Mielenkiintoista, hyvinkin. Hyvää huomenta koko maailma!

Tänäänkin on hyvä päivä!

Nukuin yöni hyvin, aamulla ei ollut kiirettä nousta ylös ja aamukahvia olen saanut hörppiä ihan omaan tahtiini. Ihanaa.

Toista oli silloin, kun lapset olivat pieniä. Rauhallinen aamukahvihetki oli turvattu vain, jos jaksoin herätä aamuyöstä (minulle klo 6-7) ylös. Ja usein sellaista ei tapahtunut.

Muistan, kuinka joskus joku lohdutti, että kyllä sekin aika koittaa, kun aamuisin on liiankin hiljaista, liiankin rauhallista ja niinhän siinä on minunkin kohdalla käynyt. Lapset ovat jo niin isoja, että heitäkin nukuttaa aamuisin, tai jos ei, saan jokatapauksessa juoda kahvini rauhassa, ja jos hyvin käy, joku lapsista on keittänyt ne kahvit valmiiksi.

Pienistä asioista huomaan,kuinka elämä menee eteenpäin, kuin hiljalleen virtaava joki. Tänään todellisuuttani on rauhaisat aamuhetket, joista todellakin osaan nauttia. Ei kuulu, äitiiii! joka suunnasta. Ei tarvitse heti silmät ristissä alkaa laittamaan aamupalaa, ei vaipanvaihtoja, ei lasten riitoja, ei pyykkikoneen tai kuivurin rallatusta heti aamutuimaan, ei ole kiirettä suunnitella ja alkaa valmistamaan päivän ateriaa, ei hurjaa miettimistä, mitä tänään tehtäisiin jne. Se vaihe on ohi.

Samalla olen kiitollinen. Vietin lasten kanssa paljon aikaa, olin kotiäitinä niin paljon kuin mahdollista ja hoidin lapseni pääosin kotona. Toki perheen taloustilannetta minunkin piti käydä välillä kohentamassa omalta osaltani ja aikahan kultaa muistoja paljon. Silloin tunsin huonoa omaatuntoa, viedessäni lapsia hoitoon, päiväkotiin.

Pääosin itselleni on kuitenkin jäänyt kiitollisuus siitä, että sain olla paljon lasten kanssa kotona, vaikka olinkin raskaana, imetin, hoidin pienintä vauvaa jne. Lapset ovat tosiaankin pieniä vain sen pienen hetken. Nyt kun lapset ovat isompia, ehdin minäkin käydä töissä, tehdä töitä oikeastaan vaikka kuinka paljon, niin paljon kuin sielu sietää.

Olen hyvin usein miettinyt sitä, miksi niin moni, itseni mukaanlukien silloin joskus, asettaa itsensä sellaiseen tilanteeseen, että on ihan pakko mennä töihin saadakseen pankin talolainan lyhennykset hoidettua ja elämän tason pidettyä korkeana? Kun kaiken voisi tehdä myös sen jälkeen, kun se raskas pikkulapsivaihe on ohi.

Mekin, silloin päätimme, että lainaa on mukavampi maksaa pois kuin korkeaa vuokraa. Se oli aikoinaan hyvin tietoinen päätös ottaa asuntolaina, autolaina ja näinollen ei ollut vaihtoehtoa, kuin mennä töihin aina kun vain raskauksilta ja imettämiseltä pääsi. Mutta, oliko se palkka sitten niin tärkeä, että se ajoi lasten ohi, ainakin lasten hyvinvointiin tuli?

Monisyinen juttu tosiaan. Mutta, sain aikoinani kokea elämässäni molemmat vaihtoehdot kokea. Olla paljon kotona mutta kävin myös töissä. Ja oikeastaan en kadu. Enemmän kadun sitä, että jouduin ajoittain menemään töihin ja laittamaan lapset päiväkotiin. Omien kokemusteni mukaan meidän lapset oppivat kaikenmaailman huonot tavat juuri sieltä päiväkodista, joita sitten piti kotona yrittää kitkeä pois. Kuten sokerin kanssa puuron syöminen tai mehun ja kaakaon juominen, tai ruokapöydässä sikailu tulivat kylkiäisinä meillekin kotiin. Siellä lapset oppivat myös, miten huudetaan en tykkää, vaikka oikeasti olivat tottuneet kaikkiin ruokiin jne.

Tiedän paljon ihmisiä, jotka sanovat, että katuvat sitä eniten, että menivät töihin lapsen ollessa pieni ja alkoi se päiväkotihelvetti. He eivät nähneet lapsensa ensijuttuja, koska lapsi teki kaiken ensin yleensä päiväkodissa. Ja tottahan se onkin. Lapsi viettää päiväkodissa käytännössä koko elämänsä alkumetrit. Kotona käydään vain nukkumassa ja aamulla aikaisin takaisin sinne kotiin, jossa muutkin lapset yrittävät pärjätä toisten mukana.

