Kaikesta huolimatta! Ja sen lisäksi...

Psyykkaan itseäni, vaikka pienen pienet vastoinkäymiset uhkaavat kovin lannistaa minua.

Palkanmaksun ongelmat eivät loppuneet, joudun edelleen asiaa selvittämään ja kiusantekoahan tuo on jo, täysin uskomatonta ja törkeää. Ennenkuulumatonta. Mutta. lisätään se tähän kirjavaan elämänkokemusteni joukkoon yhtenä kokemuksena. Jälleen.

Viikko on jo muutoin hujahtanut ihan vauhdilla, perjantai tuli ennenkuin huomasinkaan. Eilen olin onnellinen, että tänään on jälleen viikon viimeinen työpäivä, vaikka olenkin alkanut jo sopeutua työhön ja olen jo peräti alkanut pitää siitä hiukan.

Viikon varrella olen väläyksen omaisesti saanut muistella omaa elämääni. Täytyy myöntää, että sitä elämänkokemusta on paljon. Niin paljon, että voin sanoa eläneeni.

Suurimpaan osaan kokemuksiani en ole itse voinut vaikuttaa. En siihen, että synnyin perheeseen, jossa alkoholi alkoi hallita elämää ja siitä seurasi ikäviä asioita. Takanani on pitkä ja jokseenkin vaikea avioliitto. Elämä on ollut pääosin selviytymistä päivästä toiseen. Avioliittoon ja yleensäkin parisuhteeseen tarvitaan kaksi. Voin puhtaalla omalla tunnolla sanoa tehneeni kaiken, yrittäneeni omalta osaltani jopa silloin, kun rakkaus loppui ja oli aika todellakin tahtoa. Yksin ei kukaan kuitenkaan jaksa loputtomiin, ei varsinkaan alistua, sopeutua ja viimein pelätä seuraavaa päivää ja illalla sitä, herääkö edes aamulla.

Kuitenkin, olen saanut elää hyvin intensiivistä elämää, siihen on sisältynyt niin paljon, myös kaikkea hyvää, vaikka sitä onkin joskus vaikea uskoa. Mutta, kun hetken miettii, löytyy historiastani myös sitä onnellisuutta ja iloakin. Ne on olleet juuri hetkiä, jotka ovat pitäneet minut järjissäni, saaneet jaksamaan aina seuraavaan hetkeen.

Tänään on hyvä päivä, koska minun ei tarvitse märehtiä menneessä, voin keskittyä suurimman osan aikaa elämään tässä ja nyt. Luotan siihen, että elämä kantaa ja minun ei tarvitse todellakaan olla huolissani. Kaikilla asioilla on tapansa järjestyä, tavalla tahi toisella.

Olen tässä viimeviikkoina ymmärtänyt, että olen hyvin herkkä ihminen. Reagoin sisäisesti hyvin voimakkaasti ympäristööni. Nyt tarvitsen aimo annoksen itseluottamusta lisää ollakseni sata prosenttia minä, vaikka se kuori onkin poissa.

Tämän vuoden suuri oppi taitaakin olla omanlaiseni sosiaalisuuden oppiminen ja siitä kiinnipitäminen. En halua tiedottomasti olla sellainen ihminen, joka pyrkii aina vaan miellyttämään muita oman hyvinvointinsa hinnalla. Ymmärrän, että olen omanlaiseni persoona muiden joukossa ja minun ei tarvitse olla samanlainen. Tuo samankaltaisuuden tavoittelu on itselleni ollut myös tiedostamatonta, olen ikäänkuin yrittänyt pakottaa itseäni vuosikymmenet muottiin, johon en sovi sitten mitenkään päin.

Tehdessäni yksinäisyydessäni matkaa itseeni, ymmärrän, että tämä olisi pitänyt tapahtua jo aiemmin elämässäni. Tai sitten olenkin tietämättäni kapinoinut itse itseäni vastaan.

On paljon asioita, jotka olen periaatteessa tiennyt, olen ne jopa tunnistanut ja tunnustanut mutta sisäinen ymmärrys on jäänyt vajaaksi. On paljon asioita, joista olen tiennyt mutten ole niitä asioita käsittänyt, en ole sisäistänyt. Ymmärrys ja sisäistäminen on todellakin eri asia kuin se, että tietää jotakin.

Asioita voi opetella, niitä voi ikäänkuin opiskella ulkoa, mutta jos se tietynlainen ymmärrys puuttuu, se ei ole oppimista eikä opittu tieto johda mihinkään muutokseen ihmisen toiminnassa.

Tänään on hyvä päivä. Juuri nyt on hyvä hetki ja soisin tämän jatkuvan koko päivän. Huomenna toivon hyvää päivää. Se, miten tai mistä asioista hyvä päivä koostuu, en ala määrittelemään. Jokainen päivä on kuin uusi yllätys, kunhan vain oppii siihen ajatukseen.

