Edellisestä kirjoittelustani heräsi itselleni muutamia uusia kysymyksiä koskien omaa itseäni.

Mitä jos olenkin jotenkin epäluotettava? Mitä jos annan itsestäni sellaisen vaikutelman toisille, että olen epäluotettava?

Jos toiminnassani onkin puutteita ja kukaan ei vain viitsi kertoa sitä minulle? Olettaen, että kyllähän aikuisen pitäisi sellainen tai tällainen asia osata tai että se on itsestäänselvyys? 

Mitä jos teenkin sittenkin työni huonosti? Mitä jos teenkin asiat ihan väärin?

Mitä jos oma kokemukseni omasta ammattitaidostani onkin virheellinen? Ja kukaan ei vain viitsi antaa palautetta? 

Mitä sitten teen väärin tai omituisesti muiden silmissä? Missä on se vika, koska sellaista peiliä minulla ei ole, joka kertoisi tähän hätään sen kaipaamani totuuden itsestäni? 

Puhunko kenties omituisia juttuja? Koska siis en osaa puhua toisista ihmisistä ja heidän asioistaan. Tosin, eihän minulla edes ole ketään, kenestä puhuisin, koska minulla ei ole niitä sosiaalisia ympyröitä. En tunne ketään, en tiedä ihmisistä mitään. 

Kasvomuistini on olematon ja olen oppinutkin kertomaan uusille ihmisille, etten tunnista heitä esimerkiksi työpaikan ulkopuolella. En siis ole ylpeä kävellessäni tervehtimättä ohi, en vain kykene tunnistamaan edes tuttua ihmistä tavanomaisesta poikkeavassa paikassa. Sen vuoksi en koskaan näe tuttuja kulkiessani kodin ulkopuolella. Vain, jos joku tulee eteeni tervehtien minua ensin, tunnistan ja olen aidosti iloinen tavatessani tutun. Monet ovat luulleet minua ylpeäksikin, koska en huomaa. 

Onko olemukseni jotenkin outo? Olenko jotenkin poikkeava ulkomuodoltani? 

Tiedän, että monista asioista ajattelen hieman erilailla, näkemykseni moniin asioihin monisyisempi, enkä tuijota pelkästään napaa, vaan olen oppinut monissa asioissa hahamottamaan kokonaisuutta, asioiden eripuolia. 

Sitten on paljon myös asioita, joista minulla ei ole mielipidettä, ei ole omaa näkemystä ja olen sen sitten kertonutkin suoraan. Tekeekö se ihmisestä oudon? 

Olenko outo kun en juokse salilla, en käy harrastuksissa kodin ulkopuolella? Kun en käy teattereissa, konserteissa, en käy ulkona syömässä, en juokse baareissa, en ystävien, sukulaisten luona, kun en matkustele ja suunnittele lomamatkoja? En katso viihdettä mistään laitteesta, en suunnittele ostosreissuja Tallinnaan, en ostele ylimääräisiä? 

Kun elämäni on sitä ikuista tasaista arkea ja kykenen nauttimaan siitä sellaisenaan kuin se on? 

Kun ei ole sitä hektistä menoa ja meinikiä, vaan vain mukavat illat kotona, lasten kanssa vietetyt vapaat? Touhuaminen pienesti heidän kanssaan arjen keskellä? 

Luonteeni on kovin rauhallinen, teen mielelläni kaiken hitaasti ja yksi asia kerrallaan, hosumatta. Verkkaisesti. Minulla ei ole oikein kiirettä minnekään tässä valmiissa maailmassa. 

Viimeviikolla koin työssä ikäviä hetkiä, koska puhettani ei kuunneltu. Yritin oikeasti rohkaista itseäni olemaan sosiaalisempi ja mitä kävikään. Joko ei reagoitu sanoihin mitenkään tai sitten lauseeni keskeytettiin ja viitattiin ikäänkuin kintaalla minun sanomisiin. Ja sitten se pahin, eli ei noteerattu mitenkään, kun puhuin. Katsottiin vain muualle tai sitten toiset puhuivat keskenään, ihan kuin en olisi paikalla ollutkaan. 

