Että, isäviikolla asiat hoidetaan suoraan isän kanssa ja äitiviikolla suoraan äidin kanssa.

Mikä kumma siinä onkin, että aikuiset ihmiset eivät tätä tajua. Mikä ihme siinä on, että isä ei viitsi ohjeistaa sukulaisiaan tästä pienestä seikasta.

Se ei mene niin, että sukulaiset kysyvät isältä, voiko lapsi/lapset äitiviikolla sukuloida. Siis ohittaen minut. Meillä on todellakin myös oma elämä, emme hyppää sukulaisten toiveiden ja vaatimusten saattelemina.

Kun lapset ovat äitiviikolla, aikuinen ihminen osaa kyllä kysyä, voiko lapset mennä käymään sukuloimassa. Vastaus olisi, että mielellään. Mutta,

Minua niin suuresti ärsyttää, koska asiaa yritetään hoitaa isänsä kautta. Tätä asiaa on käyty läpi ennenkin, isä tai isän suku eivät voi suunnitella äitiviikoille ohjelmaa isän kanssa. Kuten en minäkään voi tehdä lasten ollessa isäviikoilla. Yksinkertaista.

Asia, siis lasten kyläily isän sukulaisissa kyllä onnistuisi myös minun viikoillani, mikäli heistä joku aikuinen viitsisi ottaa asiakseen kysymisen suoraan minulta lasten ollessa äitiviikollaan. Ei asioita niin hoideta, että isältä kysytään lupaa sukulointiin minun ohi, minun viikoilla.

Toki tässä voi olla myös isän sairasta suunnitelmaakin, eli hän on itse kysynyt lasten yökylää, tietäen lasten olevan luonani ja sitten joskus myöhemmin hän kääntääkin asian niin, että työnnän lapsia omilla viikoillani pois jaloistani mm. sukulaisiin. Ja esittäen asian sukulaisille niin, että minä en jaksaisi lasten kanssa jne. Eli voi olla nyt niinkin, isän tuntien, että tässäkin on koira haudattuna. Ja sitten joskus myöhemmin isä saattaa käyttää näitä minun viikoilla tapahtuneita sukulointeja minua vastaan. Näin on käynyt joskus ennenkin, joten osaan jo tämänkin asian ennakoida. Ja älkää miettikö, miten kiero ihmisen mieli voikaan olla, se tosiaankin voi olla kieroa kierompi. En olisi itsekään saattanut uskoa, mutta olen sen kaiken kokenut ihan omassa selkänahassani.

Oletan että aikuiset ihmiset, ne sukulaiset tosiaankin kysyisivät minulta suoraan, mikäli heille sopii lasten kyläilyt minun viikoilla?

Pidän itse sopimuksista kiinni, pilkulleen. Koska niin on tehtävä. Isän sairaiden juonittelujen ennalta-ehkäisemiseksi on pidettävä kiinni tiukasti sopimuksista.

Mielelläni toki tuen lasten sukuyhteyttä myös isänsä sukulaisiin, mutta niinkauan, kun minut äitinä ohitetaan ja niinkauan kun he eivät osaa kysellä minult suoraan lasten kyläilyistä, jotka osuvat minun viikolle, niinkauan lapset eivät valitettavasti pääse.

Minä en ole ehdottanut kyläilyä, ei ole minun tehtäväni soitella sukulaisiin ja alkaa sopia yhtään mitään. Jos nyt sukulaiset ovatkin ehdottaneet kyläilyä minun viikoille, on asiasta ensisijaisesti sovittava minun kanssani suoraan. Ei niin, että isä toimii välikätenä ja viestinviejänä tässä asiassa.

Tuollainen minun ohittaminen loukkaa todella, kun kävellään ylitse. Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi kyetä nielemään se ylpeytensä, ja alentumaan soittamaan minulle suoraan. Ymmärrän, että onhan se miellyttävämpää asioida tutun ihmisen kanssa, ymmärrän, että olen se pelottava ex-vaimo, mutta silti, aikuisen ihmisen pitäisi kyetä asioimaan reilusti ja aikuismaisesti lasten asioissa. En tahallani ole tällainen, mutta sukulaisetkaan eivät tiedä ihan kaikkea heidän kultapojastaan, ja en ole heitä omilla kokemuksillani halunnut edes häiritä.