Normisti työ alkaa 7-8, lapsen päivä alkaa siis huomattavasti aiemmin. Normisti työt loppuvat sitten 16-17 ja lapsen päivä päättyy myöhäisemmin. Sitten kauppaan ja iltaruuan teko, kello onkin sitten jo nukkumaanmenoaika. Eli ne vaivaiset pari tuntia on pienellä lapsella aikaa viettää työstä väsyneiden vanhempiensa kanssa. Miksi? Koska se asuntolaina painaa päälle, kun vaihtoehtona olisikin asua vuokralla muutama vuosi pidempään ja lapset voisivat olla vanhempien kanssa kotona mahdollisimman pitkään. Sitten, kun koululaisen rytmi alkaa määrittämään myös vanhempien elämää, se vanhempien työssäkäyntikin on huomattavasti helpompaa.

Elämä on täynnä valintoja. Aina voi valita, jos ei muuta niin oman asenteensa. Onko mahdollisimman positiivinen negatiivistenkin asioiden keskellä vai positiivisten asioiden keskellä negatiivinen? Myös neutraali asenne on joskus ihanan leppoisa.

Mutta, itsellen on jäänyt positiivinen kokemus kotihoidon ja työn yhdistämisestä, näin vuosien jälkeen. Minun ei tarvitse katua sitä, että olisin laittanut liian pieninä lapseni yleiseen päivähoitoon, vaan olen saanut hoitaa pienet ihan itse. Koska se aika on todellakin vain muutaman vuoden, minkä lapsi on pieni. Se oli valintani, ja ihme kyllä myös lasten isä ymmärsi sen.

Aikuinen ehtii tehdä koko loppuelämänsä töitä, sittenkin kun lapset kasvavat mutta sitä aikaa, jonka lapsi on pieni, ei koskaan saa takaisin. Elämä kulkee koko eteenpäin ja lapsi kasvaa.

Itse en ymmärrä ollenkaan sitä, että miksi yhteiskunnallinen tavoite on saada äidit pois kotoaan työelämään, kun kuitenkin nämä äiditkin kyllä ehtivät tehdä sen työrupeamansa hieman myöhemmin. Pienet lapset ehtivät kyllä integroitumaan yhteiskuntaan aivopestäviksi myös lähempänä kouluikääkin. Viimeistään sitten sinne eskariin, joka on tullut ilmeisen pakolliseksi kaikille lapsille, kun kouluvelvollisuus alkaakin jo vuotta aiemmin. 

Joskus aikoinaan tosiaan mietin tätä aikaa, kun omat lapseni ovat isoja, koululaisia ja opiskelijoita. Tuntui, että tähän hetkeen on ikuisuus mutta nopeasti on vuodet vierineet. Nyt juuri tuntuu, että olen onnistunut tekemään oikeita ratkaisuja kaikin puolin. Tänään todellakin minulla on koko loppuelämä aikaa tehdä niitä töitä, jos haluan.

Ja haluanhan minä, mutta mitä? Se ajatus on muuttunut siitä vuosien takaisesta ajatuksesta. Se oma ala ei olekaan enää minulle se haluttavin vaihtoehto. Mutta, luotan siihen, että elämä tai mikä se sitten ikinä onkaan, laittaa sormensa peliin ja ohjaa minut jälleen uusille urille, jahka annan itse siihen mahdollisuuden? Pidän oven ns. auki.

Laskeskelin tuossa äsken, että osa-aikainen työni todellinen tuntipalkka taitaa jäädä alle viiden euron. Asumistukeni pienenee samassa suhteessa, mitä tienaan palkkaa. Kelassa kaikki tulot vaikuttavat kaikkeen, joten tuosta viiden euron tuntipalkasta vähennän ensin työmatkakulut, jotka ovat nyt melko tarkalleen päivässä sen 4 euroa. Eli käyn yhden tunnin töissä saadakseni kulkea työpaikalle ja takaisin. Laskin kaikki tulot yhteen, myös osa-aikaisen työttömyyskorvauksen ja kun tuo asumistuki nyt pienenee, niin käteen jäävä osuus onkin sitten vain tuon alle viisi euroa tunnilta.

Hirmuisen kannattavaa siis. Onneksi sentään jäi tuo tuntipalkka edes plussan puolelle. Laskin, että se syksyinen te-keskuksen lähettämä osa-aika työtarjous olisi saanut talouteni reilusti miinuksen puolelle, koska jo pelkkä tuntipalkka oli niin onnettoman pieni, alle 7 euroa tunnilta. Ja sinne työmaalle matka oli kohtuuttoman pitkä, pelkät kustannukset työmatkoihin olisivat olleet yli 10 euroa päivässä ja niitähän ei kukaan taho tänäpäivänä korvaa. Se ei hiruisesti auta jokapäiväisessä elämässä, että ne saa sitten osin takaisin verotuksessa, seuraavana vuonna.

Kaikenlaisia sitä joutuukin pohtimaan näin aamutuimaan. Mutta, tänään on hyvä päivä, kaikesta huolimatta.

On vapaapäivä, tiedossa kirpparikierros ja vihdoinkin aion ostaa ne puuttuvat alusvaatteet. Se olkoon "palkintoni" itselleni siedetyistä työpäivistä. Pitää nyt sitten laskea, kuinka monta tuntia joudun tekemään töitä viidellä eurolla, että olen saanut kuitatuksi itselleni ne alusvaatteet.

m%C3%B6rk%C3%B6.jpg