Pohdintaa, kumpi vaihtoehto on mukavampi?

A: Olet säästänyt rahaa kesän lomamatkaa varten ? Luovut matkasta ja hankit kodinkoneen, joka on perusedellytys arjen pyöritykselle vai pitäydyt lomasuunnitelmissa ja alat säästää myös kodinkoneeseen, jolloin pääset lomalle ja arki on erittäin hankalaa käsintiskien kanssa taistellessa pitkän aikaa?

B: Olet säästänyt rahaa elämän yllättäviin menoihin? Ja vähän jotain erilliseen lomakassaan? Lomaa voi aina siirtää, yllätykset tulevat, kun tulevat?

Köyhä ihminen ei voi kaikkea saada. Ei ainakaan minun perheessäni. Niin ikävää kuin se onkin, että astianpesukone hajosi vajaan kymmenen vuoden ikäisenä. Suuren perheen tiskejä käsin tiskaten aikaa ei jäisi muuhun, kuin itse tiskaamiseen ja vaikka jaksaisikin tiskata käsin, eivät käteni kestä pesuaineita, muttei myöskään hanskoja.

Olimme suunnitelleet ja säästäneet rahaa, pienen pienenä haaveena oli toki päästä kesällä jonnekin lomailemaan, pois näistä kotiympyröistä. Vähän pidemmälle pohjoiseen Suomeen kenties?

Arvata saattaa, kumman vaihtoehdon valitsin? No tietenkin uuden koneen. Loma saa nyt taaskin jäädä vain haaveeksi. Kuinka yllättävää? No ei oikeastaan ollenkaan minun kohdallani. Aina, siis ihan aina tulee elämässä eteen asia, joka estää jonkin kivan asian toteutumisen.

No, onneksi minulla oli tällä kertaa sen verran säästöjä, että sain uuden koneen. Tosin nyt voin unohtaa kesän matkan lasten kanssa. Uskon kuitenkin, että lapsistakin on kivempi elää arkea yhdessä koneen kanssa useamman vuoden kuin tiskata käsin kuukausia ja käydä pikkuisella lomalla kesällä.

Alkuvuodesta toivoin rahakkaampaa tätä vuotta ja siltä nyt näyttää. Olen kiitollinen siitä, että taloustilanne näyttää kohentuvan ihan, ihan vähän ja vaikka säästöni menetinkin, uskoisin saavani nuo vuoden säästöt vielä takaisin?

Menojen budjetointia olen aina harrastanut, mielessäni ja nyt myös kirjallisesti, huomaan miten voin ennakoida entistäkin paremmin ja saada säästöön muutamia eurosia. Säästöä syntyy monista pienistä asioista, kuten a++-luokan kodinkoneista, jotka nyt siis uusittu. Jännityksellä odotan, minkä verran sähkölasku tipahtaa jo muutoinkin minimikäytöllä. Säästön toivon olevan sitä luokkaa, että opintolainani lyhennykset tulevat ikäänkuin kuitatuiksi niillä ja sehän tietää muutamia kymppejä enemmän kulutukseen, ruokaan. Samoin eräs toinen säännöllinen maksu on jäämässä tämän vuoden aikana historiaan ja se tietää jo parin sadan kuukausittaista lisää käyttöömme. Johan helpottaa vähän, onneksi. Juuri sen verran, kuin pitääkin ja ehkäpä jo silloin voin lopettaa tämän ylimääräisen huolehtimisen rahoista ja lopettaa myöskin eioon sanomisen lapsille. Toivottavasti vanhimmat tänävuonna saisivat edes jotakin työtä kesäksi, viimekesänä ei onnistanut ja lehtienjakokokemuksesta viisastuneena, en anna lasten sitä työtä tehdä. Orjatyövoimaa ja lasten hyväksikäyttöä koko homma. Ja vielä aivan laillista.

Meinasin astianpesukonetta miettiessäni ostaa sellaisen samantyylisen ja edullisen koneen, joka kestäisi taas sen minkä kestää meidän käytöllä. Kuitenkin, vajaassa kymmenessä vuodessa oli laatu heikentynyt todella paljon. Kuin olisin ollut lelua ostamassa, halpaa sellaista lähimarketin lelunaulakosta. Tiesin kyllä, että hinta ei takaa laatua ja toisinpäin eli ihan edullisestikin voi saada hyvän koneen, vaatimuksia oli itselläni muutamia ihan käytännön kannalta ja hygienian kannalta. Jo pelkkä korkea pesulämpötila rajasi koneita paljon pois, seuraavana sitten sihdit ja suodatin ja viimeisenä koneen käytön kannalta se vaativin, eli kuumavesiliitäntä. Paljoa ei koneita enää jäänyt valittavaksi ja sitten viimein pesuaika, joka on kivunnut nykyisellään turhan pitkäksi eli jopa 3-4 tuntia pesevät. Kun olen tottunut siihen tunnin pesuohjelmaan. Ymmärrän kyllä, että energiatehokkuus on pidentänyt pesuaikoja,mutta kuitenkin.