Välillä miettiessäni omaa henkilökohtaista elämääni ja näitä ihan vihoviimeisiä tapahtumia ympärilläni, aamulla istuessani wc-istunnolla, mieleeni putkahti jostain mielen sopukoista ajatus. Mieleeni tuli yksi yksi sana, yhteiskunnallinen vaino.

Pohtiessani asiaa aamun aikana, etsiessäni tietoa ilmiöstä, mietin myös sukuhistoriaani ja sitä onko suvussani kenties ollut joskus jotakin sellaista, joka antaisi itsessään syyn tuollaiselle? Tiedän, että melkoisen kaukaa haettuja ajatuksia mutta, harvoin olen näiden ajatusteni kanssa ollut väärässä. Yleensä yksi asia sitten johtaa toiseen ja toinen asia asia toiseen ja totuus alkaakin valjeta, se mikä on ollut koko ajan silmien edessä, mutta niin uskomattomana, ettei sellaista ole osannut edes kuvitella.

Tänään todellakin tiedän, että tässä elämässä kaikki on todellakin mahdollista, niin hyvässä kuin pahassakin.

Minun "ongelmani" on aina ollut ajattelu, yleensä en asioita niele pureskelematta niitä ensin hyvin. Yleensä haluan selvittää kaikki asiat perinpohjin, kyseenalaistan ja pohdin. En tiedä mistä taipumukseni tulee, se vain on minussa.

Muistan aikoinani, kun en oikein tohtinut hyväksyä esimerkiksi matematiikan tunneilla yhtä laskutapaa, koska jotenkin tiesin, että samaan lopputulokseen voi päästä monilla eri tavoin. Se yksi esitetty laskutapa ei vain auennut minulle ja onneksi opettaja ymmärsi vihdoin ja viimein esitellä myös ne muutkin tavat, joista yleensä löytyi se minun ajattelulle sopiva tapa laskea ja ymmärtää matematiikkaa.

Sama juttu on ollut muissakin tiedollisissa asioissa. Tapa, millä aikoinani opin oppimaan uutta, oli hakusessaan ja sitten kun vihdoin löysin sen, eli hyvinkin omaehtoinen ja poikkeava itsenäinen opiskelu, sitähän ei suvaittu peruskoulussa sitten ollenkaan. Saatoin meinaan yhden tai kahden oppitunnin aikana opiskella itsenäisesti usen viikon asiat ja sain siitä moitetta, koska menin edelle opetuksessa. Jos olisin vain sanut mahdollisuuden, olisin kyennyt sitä tahtia käymään yläkoulun kaksi vuosiluokkkaa yhdessä vuodessa, mutta joustamaton suomen laki ei antanut siihen mahdollisuutta. Hassua, että nyt muistin tuonkin pienen jutun ja mietin, miten ylipäänsä liittyy yhtään mihinkään.

Tällä hetkellä koen olevani melkoisen vapaa ajatuksen tasolla. En ole kahlittuna uskonnollisiin dogmeihin, politiikka ei voisi vähempää kiinnostaa, en ole hurahtanut viihteelliseen maailmaan tai mihinkään sellaiseen, joka jotenkin rajoittaisi tai estäisi minua ajattelemasta vapaasti. On huisia huomata tämä, varsinkin kun olemme keskustelleet lapseni kanssa erilaisista uskonnoista ja niiden tarpeellisuudesta ohjata ihmisiä kohti hyvyyttä. Ja sitten kuitenkin saamme huomata, että juuri uskonnot ovat olleet suuressa asemassa maailmalla tapahtuviin sotiin ym. väärintekoihin ihmisyyden edessä.

Ihmisen itsensä voi kahlita lukkojen taakse, ajatukset voidaan sumentaa ja sekoittaa mutta ihmisen sydäntä ei voi kahlehtia. Se on aina vapaa kerran vapaaksi päästyään. Sydämellä on siivet, joiden avulla ihminen on vapaa, vaikka sitten eristettynä muusta yhteiskunnasta.

Tosiaan, mietin omaa lähes tuntematonta sukutaustaani ja historiaani. Millaisia ihmisiä siellä on ollut, mitä he ovatkaan tehneet elämiensä aikana? Olisiko siellä jonkinlainen selitys joillekin kummallisuuksille ja kokemuksille minun elämässäni? Voisiko sukuhistoria vaikuttaa minunkin elämääni? Näihin kysymyksiin toivon saavani jonkinlaisia vastauksia, jossakin elämäni vaiheessa.