Joten luonnollisesti kaikki eroon johtaneet syyt ovat minun vikaani heidän silmissään. Minä olen se paha noita-akka, joka vain lähti kävelemään jättäen kaikki. Kukaan heistä ei voi aavistaa, millaista helvettiä elin, lapset elivät tai ex eli pienessä kuplassamme. Kukaan sukulaisista ei voi edes aavistaa, millainen sätkynukke exälle olin, kuinka minusta tuli jonkinlainen uhka ja vihan kohde sen jälkeen, kun en enää voinut taipua exän tahtoon. Kun aloin nähdä suhteemme kierouden, sairaiden ja sen kuinka se ensisijaisesti vaikutti lapsiin kovin negatiivisella tavalla. Kun minulla alkoi herätä oma näkemys, oma tahto. Kun en enää alistunut miehen sairaan vallan alle. Kun ymmärsin, että kaikki suhteessa oli niin kieroutunutta ja sairasta ja halusin vapauteen. Ja sitten mies omassa sairaassaan mielessään keksi vaatiessani viimein suhteeseemme normaaliutta, perhedynamiikkaan normaaliutta, että minä olin tullut hulluksi.

Sitten kun viimein ymmärsin, että ero on ainoa oikea ratkaisu jo lasten hyvinvointia ja tulevaa ajatellen, mies alkoi sen minun syyttämisen, lasten manipuloinnin sekä armottoman valehtelun ympäri kyliä. Seurauksia kaikesta kannan edelleen. Minä olen se syntipukki myös erossa. Alkuun olikin todella raskasta, koska lapsetkin olivat siinä uskossa, että minulla on päässä jotain vikaa, että minä en sovellu ollenkaan äidiksi, että koko ero oli minun syytäni.

En koskaan oikonut lapsille näitä isänsä väitteitä. Kerroin aina vaan lapsille sen, mikä on normaalia, mikä epänormaalia ihan kaikessa ja olen antanut lasten tehdä johtopäätökset itse, omien kokemusten kautta. Koko tuon ikävän mustamaalaus prosessin ajan sain onneksi tukea perheneuvolasta. Sieltä sain vahvistusta ja varmuutta siihen, että todellakin teen oikein, päässäni ei ole vikaa ym.

Isä todellakin mustamaalasi minut ihmisenä, äitinä ennenkaikkea ja laapset olivat pitkään eron jälkeen ihan hukassa, koska heidän kokemuksensa elämästä kanssani eivät tukeneet isänsä väittämiä ja suoranaisia luuloja. Sanoin lapsille vain sen, että heidän pitää luottaa omiin kokemuksiinsa, luottaa siihen, että hekin oppivat oikean ja väärän eron,joka oli siis eron koittaessa täysin hukassa kaikilta, myös itseltäni. Olin näin jälkikäteen ajatellen kovin manipuloitu itsekin. Minut oli työnnetty jonnekin maan rakoon odottamaan viimeistä niittiä, kuten isänsä usein jaksoi toitottaa.

Vähän kerrallaan elämäni ja lasten elämä on kääntynyt normaaliksi. Tänään lapset osaavat itsekin jo sanoa, että mikä on ns. normaalia ja mikä ei. Sekä ovat oppineet "suodattamaan" isänsä mielenvikaisia syytöksiä asiasta kuin asiasta.

Mutta, voi miten odotan sitä aikaa kun tämä tasapainoilu loppuu, kun viimeinenkin lapsi on täysi-ikäinen. Vanhempina tulemme aina olemaan, se ei muutu miksikään. Mutta, sitten minunkaan ei enää tarvitse pelätä, olla jatkuvasti varuillaan, ei tarvitse miettiä exän mahdollisia taka-ajatuksia, ei sietää jatkuvaa kiusantekoa erilaisin keinoin, lasten ei tarvitse sietää isänsä ajoittaista manipulointia, huonoa kohtelua ja selvää laiminlyömistä hyvinvoinnissa, jne.

Sopimuksista kiinnipitäminen takaa jonkinlaisen tasapainon lasten ja sitä kautta vanhempien elämässä. Sopimukset turvaavat pitkälti tätä jo saavutettua rauhaa sekä ennalta-ehkäisee suurempaa kiusantekoa lasten kautta. Siksi on niin tärkeää, että kaikista tehdään jatkossakin kirjallinen sopimus, ja näköjään se on nyt ulotettava mainitsemaan myös lasten sukulaistapaamisetkin, jotta näiltä tilanteilta jatkossa vältytään. Pitää tehdä maininta, jossa erikseen mainitaan näiden sukulaistapaamisien raamit ja kuinka pitää aikuisten toimia.