Tokikin matkan haaveilun ja suunnittelun lykkääntyminen harmittaa, mutta valinta oli jokseenkin selvä. Olen joskus pari kuukautta tiskaillut perheemme astioita tällä kokoonpanolla ja voin sanoa, että oli kamalaa ihon kannalta. Kun kädet vuosivat verta ahavoista, joita tuli lisää jokainen kerta, kun upotin kädet veteen tai sitten kutiavia rakkuloita käsineitä.

Mietin tänään myös entistä ystävääni, häntä joka valehdellen, kostaen jne kohteli minua kurjasti "selkäni takana" minun luottaessa häneenkin tyhmänsokeasti. Pitäessäni häntä ystävänäni. Mietin, mitä hän oikein kertoilee "suhteestamme" muille, koska eräs yhteinen tuttu ei millään voinut uskoa, kun sanoin etten ole enää vuosiin ollut missään tekemisissä tuon ihmisen kanssa ja että jo pelkkä nimi tai näkeminen kaupungilla saa vihantunteita minussa aikaan. Voisin hyvin kuvitella, miten hän suu hymyssä kertoilee minun viimeisimpiä kuulumisiani edelleen tutuilleen, valehdellen olevamme ystäviä edelleen. Tuo ajatus on tosin hieman kaukaa haettua, muttei mahdotonta. Kaikki on todellakin mahdollista ja se mitä tuosta ihmisestä sitten loppupeleissä paljastui, ei olisi mikään ihme, jos edelleen jaksaisi valehdella.

Olen myös miettinyt tänään jälleen, lasten isän käytöstä. Sama meno jatkuu edelleen kiusanteon kanssa. Hän luulee saavansa itselleen hallinnan tunteen, kun jättää kertomatta minulle, onko hoitanut puhelisessa sopimiamme lasten asioita, jotka siis aina erikseen sovitaan, kumpi hoitaa ja kuka on viimeksi jne. Tästähän ei kärsi kuin lapset.

Hyvää ja huonoa siis taas mielenpäällä. Tulevaisuuden suhteen olen kuitenkin melko toiveikas. Uskoisin, että pahin on ohi (koputan puuta) ja pääsen miettimään myös sitä matkaakin, vaikkei heti niin jo lähitulevaisuudessa.

Myös auton vaihto alkaa olla ajankohtainen. Vaikka se on vanha, rupasahtanut, ruosteinen, on se silti oma. Se on sellainen, jolla on maailman mukavin ajaa, sekä lapset ja tavarat kulkevat mukavasti mukana. Kuitenkin, nyt siitä huomaa sen vanhuuden. En voi olla häpeämättä autovanhustani julkisilla parkkipaikoilla. Minua hävettää viedä se työpaikan parkkiin ja poistua sillä sieltä. Minua hävettää kaupan pihalla, koska se on nykyisellään jo vanhan näköinenkin, erottuu liiaksi muista uudemmista ja ruosteettomista autoista. Olen jo sen ikäinen, että kaikilla muilla on alla se uusi auto, ja tuo kottero ei ole enää oikein ikäiseni ihmisen auto. Tosin, lohduttaudun ajatuksella, että minulla oli aikoinaan se uusi auto, jollaista ei ollut ikäisilläni.

