Rakastan hiljaisuutta, tätä rauhaa aamuisin. Juoda kahvia ja vaan olla, miettiä. Rakastan iltaisin hetkeä, kun voin sulkea silmäni ja nukahtaa. Päivän parhaat hetket.

Iltaisin en enää mieti, olen oppinut siirtämään miettimiset aamuun. Muistan, miten joskus valvoin öisin tuntikausia miettien päivän tapahtumia, maailman tapahtumia, parisuhdetta, lapsia jne. Eihän siinä ajatusten viidakossa unta saanutkaan.

Tämän aamun olen käyttänyt jälleen, onko se enää edes yllätyskään, lasten isän käytöksen pohdintaan. Mikä taka-ajatus on tällä kertaa? Joku aika takaperin sain lasten isältä perinteisen tekstiviestin, haukkumista ja arvostelua kohdentuen tällä kertaa omaan lapseensa. Pyysin viestillä häntä lopettamaan oman lapsensa haukkumisen ja selvittämään omalla viikollaan tapahtuneita asioita ja sääntöjä yhdessä lapsen kanssa.

Kuinka ollakaan, hän käänsi viestittelyn sitten niin, että minä kiusaan ja ahdistelen häntä, vaikka vaan vastasin saamieni ohjeiden mukaisesti lyhyesti ja asiallisesti hänen alkuperäiseen viestiinsä.

Olen edelleen hämmentynyt, siitä kuinka tuo lasten isä voikin käyttäytyä noin, kuten käyttäytyy? En ymmärrä, kuinka aikuinen voi alentua noinkin paljon lapsen tasolle. Kuka ihan oikeasti kykenee lyttyyn lyömään omaa rakasta lastaan haukkuen, mollaten ja arvostellen? Samankaltaista tekstiviestiä lapsi oli saanut isältään suoraan itselleen.

Se tuntuu pahalta, lapsen puolesta. Kun isä arvostelee, haukkuu ja mollaa. Kun isä ei oikeastikaan välitä, vaikka näköjään kykenee teeskentelemäänkin sellaista, silloin kun isällä on tarve näyttää ulkopuolisille olevansa kunnon isä. Totuus onkin sitten aivan muuta. Kaikkea lapsetkaan eivät kerro minulle, ei sitä miten isä heitä kohtelee silloin kun kukaan ei ole näkemässä. Siellä neljän seinän sisällä.

Lasten isällä tarvitsee aina olla joku ihminen, johon voi vihansa kohdistaa. Jos se ei onnistu minun kanssani, joku lapsista joutuu minun tilalleni siihen rooliin. Tämä isä ei vain ymmärrä, että hänen vihansa saa lapsissa niin paljon kaikke kamalaa aikaiseksi, kuten sen, ettei heidän normaali itsetuntonsa pääse kehittymään. Heidän takaraivossaan asuu se isän karmea ääni, joka huutaa toistaen isänsä loukkaukset, arvostelut, haukkumiset jne.

Itsestäni tuntuu niin kamalalta, kun näen lasten luhistuvan silmieni edessä heidän saadessaan isältään haukkumasanoin varustetun tekstiviestin. Kun lasten on aika vaihtaa kotia isänsä luokse, siellä ei odota se kiltti isä, vaan mielipuoli, joka hermostuu pelkästä olemuksesta.

Olen niin tietoinen omien kokemusteni kautta siitä todellisuudesta, jonka lapset kohtaavat isästään mielipuolisena, että oikein pahaa tekee heidän puolestaan. Mutta, käteni ovat sidotut. Sopimuksia on noudatettava. Henkistä kärsimystä kun ei pysty millään todentamaan. Kun isä onnistuu vakuuttamaan taitavasti oman hyvyytensä ja lapset eivät uskalla nousta isäänsä "vastaan".

Olen itsekin valitettavasti syyllistynyt samaan, en uskalla rikkoa saavutettua näennäistä rauhaa ja näennäistä kiillotettua ulkokuorta isänsä erinomaisesta isyydestä. Vaikka pinnan alla sama meno jatkuukin ja lapset kärsivät. Minä omilla viikoillani sitten yritän paikkailla syntyneitä henkisiä haavoja, joita isänsä ehkä jopa tietämättään tekee lapsille.

