Olen ollut ilahtunut viime-aikojen uutisoinnista köyhien ihmisten avustamisesta. Samalla huokaan, jospa joku muistaisi minuakin ja samalla tiedän, ettei niin käy. Miksi muistaisi? En ole olemassa kelleen.

Tänäkään vuonna minulla ei ole varaa avustaa eri järjestöjä, jokainen centti menee ihan tarpeeseen omiin lapsiin. Olen ihmetellyt, ketkä näitä avustuksia oikein saa, kun me emme ole edellisinä vuosina ainakaan saaneet. Vaikka olen köyhä.

Tarvitseeko ihmisen/perheen olla jonkin järjestön asiakas tai lastensuojelun piirissä, ennenkuin tällainen tavisköyhä saa jotakin avustusta joulun alla?

Niin, meillä kun ei ole elämänhallinnan kanssa ongelmaa, pärjäämme näennäisesti erittäin pienillä tuloilla, ilman näitä avustuksia. Sosiaalitoimen toimeentulotukea minun on turha hakea, koska laki määrää myös isän elatusvelvolliseksi. Ja isällä tätä kykyä on, niin paljon, etteivät lapset ole oikeutettuja edes opintotukeen opinnoissaan.

Isän halu osallistua lasten kustannuksiin on sitten toinen asia. Olen kuullut, että oikeusteitse olisi mahdollista toteennäyttää isän elatuskyky, mutta olen varaton siihen hommaan. En myöskään henkisesti jaksa, koska siitä seuraa vain pahaa erityisesti lasten elämään. En halua lasteni joutuvn kärsivän isänsä kiukusta ja vihasta, joka kaikesta rahasta puhumisestakin seuraa.

Tänä vuonna on ollut ylimääräisiä kuluja ihan liikaa. Myös niitä yllättäviä menoja, kuten auton korjaukset ja pankin opintolainan lyhennykset ja uudet pankin asiakasmaksut. Pienet säästöt on huvenneet euro kerrallaan.

Käytettävissä olevat "tulot" ovat myös pienentyneet, menojen kasvaessa. Sähkön hinta noussee tässäkin taloudessa siirtomaksujen muodossa ja edelleen lapsilisät pienevät. Jokainen euro olisi tarpeellinen. Olen kiukustunut myös pankin asiakasmaksuista ja siitä, että opintolainan lyhennys erääntyy kuukausittain vähentäen käytettävissä olevia euroja entisestään.

Mutta, tämän perheen kulutus pienenee edelleen. Jää pois sekin vähäinen kulutus. Uskoisin, että moni muukin perhe on melkoisen samanlaisessa tilanteessa. Kiristetään vyötä entisestään, mietitään entistäkin tarkemmin, mihin ruokaan raha riittää, mitä taloustavaroita jätetään ostamatta jne.

Olisin kiitollinen, jos voisin ostaa esimerkiksi hoitoainetta hiuksiin. Se jää nyt lastenkin osalta pannaan. Se on ylimääräinen luksus tänään ja tulevaisuudessa. Myös auton myyminen alkaa olla ajankohtainen, se vain tarkoittaa sitten sitä, etten voi työllistyä. Täällä julkinen liikenne kulkee paikasta a paikkaan b ja se siitä. Työmatkat eivät onnistu itselläni, koska paikasta b olisi parhaimmillaankin monta kilometriä kävelyä ja osaan työvuoroja ei edes kulje julkinen liikenne. Omalla autolla työmatkoihin kuluu maksimissaan puoli tuntia, julkisella menisi n. puolitoista tuntia suuntaansa.

Asia olisi ihan eri, mikäli olisi se vakituinen työ, bussipysäkin lähistöltä. Mutta se on utopiaa ja täysin mahdoton ajatus.

Jännituksellä odotan, kuinka hankalaksi tämä elämäni taloudellisesti muodostuu. Otin vastaan yhden päivän työn ja en voi kun toivoa, että minua ei siitä rangaista. Siis niin, että joudun taloudellisesti entistä kurjempaan tilanteeseen. Tai että työttömyysavustustuksen maksu viivästyy kohtuuttomasti, kun kuitenkin säästöön ei pysty yhtään laittamaan rahaa, ei niin että voisi maksusuorituksia odotellakin viikkokausia. Mitä jos maksu viivästyy yli joulun vain sen takia, että olen marraskuussa ollut yhden päivän työssä? Toivottavasti niin ei käy.

Olen harmissani, koska joulukalenteri lapsille on vielä työn alla. Ei ole ollut rahaa rakentaa sitä perinteistä meidän perheen itsetekemääni kalenteria, joka on ollut käytössä yli kymmenen vuotta. Tänään on ensimmäinen joulukuuta ja odottelen, että saisin jostakin sen ylimääräisen rahan, ei kalenteri montaa euroa vaadi, parikymppiä mutta sekin on iso raha.

Lahjoista en voi oikein edes haaveilla. Minun pitää odotella, että saan ensin laskut maksettua, ennenkuin näen, paljonko mahdollisesti jää koko jouluhässäkkään, lahjoihin ja ruokaan.

Revipä näissä mietteissä nyt sitten jouluiloa itselleni, saati lapsille. En edes yksinkertaisesti kehtaa sanoa, etten kykene ostamaan heille mitään. En niitä, mitä he tarvitsivat tai haluaisivat. Kun en tiedä, riittäkö raha edes ruokaan laskujen jälkeen. Ja edellisten kuukausien perusteella minun ei tarvitse omilla rahoillani ostaa ruokaa, kun laskujen jälkeen ei jää rahaa.

IMG_9257.jpg