Huomaan itsestäni, miten useamman vuoden köyhyys on rähjäistänyt ulkomuotoni. Mikään ei ole kuitenkaan muuttunut, edelleen en voi tehdä niitä asioita, joita naiset yleensä tekevät. Aiemmin en voinut, koska mies tykännyt, pelkäsi että minulla on jokin salainen suhde tai maksoi hänelle liikaa. Nykyinen kokemani   köyhyys on syypäänä tähän kokemaani alennustilaan. Harmittaa aina silloin tällöin, erityisesti kun erehdyn vaateliikkeen peilistä vilkaisemaan itseäni odottaessani lapsiani sovittamasta. Viimeksi mielleni tuli harakka. Olen kuin takkutukkainen metsänpeikko rähjäisissä vaatteissa. Kasvoni olivat läikikkäät, silmissä tummat ympärykset. Koko olemus ihan hirveä. Sitten liikkeissä parveili niitä naisia, joilla on rahaa käyttää itseensä. On tukka leikattu, kammattu siististi, verrattuna omaan värjäämättömään hamppuuni. Siellä iloisesti hymyillen hampaat hoidettuina on mukava aukoa suutaan, itsellä sitten vain harjatut ja kellastuneet purukalustot. Niillä muilla naisilla oli kivat vaatteet, hienoja kenkiä, koruja, meikki huoliteltu, laukut ja kassit huiveineen. Itsellä räjähtänyt rahapussi ja känny työtakin taskussa, koska ei ole ollut varaa hankkia itselle sitä parempaa takkia. En omista koruja, minulla ei ole laukkua, joka kulkisi aina mukana, minulla ei ole meikkejä, ei huoliteltua olemusta. Häpeän omaa ulkomuotoani ja tuota häpeän määrää on sanoin vaikea kuvailla. Kun kotoa lähdet itse siinä kuvitelmassa, että pelkkä kammattu tukka riittää ja kun näet sen todellisuuden sieltä peilistä, kirkkaiden valojen kirkuessa poistumaan ja kun alat kiinnittää huomiota niihin muihin naisiin, ja kun tajuat, että näytät ihan hassulta niissä tamineissa, kun on laitettava jotakin päälle, välittämättä onko ylä,-ja ala-osat edes jokseenkin yhteensopivia tai kun omistat yhdet kengät ajalta ennen lasten syntymää ja ne eivät ole enää soveliaat kuin omaan jalkaan.

Köyhyys todellakin näkyy itsessäni. Kun en raaski ostaa itselleni mitään, mutten myöskään saa koskaan edes lahjaksi mitään. Kaikki menee lasten tarpeisiin. Viimeksi ostin 5 euron hiusvärin, se on ainoa miten kykenen huolehtimaan ulkonäöstä tai leikkaan poninhännältä latvan pois. Tai kun laitan kasvoille lidlin 2 euron perusrasvan naamaan suihkun jälkeen. Tai kun en käytä hoitoainetta, koska sekin maksaa. Olisi mukavaa käydä joskus kampaajalla? Olisi kivä, jos joskus olisin saanut käulakorun, korvikset, hajuvettä, meikkejä jne lahjaksi edes.

Mutta ei. Jos jotain tarvitsisin, minun pitäsi se käydä itse ostamassa. Ja milläs ostan? Sanon itselleni aina eioota. Minulla ei ole varaa olla nainen. Vaikka joskus haluaisinkin. Aina en halua, mutta joskus.

Viimeksi käydessämme vaateliikkeissä lasten kanssa sain hieman aikaa kierrellä ja katsella myös muka itselleni. Tajusin, että siitä on liian monta vuotta kun olen viimeksi ostanut itselleni jotain. Tajusin, etten tiedä omaa kokoani, en omaa malliani, en väriäni jne. Tarvitsisin paljon apua löytääkseni juuri sen minun vaatteeni ja se taas tietäisi vietettyä aikaa siellä sovituskopissa, pettyen, sovittaen ja pettyen. Yksin sellainenkin on raskasta puuhaa. Ja kun vartaloni poikkeaa monin tavoin norminaisen ja nykyvaateliikkeiden mitoituksesta ajatus ei houkuttele yhtään. Ja sitten vielä tuo kulahtanut pärstävärkki.

Tahtoisin, mutten voi. Huomaan, kuinka pienistä asioista tulee isoja mielenpahoittajia. Kun se hemmetin peruna on tärkeämpi kuin hajuvesi. Kun pitää valita porkkanan ja kukkakaalin väliltä, kun ei ole varaa molempiin. Kun jokainen lapsi joutuu kuukauden odottamaan omaa vuoroaan saadakseen yhden uuden vaatekappaleen tai joskus kaksikin, kun edellisen lapsen on pitänytkin saada kalliimpi tuote, esim. kengät.

Sitten sitä on toisilla ihmisillä varaa ostella ihan vaan vaikka jos joskus tarvitsisi. Tai ihan vaan, koska jokin oli kiva. Kivuus riittää perusteeksi. Meillä kun ei voi ostaa edes tarpeeseen.