Vaikuttaako minun elämääni nyt historia ja se, että myös täällä kotosuomessa tuntuu jotakin kehittyvän yhteiskunnallisella tasolla? Onko nyt tämänkin asian suhteen niin, että oma tietämättömyyteni on minun suojani? Kuten on aina ollutkin, oli se asia mikä tahansa, niin asiat ovat tulleet tietoisuuteni vasta, kun olen ne kyennyt itse ymmärtämään ja kun asiat eivät ole olleet enää itselleni ajankohtaisia. Siis vasta hyvinkin pitkältä ajalta jälkikäteen olen saanut tietää totuuden.

Tietämättömyys asioista on ollut minulle se suojaava kupla, jossa olen saanut elää. Tai kuten joskus aiemminkin kuvasin, tietämättömyys on kuin sipuli. Olen itse siellä ytimessä ja kuori kerrallaan on tietämättömyyden verho lähtenyt pois. Limittäin ja lomittain. Sen olen huomannut, että yksi asia vaikuttaa aina johonkin toiseen asiaan omassa elämässäni. Harvassa on ne asiat, jotka eivät olisi ikäänkuin linkitettyinä toinen toisiinsa ja nyt en tiedä, haluanko edes, että totuuden verhoa raottaisin enempää.

En ole nyt varma ollenkaan, haluanko edes tietää totuutta, haluanko vain sulkea verhon ja palata takaisin kuplaani? Pelko ja epävarmuus todellakin hiipivät mieleni sopukoihin. Olenko tasen onnistunut ikäänkuin vahingossa ja tahtomattani sohaisemaan jotenkin ampiaispesään? Ymmärtämättä itse mistään mitään?

Esimerkiksi politiikassa kaikki oikea ja väärä tapahtuu siellä kulissien takana. Se, mikä näytetään kansalaisille on vain teatteria, halpaa tai tässä tapauksessa kallista huvia, näytelmää, jonka joku on käsikirjoittanut aikoja sitten. Poliitikot ovat vain pelinappuloita epämääräisessä pelissä ja suurin osa vieläpä vanhanaikaisia marionetteja, joita vedellään kuin pässiä narusta. Mutta, tuo on mielipide, se ei välttämättä ole totuus. Mielipiteellä ja totuudella on eronsa.

Sama juttu monien muidenkin asioiden kanssa. Minun mielipiteeni eroaa hyvin usein ja kuitenkaan se ei ole totuus. Vain mielipide, johon olen päätynyt itse, omien pohdintojeni tuloksena.

Mielipiteistä on tänäpäivänä oltava hyvin tarkkana, näköjään. Uutisointia seuraamalla olen tullut siihen tulokseen, että on olemassa jopa vaarallisia mielipiteitä, sellaisia, jotka saattavat vahingoittaa toisia ihmisiä? Tuo ajatus on itselleni uusi ja jokseenkin viers, koska olenhan saanut Suomalaisen kasvatuksen, olen oppinut siihen, että ihmisillä on mielipidevapaus ihan kirjattuna perustuslakiin, samoin kuin sananvapaus.

Olen itse kokenut parinkymmenen vuoden aikana sen, ettei sananvapaus olekaan sananvapaus. Sananvapaus on vain sananhelinää. Esimerkiksi paikallislehtien mielipidekirjoitukset tulee tänä päivänä kirjoittaa täysin omalla nimellä. Nimettömästi ei voi enää ilmaista esimerkiksi arkaluonteisia epäkohtia omassa mielipiteessään. Jokainen tietää sen, miten mielipide voi vaikuttaa kohteluun, vaikka asiasta oltaisiinkiin samaa mieltä suurimman osan kanssa, mutta kuten olen jo monesti tuumanut ennenkin, viestintuoja ammutaan ensin.

Olen myös ymmärtänyt, että ihmisten omintakainen ajattelu voi olla vaarallista. Joo, ymmärrän sen, jos joku oikeasti hautoo pahaa, mutta että neutraaleistakin asioista puhuminen voi olla tänään huono juttu.

Tänään on hyvä päivä kaikesta huolimatta. Olkoonkin, että maailma ei ole valmis hyvyyteen, voin olla sitä sitten itse siinä määrin, kuin kykenen olemaan. Ehkä tanäänkin saan jonkun ihmisen hymyilemään ja kokemaan, että hän on arvokas juuri sellaisena kuin on.

Oma pesäni tuntuu nyt olevan tarpeeksi puhdas, kaapeissani ei lymyile luurankoja, minulla ei ole tarvetta salailla mitään, vaan olen itse avoin ja sen myötä toivon kovin, että koko maailma on avoin minulle.

Vastoinkäymisistä huolimatta tasapainoni ehkä heilahtelee, mutta se ei enää järky maanjäristysten lailla ja kaada koko elämääni. Kiitos siitä!

t%C3%A4hti.jpg