Mikä on taas nostanut isän vihan pintaan? Mitä hänen elämässään on tapahtunut sellaista, joka on järkyttänyt isän mieltä niin, että hän on alkanut uudelleen keittämään vihansoppaa?

Onko hänellä nyt ristiriita omien halujen kanssa ja lapset eivät sovi kuvioon mukaan? Eikö hänen jokin tahtonsa olekaan mennyt kuten piti mennä? Onko hänen valheitaan, joita on paljon ja joihin hän itsekin uskoo, tullut totuuden valoon? Onko joku ihminen nyt kyseenalaistanut hänen erinomaisuutensa?

Voisin kuvitella lasten isän valehdelleen tutuilleen ja sukulaisilleen esimerkiksi lasten yhteishuoltajuudesta. Lasten isähän on kieltänyt minulta kaiken yhteydenpidon sukulaisiinsa, ettei totuus kävisi ilmi. Isä on saattaanut valehdella esimerkiksi sen, että lapset asuvat kokoaikaisesti hänen luonaan, että hän onkin yksinhuoltaja lapsille. Mikäpäs sen parempaa "mainosta" hänen erinomaisuudelleen kuin tuo edellinen. Jos isä on väittänyt läheisilleen minun olevan kelvoton vanhempana ja hän on omasta mielestään saanut lasten huoltajuuden itselleen.

Miksi mietin tällaisia? Koska olen saanut tietooni paljon asioita, edellisen kaltaisia, joissa mies on valehdellut totuutta. En itse olisi ikipäivänä kyennyt uskomaan, että lasten isä olisi niin suunnitelmallinen ja kykenevä valheisiin. Mutta niin se asia vain on ja sen vuoksi joudun miettimään sitä, mitä hän on antanut muiden ymmärtää tai mitä mahdollisia valheita hän on kertonut erostamme, lapsista jne.

Joskus se kaikkein vähiten mahdollinen onkin se oikea totuus. Siihen olen usein törmännyt saadessani purkaa tätä vyyhtiä, etsiessäni syitä ja kokiessani seurauksia omassa selkänahassani. Olen vasta viime-aikoina alkanut hahmottamaan lasten isän ajatuksenjuoksua, sitä kuinka suunnitelmallisesti hän jaksaa toimia.

Olen yrittänyt ymmärtää syitä lasten isän käytökseen. Yhtenä syynä on valtava hallinnan ja vallan tarve. Toinen syy on lasten isän kasvojen menettämisen pelko, kulissit on pidettävä pystyssä keinolla millä hyvänsä. Näin ajatellen myös tuo isän tuleva morsiankin on vain osa kulissia, josta voi hyötyä myös taloudellisesti.

Rakkautta ja välittämistä lasten isä ei ymmärrä. Hän ymmärtää vain toisen ihmisen heikkouden niiden edessä ja sen, kuinka niiden avulla voi hallita ihmisiä.

Viimeviikot lasten isä on ikäänkuin kokeillut kepillä jäätä minun kohdallani. Ja nyt vuorossa on sitten lapset. Hieman pelkään sitä, mitä mahtaa olla tuloillaan. Mielikuvitukseni ei riitä tässä kohdin. Sen vain tiedän, että isällä on jälleen jokin taka-ajatus, jokin suunnitelma. Ja en voi kuin odottaa, mitä tuleman pitää.

Olen siitä myös hieman harmissani, että monia sairauksia voidaan hoitaa. Lasten isän kohdalla tämä on käytännössä ja teoriassakin mahdotonta. Se vaan ei onnistu, koska hän oppii uusia temppuja, hän oppii uusia keinoja ja saa uusia ideoita omaan toimintaansa.

Kevät, sekö tämän saa aikaan exässä? Lisääntyvä valo vaikuttaa varmasti jokaisen ihmisen kehoon jollakin tavoin.

Joskus aikoinaan muistan ajatelleeni lasten isästä, että hän on kuin pikkupoika, joka kiukuttelee kun ei saa tahtomaansa. Kiukkuaa ja tekee kaikkensa, että saa viimein sen mitä haluaakin.