisensa perään, jokainen päivä.

Noh, tänään olen onnistunut kuitenkin olemaan iloinen. Työpäivä ja oikeastaan koko työviikko on mukava. Hymy tarttuu ja on kiva huomata itsekin hymyilevänsä kilpaa auringon kanssa. Edes teinikiukku ei saanut päivääni piloille, vaikka yritys olikin kova teinin taholta. On ollut ilo nähdä jokaisen lapsen hymyilevän kotona. Tänään heilläkin on ollut iloinen päivä.

Olen tai koen olevani jokseenkin ehjä ja se on paljon, minulle. Olen kuullut jostakin sanottavan, että kaikenlainen kehitys loppuu tyytyväisyyteen, joten aina kun yksi asia tai tavoite on saavutettu, olisi hyvä miettiä jo seuraavaa asiaa, jossa on parantamisen varaa tai kokonaan uusia tavoitteita elämäänsä. Itse olen kuitenkin siinä tilanteessa, etten oikein osaa tavoitella mitään, en enää tohdi keksiä uusia parannuksia elämääni tai olooni, olen juuri nyt tyytyväinen. Ja olen oppinut oppinut olemaan hyvin vähään tyytyväinen. Oikeastaan en edes tiedä, mitä mahdollisuuksia olisi asteikon positiivisella puolella? Kaikki tämä on jo kyllin hyvää nytkin, joten mietin, miten ihmeessä voisi olla vielä parempaa?

piirrosaurinko.jpg