Olen tietoisesti opetellut havainnoimaan ympäristöäni, olen opetellut toisten esimerkeistä sitä, kuinka vuorovaikutus mahdollisesti toimii. Joskus hyvin paljon nuorempana kuvittelin ilmeisen virheellisesti olevani sosiaalinen ihminen. Ja niin minulle oli pienestä pitäen kerrottu toisinaan, että olisin ollut sosiaalinen. 

Kuitenkin oma kokemukseni on ollut pettymys elämän matkalla ja tänään voin hyvin todeta, että en ole sosiaalinen ihminen enää ollenkaan. En osaa kunnollista kanssakäymistä ihmisten kanssa. Olen ihan hukassa ja täysin kuutamolla joutuessani tilanteeseen, jossa edellytetään hyvää sosiaalista vuorovaikutusta. 

Tekeekö tuo sosiaalisuuden puuttuminen minusta toisten silmissä jotenkin oudon ja epäilyttävän? Kun elämäni aikana olen saanut kokea niin monesti sen, että ihmiset ovat loppupeleissä vain itsekkäitä selkäänpuukottajia. 

Tähän asti olen ollut luontevasti oma itseni, sellainen kuin olen ja olen jopa oppinut hyväksymään itse itseni niin, että pärjään omissa nahoissani ja usein jopa viihdyn omissa nahoissani oikein hyvin. 

Kuitenkin, en tiedä millainen minun sitten pitäisi olla, jotta kelpaisin myös toisille ihmisille sellaisena kuin olen, vajavaisena itsekin. 

Onko nyt tässkin asiassa kyse siitä, etten itse näe omia vikojani ja puutteitani, joita varmasti on paljon. Minulta vain on aina puuttunut se peili, joka kertoisi totuuden rehellisesti niin, että ymmärtäisin alkaa tekemään jotakin niiden epäkohtien korjaamiseksi. Kukaan ei edelleenkään ole täydellinen, en minäkään. 

Puhunko jotenkin omituisesti, onko lauserakenteissani jotakin vikaa? Onko äänessäni jotakin sellaista, mitä ihmiset eivät siedä? Ennen puhuin hyvin hiljaisella äänellä, niin että ihmset joutuivat hyvin usein pyytämään minua toistamaan asiani. Tähän olen opetellut kiinnittämään huomiota ja yritän puhua kovempaa, vaikka omaan korvaan kuulostaakin, että huudan, vaikka huutamiselta jo se hiljainenkin puhe kuulosti omaan korvaani. 

Sitten mietin myös ulkomuotoani ja ulkonäköäni. Onko niissä jotain erikoista? 

Vai onko se vaan niin erikoista, että minua kasvatettiin tähän yhteiskuntaan niin kiivaasti, että aivopesun tuloksena minusta tuli jonkin tahon mielikuvien kaltainen kansalainen ilman sisintä, ilman sitä minää ja minuutta ja kun tätä olen lähtenyt etsimään, se onkin niin päinvastainen kuin mitä kasvatuksen tulos on. Ja näinollen minusta huokuu jatkuvasti se itsellenikin tuttu ristiriita asioiden välillä ja oman löytämättä jääneen minuuden välillä?

Olen joskus kuullut, kun ihmiset ovat kertoneet minun olevan kovin pelottava ihminen. Olen yrittänyt opetella hymyilemään enemmän, olemaan välittömämpi ja helpommin lähestyttävissä uusille ihmisille. 

Huomaan myös, kuinka nykyisellään oma vanha huumori on pilkahdellut esiin aina silloin tällöin, sitä olenkin kaivannut jo pitkään. 

Samaan aikaan olen paljas ja avoin. Olen onnistunut rikkomaan huolella rakentamani muurit ympäriltäni ja oma oloni on jokseenkin hyvä ja vapaa. Onko se ongelma, joka näkyy minussa? 

possu.jpg